Surutyöni 109.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli puolitoista vuotta sitten täysin yllättäen 22-vuotiaana nukkuessaan. Kuolinsyytä ei saatu selville kuolinsyytutkimuksessa. Hän oli terve molekyylibiologian opiskelija. Teen surutyötä.

Nyt on juhannuspäivä. On omituista, että on jo keskikesä. Vastahan kesä alkoi. Me emme ole juhlineet juhannusta sen erityisemmin, emmekä juhli. Juhlimme korkeintaan uusia perunoita. Tämä johtuu Veran kuolemasta ja Siiri-kissan katoamisesta. Siiri on ollut pois jo kohta kolme viikkoa. Ikävä on suunnaton.

Lapsuudessani juhannus oli suuri juhla. Laitettiin koivut oven pieliin ja poltettiin kokkoa. Tehtiin myös iso siivous. Täksi juhannukseksi en ole sen kummemmin siivonnut kuin vain imuroinut. Se saa riittää.

Meidän pihamaalla kuljeksii silloin tällöin harmaa, selvästikin uroskissa. Hän ei pelkää ihmisiä, lienee jonkun kotikissa, kun on hyväkuntoinenkin. Tiedä häntä, onko se Siirin poikasten isä. Voi Siiri tulisit kotiin! Toivottavasti mikään peto ei ole ottanut Siiriä. Petojahan täällä metsän keskellä riittää kuten viime lauantaina kirjoitin.

Nyt kaikki kukkaistutukset on valmiit, ja kasvimaalla itää jo. Keräsin lenkillä suopursuja maljakkoon. Pidän niiden alkukantaisesta tuoksusta, joka sekin tuo lapsuuden mieleen. Poimimme lakkoja eli hilloja joka kesä suolla rämpien.

Olemme edelleen etsineet Siiriä kaikista mahdollisista paikoista. Myös Kille-kissa on todella surullinen, koska paras ystävä on poissa.  Kille ei edelleenkään juurikaan syö ja eikä käy ulkona.

Minulla on taas paniikkikohtaukset lisääntyneet. Todennäköisesti Siirin takia. Ei enää Veran. Näen edelleen Veran monta kertaa päivässä mielikuvissani, tarkkana kuvana mielessä, mutta tämäkin on vähentynyt. Olen muistellut yhteistä juhlintaamme toissa juhannuksena. Valvoimme läpi yön. Söimme ja joimme. Onneksi on kauniita muistoja mielessä.

Pidän   nyt tauon tästä blogista. Hyvää kesänjatkoa  kaikille!

                       Puolukat kukkii.

Juhannus

 

Kaunista juhannusta kaikille!

Nautitaan kesästä niin paljon kuin voidaan ja pidetään huolta toisistamme!   

Ajatukset harhailee

 

Minulla lähtee ajatukset harhailemaan, kun teen jotakin helppoa ja tylsää hommaa, esimerkiksi kun imuroin tai puhdistan itsepoimittuja marjoja. Ajatukset saattavat harhailla, kun yritän keskittyä yhteen puuhaan muun muassa lukemiseen, jos on tylsä teksti. Ja on monia muitakin puuhia.

Ihmisen ajatus saattaa harhailla jopa kolmanneksen ajasta. Ajatus harhailee etenkin silloin, kun tekee jotakin helppoa ja rutiininomaista.

Ajatusten harhailua kuvaa hyvin sana "möllöttäminen". Ajatus liitelee pakottamasti aiheesta toiseen. Tämä on parhaimmillaan hieno ja luova tila.

Kaikki ajatusten harhailu ei ole kuitenkaan hyväksi. Masentuneena ihminen voi vatvoa synkkiä mietteitä pakonomaisesti ja automaattisesti. Tätä nimitetään ruminaatioksi.

Mistä ajatukset tulevat sitten mieleen? Ihmisen muistissa toimii automaattinen aktivaatio. Muistissa on käsitteitä, joiden välillä on yhteyksiä. Kun huomaa jonkin yksittäisen asian, kaikki siihen liittyvä voi "pulpsahtaa" mieleen.

Ympäristö on totuttanut ihmiset jatkuviin ärsykkeisiin.  Harvoin on tilannetta, joissa uppoutuisimme useiksi tunneiksi. Piippaavat laitteet ovat ehdollistaneet keskeyttämään itse itsemme. Sosiaalinen media koukuttaa siksi, että se vetoaa ihmisen sosiaaliseen luonteeseen. On tärkeää, että olemme ryhmässä hyväksyttyjä ja saamme huomiota.

Ajatuksen harhailulla on oma päivärytminsä. Aamu kahdeksalta ajatus harhailee verrattain vähän. Ajatusten harhailupiikki on lounasajan jälkeen. Illalla ennen nukahtamista ajatus harhailee paljon.

Ajatuksen harhailu on sinänsä myönteistä. Kielteistä on puolestaan se, jos ei yrityksestä huolimatta pysty keskittymään. Kun keskeytyksestä palaa käsillä olevaan tehtävään, se vie hieman aikaa ja kuormittaa.

Lähteet: Helsingin Sanomat 9.6.2022, kuvat omat

Sosiaalinen elämä koronarajoitusten jälkeen

 

Viime vuosina sosiaalista elämää on ollut tarjolla normaalia vähemmän, joten moni voi kokea, että omat taidot jutustella ovat ruosteessa niin töissä kuin vapaallakin.

Koronapandemian jälkeen erilaiset sosiaaliset tilanteet voivat tuntua uudenlaisilta, aiempaa haastavammilta.  Kasvokkaisen vuorovaikutuksen tilanteet saattavat tuntua hankalilta.

Sosiaalisten tilanteiden välttely voi ennen pitkää johtaa pelokkuuden voimistumiseen. Kun jännittää ja jättää sen vuoksi menemättä paikkoihin, ei synny kokemuksia, jotka todistaisivat omat pelot ja uskomukset vääriksi. Altistuminen sosiaalisille tilanteille auttaa tavallisesti murtamaan pelkoa pikkuhiljaa.

Vaikka koronarajoitukset toivat muutoksia lähes jokaisen sosiaaliseen elämään, kaikki eivät koe vaikeuksia jutustella ja heittäytyä sosiaaliseen elämään.

Etenkin ihmiset, jotka ovat herkkiä kokemaan häpeää, saattavat miettiä erityisen hanakasti sosiaalisen tilanteen  etu- ja jälkikäteen. Miettiminen voi olla sitä, että märehtii keskustelukumppanin ilmeitä. Katsoiko toinen oudosti, kun sanoin näin?

Ystävällinen katsekontakti auttaa toista rentoutumaan, jos itselle on mahdollista ottaa katsekontakti. Toisen rentoutuminen voi näkyä ilmeikkyyden lisääntymisenä, mikä voi johtaa siihen, että itsellä on tilanteessa parempi olo.

Erityisen jännittävät sosiaaliset tilanteet saavat kehon ja mielen tulkitsemaan, että on joko taisteltava tai paettava. Näitä voivat olla erityisesti esiintymiset. Sydän tykyttelee ja pamppailee, henki ei kulje, ja sanat voivat juuttua kurkkuun. Kannattaisi ajatella, että nämä oireet liittyvät jännittäviin sosiaalisiin tilanteisiin. Oireet ovat aivan normaaleja. Niitä kokee jokainen. Olisi näin hyväksyttävä oirehtiminen.

Jos ihminen on enimmäkseen taistele tai pakene -tilassa, vuorovaikutuksen oireet ei laukea, eikä tämä ole palauttavaa.  Kaikista kohtaamisista ei tarvitse palautua ollenkaan. Toiminta itsessään auttaa palautumaan esimerkiksi työstä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 2.6.2022, kuvat omat

Surutyöni 108.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli 22-vuotiaana yllättäen puolitoista vuotta sitten. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemaan ei löydetty kuolinsyytutkimuksissa. Teen surutyötä.

Ja rakas Siiri-kissamme katosi melkein kaksi viikkoa sitten. Päästin aamulla Siirin ja Kille-kissan ulos.  Raskaana oleva Siiri vaikutti aivan tavalliselta. Siiri ei tullut sisään muutaman tunnin kuluttua, ja kutsuin häntä. Aloin huolestua.

On kaksi vaihtoehtoa Siirin katoamiseen. Ehkä hän meni synnyttämään piiloon ja imettää nyt poikasiaan. Olemme tutkineet kaikki paikat, missä Siiri voisi olla. Ulkorakennuksen sotkuisen takapihan, pihapiirin ja lähimetsän. Emme ole löytäneet Siiriä. Olen todella huolestunut, surullinen, pelokas ja ahdistunut. Minulle ei tullut mieleenkään, että Siiri voisi synnyttää ulkona. Tein hänelle kolme pesää sisälle rauhallisiin ja vähän piilossa oleviin paikkoihin, ja Siiri valitsi jo pahvilaatikon pehmusteineen.

Siiri on villakissan pentu, jonka saimme löytöeläintalosta. Hänet oli löydetty metsästä. Onko eläimillä niin vahvat geenit, että Siiri toistaa emoaan? Ihmisellähän se menee karkeasti niin, että perimä kattaa 50 prosenttia ja ympäristö 50 prosenttia ilmiasusta. Miten Siiri ja pennut voivat, voi itku? Olen epätoivoinen. Jos toivoa on minussa edes vähän niin toivon, että Siiri tulisi syömään ja juomaan, ja sen jälkeen seuraisin häntä pesälle, ja saisin pennut ja Siirin sisään.

Toinen vaihtoehto Siirin katoamiseen voisi olla se, että ilves, haukka, supikoira, näätä tai kettu olisi vienyt Siirin. Näitä kaikkia karhut mukaan lukien on tällä seudulla.

En saa mielenrauhaa, käyn jatkuvasti tarkastamassa kuistin, jospa Siiri olisi tullut syömään. Miksi päästin Siirin ulos? Tämä  ajatus ja syyllisyys vainoavat minua.13-vuotias Kille suree Siiriä. Hän ei juurikaan syö, nukkuu paljon, eikä käy ulkona, ja kahteentoista vuoteen hän ei ole käynyt hiekkalaatikolla ja nyt sitten käy. Siiri ja Kille olivat tosi hyviä kavereita. Välillä tappelivat, leikkivät, välillä nuolivat toisiaan ja nukkuivat toisissa liki.

Olen ajatellut, että miksi meidän perhettä koetellaan näin: Vera kuoli ja toinen perheenjäsen Siiri katosi tai kuoli. Tämä on niin kohtuutonta ja väärin. Jos jokin jumala on, miksi hän tahtoo tällaista. Hän on kiduttaja. Sekopäinen tuomari ja valtias.

Tästä postauksesta tuli vuodatus Siiristä, eikä varsinaisesti Veran kuoleman surutyöstä. Mutta molemmat ovat menetyksiä, joista teen surutyötä.

Yrttiruukkuja pihalla.

Hui, meni jalat alta

 

Minulla on niin matala verenpaine, että usein tuolilta tai sängystä nouseminen huimaa ja tuntuu, että kohta menevät jalat alta. Kun ikää on tullut enemmän, huimaus on lisääntynyt. Kerran ruokakaupassa sain niin pahan paniikkikohtauksen, että meni jalat alta. Se oli noloa ja tuskallista.

Naiset saattavat huomata usein viisikyppisenä, että tasapaino heikentyy. Miehillä sen sijaan tasapaino heikkenee usein vasta seitsemänkymppisenä. Syynä tähän on, että miehet tekevät keskimäärin naisia enemmän tasapainoa kehittäviä askareita:kiipeävät tikapuille, kalastavat keinuvassa veneessä tai kantavat raskaita esineitä. 

Nuorten keskushermoston toiminta on nopeaa, sillä he hahmottavat ympäristöä paremmin ja reagoivat nopeammin kuin vanhemmat ihmiset. Tästä syystä ikääntyneet kaatuvat helpommin.

Merkki huonosta tasapainosta on se, ettei enää uskalla kävellä pimeässä vaikkapa vessaan ja välttää epätasaista alustaa. Tätä ei välttämättä itse tiedosta.Hyvä testi on, kauanko pystyy seisomaan yhdellä jalalla.

Tasapainoon vaikuttavat lukemattomat syyt: alhainen verenpaine, sydämen vajaatoiminta ja niskavaivat saattavat oireilla huimauksena. Lisäksi on monia muitakin syitä huimaukseen kuten aivoverenkiertohäiriöt, neurologiset sairaudet, kuten Parkinson, MS-tauti ja yllättäen diabetes. Se voi aiheuttaa jalkapohjiin tuntomuutoksia, jolloin ei tunne alustaa, jolla askeltaa.

Mikä sitten avuksi huimaukseen? Ainoa ja paras tapa harjoittaa tasapainoa on liikunta. Tasaisella asvaltilla kävelemisestä ei ole kuitenkaan hyötyä. Metsässä lenkkeily haastaa tasapainoa, koska maasto on usein epätasaista. Tosin asvaltillakin voi vaihtaa suuntaa,ja jos ilkeää kävellä takaperin.

Hiihtäminen, laskettelu ja luisteleminen tukee tasapainon parantamista. Myös pyöräily on hyväksi: polkiessahan liikutaan kapeiden renkaiden päällä. Tanssiminen on erinomaista, koska tanssiessa pyöritään eri suuntiin, mikä tekee siitä loistavan tasapainolajin.

Kaatumisen pelon vuoksi liikkumista ei tule välttää vaan paremminkin lisätä. Oman kehon säännöllinen ja monipuolinen käyttö on ainut tapa, jolla saadaan hyvä tasapaino.

Lähteet: Kauneus&Terveys 01/2022, kuvat omat  

Miten ottaa yhteyttä kaveriin vuosien jälkeen?

 

Minä pidän melko usein yhteyttä  vanhoihin ystäviin. Siis melko usein. Kerran päätin ottaa yhteyttä kaveriin, jonka kanssa emme olleet pitäneet yhteyttä nuoruusiän jälkeen. Se on pitkä aika, vuosikymmeniä.

Kun puhuimme puhelimessa, huomasin, että hän on muuttunut paljon. Nuoruudessa oltiin maailmanparantajia, matkusteltiin ja juhlittiin.

Nyt ystävä alkoi heti puhelun alussa kertoa mitä kaikkea hyvää hänellä on: esimerkiksi hieno koti, hyvällä maulla sisustettu, puutarha, ihanin mies ja lahjakkaat lapset; miten hyvin hän on säilynyt niin, että muutkin miehet kuin aviomies ovat hänestä kiinnostuneita. Huh!

Hän ei edes kysynyt, mitä minulle kuuluu. Puhui taukoamatta itsestään. Koko puhelu alkoi tuntua omituiselta ja väsyttävältä. Hän oli tosiaan muuttunut paljon ja ehkä minäkin. Tämä puhelun jälkeen en ole ottanut häneen yhteyttä ja eikä hänkään minuun.

Vanhojen ystävien tapaaminen tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta, koska vain he ystävistä  tietävät jotakin sellaista, mikä on myöhemmille ystäville tuntematonta. He tuntevat nuoruusajan.

Ystävän kanssa jutteleminen auttaa ymmärtämään oman elämän kulkua. Se tuo jatkuvuuden ja turvallisuudentunteen: sellainen olin nuorena, sitten otin toisen suunnan ja muutuin, mutta millainen olen nyt?

Ystävä voi olla muuttunut paljonkin, kun elämä on häntä muokannut. Itsekin on varmasti muuttunut. Olisi hyvä olla avoin näkemään ystävä uusin silmin.

Ystävän kanssa elämät ovat voineet edetä aivan eri malliin.Toinen on mennyt naimisiin ja saanut lapsia ja toinen elänyt itsenäisen ja lapsettoman naisen elämää. Erilaiset elämäntilanteet voivat vierottaa.

Yhteydenotosta voi seurata iloinen yllätys. On helppo jutella, vaikka välissä on ollut monta vuotta. Tulee tunne, että siitä on vain hetki, kun viimeksi puhuttiin. 

Seuraavaksi muutamia seikkoja yhteydenotosta:

1) Kun saat yhteyden ystävään, ole utelias hänen suhteensa. Kerro vasta sitten omat kuulumiset.

2) Älä odota, että toinen on sama ihminen kuin nuoruudessa. Hänen elämänsä saattaa olla erilaista kuin luulet. Myös toisen muistot ystävyydestänne voivat poiketa itsen muistoista, ja siksi niistä on mielenkiintoista kuulla nyt, kun aikaa on tullut väliin.

3) Jos tuntuuu, että joskus kohelit häntä tavalla tai toisella väärin, pyydä reilusti anteeksi. Aikaisempia riitoja ei kuitenkaan kannata heti nostaa esiin. Jos itse on joskus loukkaantunut siitä, ettei ystävä pitänyt yhteyttä, muista, että hänen elämäntilanteensa on ehkä silloin ollut ruuhkainen. Nyt saattaa olla toisin.

Lähteet: Hyvä  Terveys plus, kuvat omat