Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulmakarvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulmakarvat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. tammikuuta 2018

Jokapäiväinen meikkini


Kuulostaa ylevältä otsikolta - tuo jokapäiväinen. Totuus on karumpi. Meikkaan yleisesti ottaen aika vähän. En meikkaa lainkaan silmiäni. Kuvittelen, että rillit kuitenkin peittää ne. Mutta olen lukenut, että meikkiasiantuntijat nimenomaan painottavat, että rillipään pitäisi meikata erityisesti silmänsä. Jotta silmät tulisivat esiin. Mutta taidan olla vaan hieman meikkilaiska.



Aivan ensiksi aamulla pesen kasvot kylmällä vedellä. Levitän YonKan seerumin ja Fruitelia voiteen. Annan voiteiden hetken imeytyä. Levitän primeriä. Meikkivoide on aika uusi ja lisään siihen Lumenen hehkuvoidetta.



Kulmakarvoihin laitan aluksi kulmakynää pienin viivoin ja harjaan ne mahdollisimman tasaisiksi. Se on ikuista säätöä - ainakin minulle - saada kulmakarvoista hyvät ja symmetriset. Lopuksi levitän päälle geeliä.

 Tupsuttelen T-alueelle irtopuuteria.



    Kaikkien tuotteiden merkit taitaa näkyä kuvissa, muuta ei tämän uudehkon suuren ihastukseni  
    huulipunan.
    Se on Guerlinen Kiss Kiss Matte.

Nyt syksyllä ja talvella käytän myös voidemaista poskipunaa posken korkeimmalle kohdalle.

Arkimeikkini on nopea. Vie aikaa viisi minuuttia. Juhlameikkiin satsaan enemmän ja meikkaan myös silmät.


                            Tässä arkimeikkini lopputulos. Sori, että kuvaan ilmestyi jostakin
                             valoja ja varjoja.

Miten kauan sinulla kestää meikata aamulla?





Lähteet: kuvat Pexel, omat