Onni on suuri sana. Sanotaan, että kaikki etsivät onneaan ja että onni löytyy pienistä asioista.
Olen pohdiskellut silloin tällöin, että olenko onnellinen. Mitä onni minulle on? Yleensä päädyn ajatukseen, että onnea on hyvä arki. Koska enitenhän tässä elämässä on arkea. Saan olla monista asioista onnellinen: minulla on elämänkumppani ja kaksi lasta; olen tällä hetkellä terve; minulla on läheisiä ihmisiä; työ; vapaa-aikaakin on harrastella ja puuhastella. Jos seuraava youtube video näkyy, siinä on taas osin sitä vanhaa ja hyvää aikaa, jota kaikesta huolimatta haikailen. Ja 1980-luvun arkea henkivät laulunsanoitukset. Laulu on Leevi And The Leavings: Onnelliset.
Hesarissa oli artikkeli onnellisuudesta ja 72-vuotiaasta psykologian emeritusprofessori Markku Ojasesta. Tämä juttu pani minut taas miettimään omaa onnellisuuttani. Ojanen on itse sotaorpo, köyhissä oloissa kasvanut yksinhuoltajan lapsi ja koulukiusattu. Kuitenkin hän on omasta mielestään pärjännyt hyvin elämässään.
Ojanen jakaa onnellisuuden kolmeen tyyppiin:
1)Tunneonni: vähän sama kuin ilo, tunteet vaihtelevat päivän
kuluessa kaikilla.
2)Tyytyväisyysonni: tulee siitä, kun katselemme elämäämme
taakse päin ja huomaamme jotenkin onnistuneemme
tavoitteissamme - ja tunnemme siitä tyytyväisyyttä.
3)Mielenrauha: on sanansa mukaisesti rauhaisaa onnellisuutta
elämästä. Tässä ja nyt. Tämä onnenlaji on nykyajan
ihmisillä usein kadoksissa. Siitä kertoo retriittien, itämaisen
filosofian, joogan, meditaation, mindfulnesin suosio. Tätä
onnen muotoa ihmiset tavoittelevat.
Markku Ojanen antaa yksinkertaisia vinkkejä onnellisuuden saavuttamiseksi. Media pursuilee nykyisin paljon ohjeita onnellisuuden ja tasapainon saavuttamiseksi, mutta ne ovat yleensä turhan monimutkaisia.
Markku Ojasen vinkit onnellisuuden saavuttamiseksi:
- ole ystävällisempi
- kiitä muita ja anna heille tunnustusta
- pidä huolta kunnostasi
- muista pyytää anteeksi, kun on syytä
- huolehdi läheisistä ihmissuhteistasi
Tuo luettelo on minusta järkeenkäyvä ja jokaisen toteutettavissa, jos hyvää tahtoa riittää ja jos ei ole liian katkeroitunut poteroonsa.
Miksi toiset selviytyvät vaikeasta elämäntilanteesta esimerkiksi työttömyydestä paremmin kuin toiset?
Ojanen antaa vinkkejä vaikeaan elämäntilanteeseen
- ole aktiivinen aivan millä tahansa elämän alueella; löydä vaikka mielekäs harrastus
- vältä päihteitä ja alkoholia
- elämänkumppanuussuhde on hyvin voimaannuttava asia elämässä
Asiasta toiseen, minulla oli tyttäreni antama tehtävä: oppia kuvaamaan selfie, tässä todistus harjoittelusta, jonka kyllä välillä unodan päiväkausiksi. Ehkä siksi koska en tykkää vieläkään olla valokuvissa.
Ennen ylioppilasjuhlaa kävin kampaajalla ja vähän värjäytin hiuksiani kullanhohtoisilla raidoilla. Ne on nyt vaaleamman näköiset.
Minusta tämä viimeinen valokuva kuvastaa jotenkin mielenrauhaa. En osaa selittää miksi. Tuntuu vain siltä.
Lähteet: Helsingin Sanomat 1.6.2017, kuvat Pexel