Näytetään tekstit, joissa on tunniste hampaan irtoaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hampaan irtoaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. syyskuuta 2018

Ei uskoisi: Suu, hampaat kertoo, miten voit.


Minä en tiennyt ennen tämän kirjoituksen lähteenä olevan artikkelin lukemista, että hampaat ja suu voi aiheuttaa vakaviakin sairauksia. Opinpa jotakin uutta. Minulla on hammaslääkärin pelkoa. Yritän jopa vähän vältellä vuosittaista tarkastusta. Lopulta menen sinne kuitenkin nöyränä. Kuin antautuneena. Reiän paikkaamiseen pyydän aina ehdottomasti puudutuksen. Seuraavaksi juttua siitä, mitä sairauksia huono suutilanne voi aiheuttaa. Tämä aihe on jotenkin niin vakava, että lisäsin siihen vähän hassuja kuvia.



                             Vakavat sairaudet
Hammaslääkäri voisi aivan hyvin sanoa: Avaa minulle suusi, niin kerron, miten voit. Suun ja sairauksien yhteenliittyminen johtuu siitä, että suu on kaikenlaisille bakteereille helppo väylä päästä verenkiertoon ja sitä kautta kaikkialle elimistöön. Jopa sydämeen saakka.



Sydänsairauksista kärsiville suun hyvä hoito on tärkeää, koska suun krooniset tulehdukset altistavat sydän- ja verisuonisairauksille. Pahimmillaan suusta peräisin oleva tulehdus voi olla kuin aikapommi, joka voi ilman hoitoa olla hengenvaarallinen. Se voi aiheuttaa valtimoiden kovettumisen ja tämän seurauksena sydän- tai aivoinfarktin.



Parodontiitti on suun sairaus, joka voi tuhota hampaan kiinnityskudoksia ja hammasta ympäröivää leukaluuta. Se kehittyy ientulehduksesta. Hoidotta seurauksena on hampaiden heiluminen ja lopulta irtoaminen. Hyvin vaarallisen parodontiitistä tekee se, että se voi vaikeuttaa muiden sairauksien hoitoa. Esimerkiksi reuman, psoriasiksen, suolistosairauksien.



                                 Yleiset sairaudet
Suun sairauksista yleisin on karies, joka tarkoittaa hampaiden reikiintymistä. Ikävää kyllä että hammasluuhun edennyt reikä aiheuttaa hammasytimen tulehduksen, johon tepsii vain juurihoito.

Kutiseva ja kirvelevä afta on vaaraton mutta ikävä vaiva. Neljännes suomalaisista kärsii niistä. Aftojen tarkkaa aiheuttajaa ei tiedetä, joten niitä on vaikea ehkäistä.



Kielessä voi olla joskus punoittavia laikkuja, jotka ovat yleensä kattakielen aiheuttamia. Ne voivat kirvellä, mutta ovat hyvälaatuisia, eikä hoitoa tarvita. Sen sijaan valkoiset laikut pitää tarkistuttaa, jos ne ei häviä viikossa. Ne voivat kieliä sieni-infektiosta tai solumuutoksista. Pahimmillaan suusyövästä.



Jos hampaita harjatessa tulee verta, se on yleensä merkki ientulehduksesta. Samoin hengityksen haiseminen tai paha maku suussa. Ientulehdusta aiheuttaa hampaiden pinnoille kertynyt plakki ja hammaskivi. Ientulehdusta hoidetaan poistamalla hammaskiveä.



                         Suunhoito
Suusairauksien välttämisessä tärkeintä on hampaiden hoitaminen. Eli säännöllinen pesu ja hammasvälien puhdistaminen. Hyvä suunhoito on tärkeää siksi, ettei tulevaisuuttaan voi tietää. Jos vaikkapa tulee tarvitsemaan tekonivelleikkauksen, suun tulehdukset on hoidettava ensin. Ortopedit vaativat nykyisin hammaslääkärin todistuksen, josta on käytävä ilmi, ettei suusairauksia ole. Suun bakteerit voivat kulkeutua leikkausalueelle ja sairastuttaa sen.

Onko sinulla ollut jonkinlaisia suuvaivoja? Käytkö hammaslääkärin vuositarkastuksessa?






Lähteet: Hyväterveys 11/2017, kuvat Pixabay, Pexel