Haluan varoittaa kaikkia, jotka haaveilevat tai harkitsevat omakotitalon ostoa. Hommat ei lopu omakotitalossa koskaan!Tällä viikolla olen välillä tuntenut olevani kuin kuivettunut puu, tuhkaa, autiomaa tai vuotava kuppi. Mies on viikon työkeikalla. En ole meinannut selviytyä yksin kaikista hommista. Oltiin ehkä miehen kanssa syntymätolloja, kun ostettiin kahdeksan vuotta sitten tämä talo.
No, pirteän tyttäreni kanssa aloitettiin sisäseinien maalaus. Ja kuinka raskasta on siirtää minun ostamiani kauniita, vanhoja kirppariostoksiani - nyt kutsun niitä roinaksi - pois paikaltaan. Tyttäreni on lisäksi hyvin jämpti. Toisin kuin minä. Voin tehdä joskus asioita hutaisten. Vähän niin ja näin. Nyt on käynyt niin. Että tyttäreni on pomo ja minä kuuliainen apulainen.
Valokuvissa taas seistä tönötän koko ajan melkein samassa asennossa ja ilmeessä. Mekko saa minut näyttämään ehdalta emännältä. Kaulus on hyvin avonainen ja antava. Se vähän ahdisti. En halua esitellä rintavakoani julkisesti. Mekko on merkiltään s.Oliver, viime vuonna ostettu. Kuvissa sen väri on tummempi kuin luonnossa. Hapsukorkkarit on Tamariksen. Nekin viime vuonna Tallinnan alennusmyynneistä ostetut. Tykkään niistä kovasti. Vaikka hapsut lienevät menneet pois muodista.
Olen tällä viikolla myös joutunut kitkemään kasvimaata, holehtimaan muusta puutarhasta ja hakkaamaan halkoja. Kas, kun omakotitalossamme lämmitetään yleensä puilla. Halkoja on saatava varastoon kesällä talvea varten.
Kaivo on kuivunut monena kesänä. Niinpä sitä on peseydytty järvessä. Ja pesty astiat idyllisen (?) vanhanaikaisesti pesu- ja huuhteluvadeissa.
Mutta mitä hemmettiä minä tässä inisen ja vikisen. Omakotitalossa on myös ihanat puolensa. Pääsee ovesta suoraan metsään. Naapurit ei häiritse ja emme mekään. On kiva nähdä kättensä jälki heti. Toisin kuin päivätyössä. Siis myös trallalaata ja iloa. Enkä minä ehkä enää osaisi sopeutua kerrostalossa asumiseen juohevasti.
Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!
