Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjamessut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjamessut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Mitä tein syyslomalla? Mitä kuuluu?


En viitsinyt lähteä kauemmas kuin Helsinkiin kirjamessuille. Oikeastaan tällaisena maalaisena Helsinkikin on kaukana. City-elämää. City-ihmisiä.

Lauantaina pidin some-taukopäivän. Ja kävin pällistelemässä siellä kirjamessuilla. Taitaa olla ainoat messut, joissa käyn joka vuosi.

Päätin, että some-taukoon kuuluu myös olla "valokuvaamatta". Antaa elämän lipua ja soljua vangitsematta  sitä kännykkään.  Itsekin jotenkin pysyy hetkille enemmän auki. Mukava ja antoisa päivä paperikirjojen rakastajalle.

Loman aikaan tuli lunta ja se hetkeksi lumosi. Rauhallinen valkeus.



Sitten tuli vettä. Loska. Toisaalta syksyisen rosoista.

Välillä liplatin. (Tarkoittaa, että puhuin liikaakin parin ystävän kanssa.)

Yhtenä päivänä Minäkö keski-ikäinen-blogin Tiian postauksen luettuani aloin jo valmiiksi surra edessä olevia vaihdevuosia. Tiia kuvasi olon niin vuoristoradaksi, että alkoi oikeasti huipata ja heikottaa.



Ja sitten vielä nämä naiselliset huolet. Iho ohenee, rypistyy, hiukset harvenevat. Onhan ne luonnollisia asioita.

Mutta kun on liikaa aikaa. Alkaa ne vauhkoina elukoina säntäillä mielessä.

Tuli alakulo.

Hoidin sitä runsaalla musiikilla. Ohessa valmistauduin marraskuuhun kuuntelemalla Miljoonasateen Marraskuuta. 


Onneksi oli myös hupelluspäiviä.

Sähläsin välillä liikaakin.

Menin paikasta paikkaan fyysisesti ja päänsisäisesti.

Näin merkillisiä unia. Etupäässä Japanista.



Päätin ennen lomaa kuntoilla oikein sieluni - vai pitäisikö sanoa ruumiini - pohjasta. Se itselupaus piti. Liikutin itseäni reippaanlaisesti joka päivä.

Ajattelin ja tein myös tätä blogia. Pohdin mielessäni - jos saan elää - minkälainen tämä on vuoden kuluttua. Minne päin menen? Onko enemmän kosmetiikkaa ja kauneutta vai pohdiskelua? 

Mutta tuntuu siltä, että en minä itse asiassa tätä voi impulsiivisena ihmisenä  hirveästi ohjailla.

Mieleen tulee mitä tulee.

Sillä selvä.



Televisiosta katsoin vain Salkkarit ja Vain elämää.

Tyttäreni puhui minut ympäri ja ämpäri katsomaan Netflixistä sarjaa Haters back off. Se on ihanan mieletön, absurdi. Samalla tavalla kuin jotkut absurdit romaanit. Esimerkiksi Miki Liukkosen O.Johon kesällä ihastuin ja kiinnyin.

Päivät kuluivat notkeasti.

Kokkasin, kokkasin ja kokkasin.

Siivoamista karttelin siirtelemällä pölypalloja jalalla piiloon.

Vältin katsomasta sotkua. Käänsin katseeni toisaalle.

Ja heti oli aika siistiä.



Luin kolme kirjaa.

Karl Ove Knausgård Kesä:herkkä, paljas, tunnerikas kirja.

Haruki Murakami Miehiä ilman naisia: Murakami on taikuri. Sanataikuri. Olen nyt lukenut kaikki hänen kirjansa. Lumous pysyy.

Maria Peura Tunkeilijat: ahdistava, mutta kaunis kieli pakotti lukemaan koko kirjan. Lapin murre. Pohjoisen elämä kiehtoo. Nyt olen lukenut myös kaikki hänen  kirjansa.

Tietysti syksyn innoittamana kirjoitin runoja. Seuraavaksi proosaruno.  Jätin sen siksi loppuun, että se on helppo jättää lukematta.



Mutta se menee näin:

Talven portailla lippuna Dostojevskin ulsteri. Ystävä kahvikupin hellä tajuton silmä. Ainoa sitkeä on kämmen leuan alla, joka nojaisi vaikka pöytä vietäisiin. Veneiden alla muheelta tuoksuvat miehet rykivät kymmenen kilometriä syvälti. Noin kahdeksan tunnin vehkeilijät ovat jo ajaneet kesäpartansa. Vetävät vertoja. Työntävät jalkaa oven väliin. Rakin nuolema ilma. Kosteissa tapeteissa poksahtelevat tapetit rippikuvat. Vanhus ryppyinen kuin rusina. Yksinäisyyttä olkalaukussa, jonka hihna tuntuu. Ikävä kyllä, mutta kuitenkin. Ja juuri tänään  sänkipellossa sumussa höyryten parittelevat hevoset. Kirkuu pihlajanmarjat. Maiseman lantio käy yhä kapeammaksi, kun koko taivas on Dostojevskin ulsteri.

Sen pituinen se.

Loppupäätelmä: Ihan hyvä loma. Ei missään helkutin nimessä täydellinen.

Kuuluu siis vähän alakuloa, ilon pirskahduksia, väliaikaista.

Jaksaa taas töissä joululomaan asti. Se on kyllä vähän sitä jaksaa, jaksaa meininkiä.

Näillä näkymin.

Mitä sinä teet mieluiten lomallasi?


    Naapuri Lehtisen kukkia elokuussa.



Lähteet: omat, kuvat omat