Lähdin tässä yhtenä päivänä - vielä kesken koulupäivän - Mikkeliin naisten lääkärille. Vain lääkäriin. Mutta olin etuajassa. Tapojeni mukaisesti.
Jotenkin ajauduin Sokoksen suurelle, tuoksuvalle ja kimaltavalle kosmetiikkaosastolle. Tarkoitus oli vain ihmetellä merkkien määrää ja kosmetiikan lupauksia ja auvoisuutta.
Mutta melkein heti miellyttävä, täydellisesti meikattu myyjä tuli paikalle: haluatko apua?
Jostakin kummasta syystä tarvitsin heti apua (vaikka olin tullut vain katselemaan).
Minua oli helppo vedättää. Olin kosmetiikkahöyryissä. Ja impulsiivinen ihminen.
Olin lukenut jostakin akkain lehdestä - olisiko Anna - yhden meikkivoiteen ylivoimaisuudesta. Suuni sanoi merkin ja tuotteen kuin itsestään: ja kyllä kiitos, tarvitsen apua. Ilmeisesti selkäytmellä toimien.
Pirtsakka myyjä sanoi. Tule ja mennään etsimään sinulle sopiva sävy. Kaulaan kokeiltiin ainakin kolmea sävyä. Myyjä päätyi mielestään oikeaan.Jätin täyden vastuun hänelle, koska en ole kauhean kiinnostunut kosmetiikasta.
Minä vain nyökyttelin: juu, varmaan oikea sävy. Ihoni on hyvin vaalea ja se tuottaa usein ongelmia meikkivoiteen ostossa.
Rasvaiset ja innostuneet sormenjälkeni näkyvät.
Pitää kokeilla tätä meikkivoidetta. Onko se niin ihmeellinen kuin lehtijutussa kerrottiin. Ja valittiin vuoden parhaaksi meikkivoiteeksi. Muistaakseni siitä mainittiin: kevyt, kuulakas,kestää pitkään, häivyttää jopa ihohuokoset. Kiva päästä joskus testaamaan ja käyttämään.
Myyjä ehdotti empaattisesti, että tarvitsenko jotakin muutakin. (Ilmeisesti olin hänen mielestään niin alimeikattu, että varmasti tarvitsen.) Pakko kai minun oli tässä tilanteesssa tarvita (ei olisi ollut). Huulipuna on vähän ongelma. Sillä on kiva väri, mutta se ei ole matta.
Huvittavaa kyllä sain parisen viikkoa sitten 15 huulipunan lähetyksen. Mutta mikään niistä ei ollut sopiva.
Myyjä sanoi, että huuleni näyttävät vähän kuivilta. Olisi erityinen merkki, joka sopisi huulilleni erinomaisesti. Guerlain KISS KISS matte. Sävyä siinä tutkailtiin. Raikastava. Pirteyttävä. Helyttävä. Jees, myyjän mielestä löytyi oikea sävy. Tätäkin pitää joskus kokeilla ja ottaa käyttöön, jos se nyt on niin ihmeellinen kuin myyjä minulle hehkutti. Esimerkiksi onko se niin kestävä kuin pakkausseloste antaa ymmärtää.
Mielestäni huulipuna oli kallis, 55 euroa. Saa sitten kyllä luvan
toimia. En ole koskaan aikaisemmin ostanut yhtä tyyristä huulipunaa. Tuo Lancomen meikkivoide maksoi 49 euroa.
Kaupan päälle sain Sensain kaksivaiheisen ihonpuhdistuksen aineet.
Sitten jo juoksin korkkareissa gynekologille. Hänen mukaansa olen normaali akka. Munasolut reippaita ja hyviä. Vaihdevuosien tulo voi vielä kestää. Vaikka olen jo 52 vuotta. Voisivat jo alkaa. Pääsisin käsiksi siihenkin ilmiöön ja ongelmaan. Ja hommaisin heti hormonihoidon.
Saisin kiukutella syystä. Mieliala heilahtelisi syystä. Kyllähän minä nyt tässä läpätän. Mutta varmasti kun vaihdevuodet alkavat olen epätoivoinen ja eksyksissä.
Saisin kiukutella syystä. Mieliala heilahtelisi syystä. Kyllähän minä nyt tässä läpätän. Mutta varmasti kun vaihdevuodet alkavat olen epätoivoinen ja eksyksissä.
Lähdin sitten lampsimaan autolle päin. Tämähän reissu oli vain lääkärikäynti!
Mutta jotenkin sitten ajauduin yhden kaupan hulluille päiville.
Vain toinen nainen ymmärtää syvällisesti tämän ajautumisen.
Vain toinen nainen ymmärtää syvällisesti tämän ajautumisen.
Ostin kaulaliinan, hanskat ja 90 euron mekon kympillä. Oli ihan voittajaolo.
Kymmenen euron mekko. Oikeasti viininpunainen. Niin syksyyn sopiva.
Kaulaliina joka selvästi halusi että se ostettaisiin.
Punaiset hanskat ei niin helposti häviä kuin mustat.
Siksi tarvitsin ehdottomasti ne. Pitäähän naisen
ajatella tulevaisuutta.
Kaikki ostamani tuotteet - näin jälkeenpäin ajateltuna - olivat samaa värimaailmaa. Kuvissa se ei niin hyvin erotu. Mutta kaulahuivikin oli violetin viininpunainen. Taidan olla syksyisissä fiiliksissä.
Oikeasti olen täysi hölmö rahankäytön suhteen. Kyllä minulla silti rahat riittää seuraavaan tilipäivään. Ongelmani on se, että innostun kaikesta uudesta niin helposti. Ja sitten Nyt ja heti-mielenlaatuni saattaa aiheuttaa typeriäkin ostoksia. Mutta näillä mennään.
Onneksi en tällä hetkellä asu suuressa kaupungissa. Houkutuksia olisi liikaa. Ja rahaa palaisi. Metsän keskellä asuminen on turvallista, säästeliästä, helppoa, mukavaa, kaunista, rauhallista.
Viimein päädyin autolleni ruokakaupan kautta. Siinä oli tuulilasissa sakkolappu. Yleensä surkeana kuskina pysäköin auton niin sanotulle kirkon parkkipaikalle. Mutta tänään se oli aivan täysi.
Joten päätin ajaa keskustaan vievän korttelin ympäri. Josko siellä olisi tilaa. Ja melkein heti hokasin - minulle vaikean taskuparkkipaikan - vapaan pysäköintiruudun. Kaarsin siihen. Ja panin - mieheni niin useasti minulle korostaneen - parkkikiekon säntillisesti ajalleen. Ja lähdin lääkäriin (ja humputtelemaan).
Sadattelin epäoikeudenmukaisuutta ääneen sakkolappua tutkiessani. Siihen tuli sitten mies, joka ystävällisesti valisti minua. Minun olisi pitänyt ostaa lippu parkkiautomaatista. Ei ollut mitään tietoa kyseisestä automaatista. Alan melko selkeästi dementoitua. Tästä en sitten kertonut miehelleni mitään. Eikä hän onneksi lue tätä blogia. Hysss!
Onko sinulla taipumusta inspiraatio-ostoksiin? Minkälainen ostaja olet?
Näin sammaloitunut mieleni on. Jo lievää dementiaa tai jotakin muuta sellaista viisikymppisenä.
Lähteet: kuvat Pexel