Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvittelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Miksi naapurin kohtaaminen voi ahdistaa?


Minua ei enää täällä maalla metsän keskellä  ahdista. On vain kiva tavata vaihteeksi joku. Edes joskus. Ja jaaritella niitä näitä. Asia oli aivan eri, kun asuttiin Turussa kymmenisen vuotta kerrostalossa. Silloin naapureita tuli välillä välteltyä.


Miksi? Tähän vastaa psykologi Eero-Matti Koivisto. Hänen mukaansa jos naapurin kohtaaminen ahdistaa. Taustalla voi olla pelko nolatuksi tulemisesta. Ihminen voi miettiä, mitä ikävää naapuri saattaa hänestä ajatella. Ihminen voi pelätä myös, että naapuri jotenkin arvostelee hänen elämäntapaansa. Naapurin voidaan ajatella kuvittelevan asioita, jotka omasta mielestä on yksityisasioita.


Etenkin nuoret ja nuoret aikuiset pelkäävät naapurin arvosteltavaksi joutumista. Vaikka se ei olisi mitenkään totta. Myös yksin asuvien on todettu välttelevän joskus naapuria esimerkiksi rappukäytävässä ja hississä.


Yksittäisten sosiaalisten tilanteiden pitäminen noloina tai ikävinä on normaalia. Jos nyt täydellistä normaaliutta on olemassakaan. Kiusallisten tilanteiden ja tunteiden ei ole pakko antaa rajoittaa elämää. Vaan naapuria voi edes tervehtiä ahdistuksesta huolimatta.

Vältteletkö sinä joskus naapureita?



Lähteet: Helsingin Sanomat 28.12.2017, kuvat omat