Näytetään tekstit, joissa on tunniste Apteekista savea.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Apteekista savea.. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Kaksi itsetekemääni kasvonaamiota - toimii



Sain tässä yhtenä sunnuntai päivänä mieleeni tehdä itselleni kaksi kasvonaamiota: puhdistavan ja ravitsevan.Yhteensyssyyn.

Itseni hemmottelu alkoi savinaamiolla, joka puhdistaa ihon. Sen jälkeen oli vuorossa ravitseva, kosteuttava avocado-hunajanaamio.

Käytän luonnonsavea, jota saa apteekista edullisesti. Savipussinikin on jo liian vanha, mutta en ole huomannut sen menettäneen tehokkuuttaan.

Ensiksi saveen laitataan sellainen määrä vettä, että siitä tulee helposti levitettävää. Jos haluaa sekaan voi laittaa pari ruokalusikallista öljyä. Jos iho ei millään tavoin kestä kuivuutta.









Ja sitten nautiskellaan noin 20 minuutia. Ihanaa! Kun on pakko olla sängyssä keskellä päivää. Ihan mukavalta tuntui, mutta olin hamuamassa heti kirjaa käteen luettaviksi - onhan sekin rentoutumista!

Savinaamion pois peseminen vaatii kärsilläisyyytä. Puhdistettavaa
on tosi paljon, vaikka kysymys olisi vain omasta naamasta. Savi on tiukassa.


Puhdistavan naamion jälkeen aika on ihoa ravitsevalle naamiolle. Avokado ja hunaja naamio. Kasvot on valmiita ottamaan vaststaan uutta elämää.









                     Tämä kuva on vähän huvittava... Näytän siltä siinä kuin olisin Siperiaan lähetettävä
                           
                rangaistusvanki. Vaikka ei kornimpaa voi olla: hyvinvointiyhteiskunnan akka tekee kasvohoitoja nautiskellen olostaan, Ja mieleen piipathaa Stalinin vainot, Joista olen lukenut jo liikaakin: romaaneja ja tosikertomuksia. Sukukin on ollut siinä mukana: kaksi äidin sisarusta meni rakentamaan Neuvostovenäjää Kanadan kautta. Toinen kuoli Stalinin vankileireillä. Taas nämä rivit menee omia sääntöjään noudattaen. Digiuusavuttomana en voi, kun katsoa infanttiilin katsein tätä rivikehitystä.


Lopputulos oli hyvä: iho selkeästi kirkastui ja napakoitui.

Välillä kannattaa tehdä naamiot ihan omista aineista . Vaikkakin se olisi vähän työlästä  ja sottaista. Vaihtoehtoja on lukemattomia.




No, kuva ei taaskaan ole tarkka, Mutta vessanpeilistä huomasin, että kasvot ovat kirkastuneet ja jotenkin vaan...iho näyttää paremmalta.