Kun niin monet ovat postanneet blogeissaan: mennyttä vuotta ja uusia tavoitteita ja uuden vuoden lupauksia vuodelle 2018.Mutta minä olen niin tylsä ihminen, ettei ole paljon kerrottavaa menneestä vuodesta. Enkä koskaan tee lupauksia tai tavoitteita tulevalle vuodelle. Yleensä ne ei toteudu. Viimeistään kesällä monet retkahtavat lupauksissaan. Mutta kaikki kunnia heille tavoitteellisuudesta! Minä pitäydyn vuoden 2017 uutisoiduimmissa ja eniten some-tilaa viedyissä tutkimuksissa. Joista jotkut kumoaa täysin entiset käsitykset.
Eniten keskustelua herättivät terveyteen liittyvät tutkimukset. Ykkösenä oli: Kovat, eläinperäiset rasvat eivät olekaan riski terveydelle. Vaan suurin kuolleisuus oli ihmisillä jotka söivät paljon hiilihydraatteja. Tähän asti ravinnon rasvojen ja etenkin kovien rasvojen on ajateltu lisäävän sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.
Kovien rasvojen vähentäminen ei tuokaan terveyshyötyä. Vähärasvainen ruokavalio - kaikkia aikaisempia käsityksiä vastaan - lisäsikin kuolleisuutta. Tämä rasvatutkimus tehtiin suurelle joukolle ihmisiä vuosien 2003-2013 välisenä aikana. Ja julkaistiin arvovaltaisessa The Lancet lääketieteellisessä lehdessä. Huh! Menipä terveyskäsitykset mullin mallin.
Toiselle sijalle pääsi tutkimus, jonka mukaan tohtoriopiskelijoita voi haitata stressi niin paljon. Että se on uhka mielenterveydelle. Joka kolmatta uhkasi jokin tavallinen psyykkinen häiriö. Erityisesti masennus.
Kolmanneksi eniten netin käyttäjiä kiinnosti tutkimus, joka osoitti. Että naislääkärin potilailla on pienempi kuolleisuuden ja uudelleen sairastumisen riski kuin mieslääkärin potilailla. Tutkimus ei tarkemmin selitä, miksi näin on.
Tutkijat viittaavat aiempiin tutkimuksiin. Niiden mukaan naislääkärit ovat tunnollisempia virallisten hoito-ohjeiden noudattamisessa. Naiset tekevät myös enemmän sairauksia ennalta ehkäisevää työtä. He myös keskittyvät enemmän vuorovaikutukseen potilaan kanssa.
Oliko sinulle hämmästys tuo rasvauutinen?
Lähteet: Helsingin Sanomat 4.1.2018, kuvat omat