Hiusten harveneminen tyrmistyttää minun kohtalaisen naisen luontoa. Näin vain on, että hiukseni ovat harventuneet verrattuna nuoruusaikaan. Välillä hiusten pesun yhteydessä niitä voi lähteä liuta jos toinenkin.
Ikäänhän se liittyy. Miehillä hiusraja alkaa vetäytyä yhä ylemmäs, ja naisilla jakaus muuttuu leveämmäksi. Joskus hiustenlähtö liittyy johonkin sairauteen. Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaan ja anemiaan. Minulla on molemmat. Punahukassa tai karvatupen punajäkälässä hiustenlähtö on epäsymmetristä ja läiskittäistä. Autoimmuuni sairaudessa pälvikaljussa hiukset irtoavat yleensä kerrallaan parin kolmen neliösentin alueilta.
Hiustenlähtöä voi myös lisätä jatkuva suoristusraudan käyttäminen tai liian tiukka nuttura.
Hoitovinkkejä hiustenlähtöön
- Monipuolinen ruokavalio.
- Apteekkilääkkeet Rogaine ja Konact saattavat vähentää hiustenlähtöä.
- Kuivaa hiukset pyyhkeellä painelemalla, älä hankaamalla.
- Nokkosvesi ja mesiangervovesi. Hauduta jompaa kumpaa näistä hiusten viimeiseksi huuhteluvedeksi.
- Käytä kampausta tekiessäsi ja föönaamisessa mahdollisimman matalia lämpätiloja.
- Älä kampaa hiuksia märkänä. Märkä hius venyy kuivaa enemmän ja se katkeaa helpommin.
- Vältä liian tiukkoja nutturoita.
- Älä pidä jatkuvasti samanlaista poninhäntää. Lenkin hankaus katkoo hiuksia.
- Viimeisenä apuna todella kaljuuntuneisiin alueisiin on hiusten -siirto.
Oleko sinä huomannut hiusten harvenevan iän myötä?
Lähteet: Hyväterveys 5/2018, kuvat Pixabay