Minä vihaan.

Minä saatan joskus tulla täysin turhamaisistakin asioista vihaiseksi. Esimerkiksi jos joku ajaa köröttelee 80 km:n nopeusrajoitusalueella 50-60 kymppiä. Täällä savossa on vielä mutkaiset tiet. Ohittamiseen ei ole helposti mahdollisuutta. No, sitten körötellään ja sadatellaan.

Kunnon riita miehen kanssa nostaa nopeasti vihan pintaan. Niin pahasti että silmissä mustenee. Käsi hakeutuu automaattiohjauksella astiakaapille, ja reipas astioiden heittely alkaa.

Vihaan myös kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta. Esimerkiksi ikä-, sukupuoli- ja ihonvärirasismia. En ymmärrä sitä. Että aika iso osa suomalaisista ei halua tänne pakolaisia. Mutta ei ole kovinkaan järkevää vastata vihaan vihalla. Se ei taida johtaa mihinkään.

Vihaan yhteiskunnan muuttumista eriarvoistuneeksi, vaikka kaikilla meillä on sama ihmisarvo. Kulttuurimme on muuttunut liian individualistiseksi, yksilöä arvostavaksi. Tuijotellaan vain omaan napaan. Eikä oteta muita huomioon. Köyhät köyhtyy ja todella rikkaat vain rikastuu  lisää.

Voi, hitsi. Pikkuisena maailmanparantajana voisin kertoilla puoli päivää vihani syistä. Mutta mennään nyt syvemmille vesille.

Sanoja viha ja aggressio käytetään aika väljästi. Ja useissa merkityksissä. Viha osaa muuntautua. Se voi olla lievää ärtymistä tai hillitöntä raivoa. Viha saattaa esiintyä monen muun tunteen kanssa. Muun muassa kateus on vihan ja ihailun yhdistelmä.

Aggressiolla tarkoitetaan vihan sävyttämää toimintaa. Alentavista puheista suoraan väkivaltaisuuteen. Suora aggressio on täysin avointa ja hyökkäävää. Epäsuoralle aggressiolle on tyypillistä takana päin puhuminen, syrjiminen, mykkäkoulu. Naiset käyttävät tätä enemmän kuin miehet. Puolustavaa aggressiota on yksinkertaisesti se, että ihminen itsensä halliten hieman aggressiivisesti puolustaa itseään. Aggressiota on hyvin monta erilaista tyyppiä. Ehkäpä passiivis-aggressiivinen käytös on vielä mainittava. Siinä vihamielisyys naamioidaan avuttomuuteen.

Mutta vihalla ei ole aina vain kielteisiä seurauksia. Se voi parhaimmassa tapauksessa antaa ihmiselle energiaa ja tuoda toimintaan päättäväisyyttä, rotia, aloitteellisuutta. Nuorilla sopiva määrä vihaa voi auttaa itsenäistymisessä.

Mitä ja miten sinä vihaat? Minkälainen olet vihaisena?

  Lähteet: omat, kuvat Pixabay

Kärsimys ei tee kaikista vahvoja

Inhoan sanontaa: "Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa." Se ei pidä paikkaansa.

Ihminen voi kokea niin kovia, että se jättää ikuisen kipeän jäljen mieleen.

Minä esimerkiksi olen menettänyt kaksi rakasta ihmistä itsemurhan takia. En koskaan toivu näistä menetyksistä täysin.

Toimittaja ja kirjailija Asta Leppä pohtii eriarvoistumista yhteiskunnassamme uudessa kirjassaan Voittajien varjot. Hänen mielestään huono-osaisiin suhtaudutaan nykyisessä yhteiskunnassamme kielteisemmin kuin ennen.

Alamäkeä pidetään omana syynä.

Kun leipäjonot tulivat suomalaiseen katukuvaan 1990-luvun laman seurauksena, niitä kauhisteltiin.

Jonot ovat yhä, mutta niitä ei enää kauhistella.

Kuuluvat ikään kuin katukuvaan.

Kilpailuyhteiskunta on nyt syrjäyttämässä hyvinvointiyhteiskunnan.

Kaikkien pitäisi antaa kaikkensa työpaikalle, kilpailla, päteä.

Jotta tulisivat huomatuiksi. Huomioiduksi. Positiivisesti. Kenties arvostetuiksi.

Ihminen ei saa enää vain olla.

Hänen pitää suorittaa. Jaksaa suorittaa.

Elämä on kolhoa.

Jotenkin kylmempää, itsekkäämpää kuin ennen.

Kaikilla ihmisillä on mielestäni sama ihmisarvo. Olipa ihminen millainen tahansa.

Meidän tulisi huolehtia toinen toisistamme. Edes jonkin verran.

Mutta nykyisin moni kiusaantuu, kun näkee kaverinsa alamäessä.

Uudessa kirjassaan Asta Leppä kertoo elämästään. Hän on ollut kaksi kertaa elämässään todella köyhä. Murrosiässä äiti sinnitteli pienellä palkallaan kahden lapsen kanssa. Toisella kerralla Astan mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa. Asta oli omien sanojensa mukaan "niin romuna", ettei jaksanut tehdä tarpeeksi vapaan toimittajan työtään. Rahasta oli puutetta.

Perhe-eläke toi jonkin verran turvaa. Käytettiin kirpputorivaatteita. Pakosta - ei esteettisistä syistä. Astalla ei ollut varaa käydä kampaajalla ja hän luopui meikkaamisesta. Tärkeintä oli, että raha riitti ruokaan.

Suoranainen köyhyys on vähän vähentynyt Suomessa. Mutta samalla ihmisistä tuntuu, että heillä on enemmän toimeentulohuolia kuin ennen. Ja sitten yritetään saavuttaa taloudellisen onnen ihannetta velkarahalla.

Asta pitää itseään pienituloisena. Vapaana kirjoittajana ei rikastu. Mutta tällä hetkellä hän on tyytyväinen elämäänsä.

Miten sinä suhtaudut leipäjonoihin?

Lähteet: Voi Hyvin 10/17, kuvat omat