Minulla on toivo ilmastonmuutoksen heikkenemisen suhteen. Toivo on tunne. Asioita ei ratkaista vain järjellä - vaikka moni luulee niin. Tunteet ovat kuvioissa aina mukana, koska arvot, moraali ja periaatteet rakentuvat tunteiden pohjalta.
Ilmasto on muuttunut ja muuttuu yhä. Suurimman uhan maailmalle muodostaa se, ettei reagoida tarpeeksi paljon ja tarpeeksi ajoissa. Tämä on puhdasta faktaa.
Jos hyväksytään tunteiden vaikuttavan toimintaan, on todennäköisempää, että pystytään tekemään sekä tietoihin että moraaliin perustuvia päätöksiä.
Ratkaisu toivoon on Immanuel Kantin käsitys toivosta. Kantin näkemys on, että ei ole hyvä toivoa ilman perusteita. Aluksi on hankittava tietoa ja tehtävä jotakin asioiden hyväksi. Sitten vasta on lupa toivoa. Oikeutettu, faktoihin perustuva toivo suojaa lamaannuttavalta pessimismiltä ja välinpitämättömyydeltä. Henkilö, jolla on toivoa, tekee jotakin konkreettista todennäköisemmin kuin ihminen, jolla toivoa ei ole.
On totta, ettei esimerkiksi yksilön lentomatka Suomesta Thaimaahan tai lounaslautasen liha hetkauta ilmastoa suuntaan tai toiseen. On totta, että mahdollisuudet muutokseen on valtaapitävillä.
Samalla on totta, että valtaapitävät ovat ihmisiä. Myös he tekevät päätöksiä järjen ja tunteen yhdistelmällä. Tässä yhdistelmässä yleisellä mielipiteellä on tärkeä rooli - ja yleinen mielipide puolestaan rakentuu yksilöistä.
Lähteet: Helsingin Sanomat 22.2.2020, kuvat omat
