On ihanaa, jos johonkin vanhaan esineeseen liittyy tarina. Minä ihailen ja haikailen vanhaa, hyvää aikaa. Mutta järkevästi ajattellen oliko se niin hyvää? Köyhyys; sairaudet, joihin ei vielä oltu keksitty hoitokeinoja; sukupuolten epätasa-arvo. Mutta vanhaa hyvää aikaa voi tarkastella myös puhtaan esteettisesti, kauneuden kannalta. Esineet ja vaatteet olivat kauniita ja tehty kestämään. Niillä oli jotenkin luonnetta. Käyttötarkoitus. Paikka. Nykyisin tavaraa suolletaan valtavat määrät ja ne ei ole tehty kestämään. Kertakäyttökulttuuria. Räikeää tai massatuotettua. Vanhoissa esineissä näkyy elämä. Ne ovat rosoisen kauniita.
Ensimmäinen kuva on Arabian savupiippuleima-lautanen. Kuten seuraavatkin:
Minulla on tällä hetkellä meneillään tässä keräilyssä Rasia-kausi. (Näitä kausiani tulee ja menee. Voisin käydä läpi niitä, mutta se olisi aika puuduttavaa.)Seuraavassa kuvaa kahdesta rasiasta. Ajatella: ennen suklaakonvehteja on myyty tällaisissa rasioissa. Nykyisin vain sellofaanilla päällystetyissä pahvirasioissa, jotka heitetään tyhjinä roskiin.
Nuo tarrat ovat siis rasioiden pohjassa. Tähän vanhan ja hyvän ajan postaukseen sopii vanhan ja hyvän ajan laulu. Nancy Sinatra 1960-luvun videossa These boots are made for walking youtubesta.
Vielä vähän vanhoja tavaroita. Tämän seuraavan tuolin ostin parisen viikkoa sitten. Sen käsinojat on ihanan kuluneet, vaikka se on muuten ihan hyvässä kunnossa ja tosi mukava istuttava.
Kille-kissakin mieltyi tuoliin oitis.
Puinen rasia ja emaliesineitä seuraavaksi. Jos pidän esillä näitä vanhoja tavaroita, niillä on nykyisin myös käyttötarkoitus. Rasioissa säilytän jotakin. Myös vanhoissa emali maitohinkissä ja pienessä sankossa.
