Olen hävennyt muun muassa:
Pikkulapsena häpesin, kun tein jotakin kiellettyä, jäin kiinni ja sain rangaistuksen. En tiedä, olisinko hävennyt silti, vaikka en olisi jäänyt kiinni. Tämä on monimutkainen häpeän ja syyllisyyden kudelma.
Häpeä jatkui. Tietenkin. Koululaisena häpesin, jos en ollut paras kokeessa. Ymmärrän nyt, että minulla ei ollut siinä ympäristössä ja sellaisilla vanhemmilla muuta mahdollisuutta. Olin lapsiperfektionisti. Sittemmin perfektionismi vain häilyi teoissani. Kunnes pääsin siitä kokonaan.
Aikuisiällä häpeän sitä, jos en hajamielisenä ihmisenä muistanut mennä esimerkiksi palaveriin, vaikka se oli selkeästi kalenteriin merkitty. Häpeän muitakin virheitä, joita töissäni tein.
Joskus häpeä tulee puhetulvani, puheripulini jälkeen. Mitä oikein höpötin, en kai mitään outoa? Häpeän joskus itseäni pelkästään ajatusten ja tunteiden takia. Miksi minulle tulee mieleen tällaista?
Mutta onneksi tässä iässä ei enää ala kauheasti häpeämään mokiaan ja sattumuksiaan. Niille voi jopa nauraa, monesti muiden kanssa. Minä olen mokaamisessa selvästi lahjakasta ainesta, koska olen niin epäkäytännöllinen ja hajamielinen.
Yleisyydestään huolimatta - kaikkihan sitä joskus tuntee - häpeä on monimutkainen tunne. Monimutkaisempi kuin viha, rakkaus tai pelko. Häpeällä ja syyllisyydellä on yhteisiä piirteitä, mutta ne ovat silti eri tunteita.
Syyllisyys koskee ihmisen tekoja.
Häpeä koskee ihmistä itseään.
Jotkut ihmiset voivat tuntea häpeää liian paljon. Puhutaankin myrkyllisestä häpeästä, joka on yhteydessä esimerkiksi masennukseen.
Häpeän kolme tehtävää
Tutkimusten mukaan häpeällä on ainakin kolme tehtävää, jotka auttavat yksilöä.
Ensimmäinen häpeän tehtävä on estää ihmistä ylipäätänsä tekemästä asioita, jotka aiheuttaisivat paheksuntaa, häpeää ja oman sosiaalisen aseman menettämistä muiden silmissä.
Toinen tehtävä on kannustaa ihmistä salaamaan asioita, jotka saattaisivat aiheuttaa kielteisiä reaktioita muiden silmissä.
Kolmas häpeän tehtävä on osaltaan vähentää haittoja, jos häpeää aiheuttavat asiat paljastuvat muille yhteisön jäsenille.
Jos ihminen sisäistää jatkuvasti kokonaan häpeän tunteen, psykologit puhuvat ydinhäpeästä. Häpeää tunnetaan, oli syytä tai ei.
Myrkyllinen häpeä alkaa usein jo varhaislapsuudessa ja liittyy yleensä vanhempien toistuvaan kielteiseen käytökseen lasta kohtaan. Se saa lapsen tuntemaan itsensä huonoksi, riittämättömäksi tai ei-halutuksi. Myrkyllinen häpeä kasvaa lapsessa siitä, että hänelle ei sanota hänen tehneen jotakin huonosti vaan että hän on huono.
Myrkyllinen häpeä on vahvasti yhteudessä syömishäiriöihin, neurooseihin (ahdistuneisuushäiriöt), ahdistukseen, masennukseen ja sairaalloiseen perfektionismiin.
Lähteet: Helsingin Sanomat 29.6.2020, kuvat omat
