Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosketus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosketus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. syyskuuta 2024

"Seksistä puhuminen on entistä vaikeampaa"

 


Kyvyllä puhua seksistä avoimesti on merkittävä rooli parisuhteen onnellisuudessa. Vastoin kaikkia odotuksia se koetaan kuitenkin entistä vaikeammaksi, arvioi Väestöntutkimuslaitoksen tutkimusprofessori emeritus Osmo Kontula.


Yhteiskunnallisesti seksistä ja seksuaalisuudesta puhutaan nykyään enemmän ja avoimemmin. Tilanne on kuitenkin hyvin päinvastainen parisuhteiden tasolla.


Kaikki parit ovat erilaisia ja näissä asioissa on monia tasoja. Osalla puhuminen sujuu hyvin ja helposti, osalla taas vaikeasti.


Aiheena seksi ei ole muuttunut mitenkään tabuksi, vaan mahdollisuuksia puhua seksistä on parisuhteessa vähemmän kuin ennen.


Yksi aikaa vievä asia on sosiaalinen media ja ruuduilla käytetty aika. Vaativa työelämä ja stressi vaikuttavat myös. Ikääntyminenkin vaikuttaa. Aikaa ja energiaa keskusteluun seksistä on aiempaa vähemmän.


Seksistä keskustelun luontevuuden rinnalla tutkimuksissa on mitattu myös sitä, onko parisuhteissa riittävästi kosketusta, suutelua ja muuta fyysistä intiimiä läheisyyttä. Niiden vaikutus parisuhdeonneen on kiistaton ja merkittävä.


Osmo Kontulalta kysytään usein, mistä helpoiten tietää, onko parisuhde onnellinen ja toimiva. Hän vastaa, että vastaamalla seuraavaan yksinkertaiseen kysymykseen: Kuinka usein suutelette?


Kun suutelette päivittäin, on suhteessa todennäköisesti onnellisuutta. Jos ette onnellisuutta on todennäköisesti vähemmän.


Koskettelun määrä ja parisuhteen onnellisuus liittyvät myös laajemmin rakkauteen ja sen ilmaisemiseen: ohimennen toisen koskettamiseen, muuhun ruumiilliseen kontaktiin ja toki myös suutelemiseen. Tällaisten asioiden näkyminen arjessa on merkki siitä, että suhteessa on onnellisuutta.

Kontula neuvoo: Heille, jotka nyt tunnistavat, ettei omassa suhteessa ole keskustelua tai fyysistä kontaktia, sen määrä on vähentynyt tai kokee muuten vaikeuksia yhteyden luomisessa ja ylläpidossa, suosittelen siis aktiivisuutta puhua omista ja yhteisistä tarpeista.

Kosketelkaa toisianne ja seuratkaa, miten se vaikuttaa suhteeseen. Kosketuksen lisääminen on kovin yksinkertainen keino piristää suhdetta ja myös seurata sen laatua.

Seksin ja parisuhteiden yleisin ongelma tätä nykyä on se, että seksiä on määrällisesti vähemmän kuin ennen. Seksin yleisyys on yhteydessä siihen, miten onnelliseksi suhde koetaan.

Usein seksin vähäisyyttä selitetään stressillä ja arjen kuluttavuudella ja sillä, ettei energiaa yksinkertaisesti riitä seksin ajatteluun.  Elämä on niin täynnä muita asioita, kuten edellä mainittua somea ja ruudulla käytettyä aikaa.

Minä en nyt noin viikkoon kirjoita ja julkaise uusia postauksia.




Lähteet: Helsingin Sanomat 24.8.2024, kuvat Pixabay

perjantai 5. huhtikuuta 2024

Hyvä seksi

 






En ala tässä kirjoittaa omasta seksistäni, koska se on syvästi henkilökohtainen aihe. Sen sijaan kirjoitan pari- ja seksuaaliterapeutti Elina Tanskasen ja psykoterapeutti ja seksuaaliterapeutti Maarit Grönroosin ajatuksista.


Grönroos antaa konkreettisen esimerkin seksikeskustelun hyödyistä. Yksi pariskunta oli fantasioinut samasta asiasta kymmenen vuotta tietämättä, että toisella on sama fantasia."Näin he pääsivät toteuttamaan fantasiansa. Jos ei puhu, ei voi tietää."


Parisuhteessa elävän on otettava huomioon, että kumppani saattaa olla eri linjoilla. Sen voi selvittää vain puhumalla.


"Ihmiset eivät yleensä kehity romanttisessa suhteessa samaan suuntaan ja samaan tahtiin. Toisen kasvussa kartalla pysymiseen tarvitaan puhumista", Tanskanen sanoo.


Seksuaalisuudesta puhuessaan ihminen on hyvin haavoittuvainen. "Usein kyse on siitä, että pelkää tulevansa tärkeän ihmisen tuomitsemaksi. Satunnaisen kumppanin kanssa voi olla paljon helpompi jutella avoimesti seksistä, koska siinä ei ole yhtä paljon tunteita pelissä. Mutta sillä, mitä kumppanini ajattelee minusta, on useimmille todellakin väliä", Tanskanen sanoo.


Seksuaalisuus saattaa olla ristiriidassa arkiminän kanssa, ja tätä ristiriitaa ei ole helppo sanoittaa. Esimerkiksi kiltin ihmisen voi olla hyvinkin vaikea ilmaista, että tykkää rajuista otteista, kivusta tai jostakin muusta kielletyltä tuntuvasta asiasta. Mieltymyksistä kertominen vaatii paljon uskallusta.


Seksistä puhumisessa - niin kuin parisuhteen viestinnässä yleensäkin - on olennaista keskittyä myönteiseen. "Olisi parempi, että yrittää kertoa, mitä haluaa, eikä luetella pitkää listaa siitä, mitä ei halua", Tanskanen sanoo.


Grönroos sanoo, että hyvä tapa aloittaa seksikeskustelu on olla kiinnostunut toisen nautinnosta. Sen voi tehdä esimerkiksi kysymällä, millaisesta kosketuksesta toinen pitää.


"Se mikä normaalisti tuntuu kiihottavalta sivelyltä, voi stressaantuneena tuntua hiplaavalta tai kutittavalta", Grönroos sanoo. Myös naisen kuukautiskierto tai vaihdevuodet vaikuttavat asiaan.



"Puhutaan seksistä

Maarit Grönroos ja Elina Tanskanen listasivat kysymyksiä, joiden avulla voi selvittää, mitä hyvä seksi tarkoittaa sinulle ja kumppanillesi.


1)Seksi ja tunteet

- Millaisia tunteita koet, kun harrastamme seksiä?

- Miten tunteet ovat muuttuneet suhteen eri vaiheissa?

- Onko joitain tunteita, joita et tunne, mutta joita haluaisit tuntea seksin aikana? Arkuus, hämmennys, vieraus, tuhmuus, vallanhimo ja niin edelleen.


2)Missä seksi tuntuu?

  - Mitä kehosi alueita haluaisit seksin aikana koskettavan? Onko alueita, joita et halua, että kosketaan lainkaan?

- Onko alueita tai kohtia, joita kosken liikaa tai liian vähän?


3)Sanaton seksiviestintä

-Millaisesta kosketuksesta pidät? Kovasta, kevyestä, pyyhkäisevästä, kipua tuottavasta?

-Millainen kosketus tuntuu sinusta kovalta? Millainen kosketus tuntuu sinusta kevyeltä? Näytä.

-Miltä kuulostat silloin, kun nautit? Mistä tiedän, että nautit?


4)Sanallinen seksiviestintä

-Millaisten asioiden sanominen kiihottaa sinua?

-Pidätkö siitä, että seksin aikana puhutaan? Jos pidät, millaisesta puheesta tai puhumisen sävystä pidät?


5)Olosuhteet

-Onko seksihistoriassasi jotain, mitä minun pitäisi tietää, jotta voisin ymmärtää sinua paremmin?

-Onko arjessamme haluusi vaikuttavia tekijöitä, joista emme ole puhuneet tai joista olisi hyvä puhua?


6)Uudet kokemukset

-Haluatko kokeilla kanssani jotain uutta? Mitä?

-Oletko huomannut kiihottuvasti jostain, mistä et ole kiihottunut aikaisemmin?

-Onko seksuaalisuudessasi tapahtunut muutosta, josta haluaisit kertoa minulle?






Lähteet: Helsingin Sanomat 16.3.2024, kuvat omat