Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekosysteemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekosysteemi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Ympäristöystävällisesti - Zero Waste-haaste



Minä rakastan luontoa. Käyn miltei päivittäin lenkillä metsäpoluilla ja -teillä. Sienestän, marjastan, kerään luonnonyrttejä ja rohdoskasveja. Haluan, että kaunis luonto säilyy myös tuleville sukupolville. Luontorakkauteni vuoksi otin vastaan Zero Waste-kampanjan haasteen. Ja lähetän sen tässä edelleen kaikille kiinnostuneille bloggaajille.



 Zero Waste Finland ry perustettiin keväällä 2018. Se on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on jätteen vähentäminen; kestävä, ekologinen kehitys ja elämäntapa. Meneillään olevassa kampanjassa kannustetaan vähentämään jätettä syyskuun ajan.



Suomalainen tuottaa jätettä noin 500 kiloa vuodessa. Roskiin heitetään 120-160 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Yhtä ihmistä kohden tämä tarkoittaa 23 kiloa ruokahävikkiä vuodessa.

Meillä kotona lajitellaan kaikki jäte. Nyt uusimpana myös muovijäte, kun paikkakunnalle tuli muovinkeräyspiste.



Minulla on kaupassa aina kestokassi. Pakkaan hedelmät ja vihannekset biohajoavaan muovipussiin. Yritän ostaa mahdollisimman vähän muoviin pakattua ruokaa, mikä on ihmeen vaikeaa. Olen ollut kasvissyöjä 36 vuotta, mikä pienentää hiilijalanjälkeäni. Olen tällä hetkellä siirtymässä kokonaan luonnonkosmetiikkaan. Tänä vuonna en ole ostanut kuin kaksi uutta vaatetta. Loput kirpparilta.



Tässä nyt vain kehua repostelen itseäni. Mutta en minä mikään ekoenkeli ole. Lennän ainakin kerran vuodessa ulkomaille. Ajan autoa. Nyt kun toinenkin lapsi muutti pois, jääkaappiin kertyy liikaa ruokaa, josta osa päätyy biojätteeksi, hävikkiruoaksi. En vielä osaa kokata vain kahdelle.



Kirjoitan seuraavaksi muistakin luonnonsuojeluun liittyvitä asioista kuin ruokahävikistä. Ilmastonmuutos on todellinen ongelma. Biologien mukaan vielä pahempi ongelma on luonnon köyhtyminen. Nämä linkittyvät toisiinsa. Ilmastonmuutos nopeuttaa lajien häviämistä. Ja ekosysteemin tuhoutuminen ilmakehän lämpenemistä.



Alkuperäisluontoa tuhoaa muun muassa metsien raivaaminen pelloiksi, tehometsätalous, liikakalastus, torjunta-aineet, saasteet, roskat...

Ja sitten on tämä muovi. Maailman meriin päätyy joka vuosi muovia noin 12 miljoonaa tonnia. Jos nykyinen meno jatkuu, Davosin talousfoorumin mukaan vuonna 2050 merissä on enemmän muovia kuin kalaa.



Miten muoviongelmaa voisi vähentää?
  • Kierrätä kaikki muoviroska. Muun muassa muoviset panttipullot uusiokäytetään Suomessa hyvin.
  • Tärkeintä on vähentää kertakäyttömuovin kulutusta. Hanki siis kestokassi ruokakauppaan.
  • Autoilun vähentäminen on hyvä ympäristöteko, koska suurin osa mikromuovista irtoaa autojen renkaista.
  • Mikromuovia irtoaa myös kosmetiikasta, maaleista, muovipohjaisista urheilu- ja fleecevaatteista.
Yritetään olla ympäristöystävällisempiä! Onko sinulla joitakin tapoja suojella luontoa?




Lähteet: Helsingin Sanomat 8.9.2018, Anna/52, Suomen luonnonsuojeluliitto, kuvat omat paitsi kaksi Zero Waste