Vähän häpeästä

 

Häpeä on kaikille tuttu tunne, sillä häpeän kokemuksista ei välty tässä elämässä kukaan, paitsi ehkä narsistit ja psykopaatit. Häpeän tunne syntyy, kun koetaan tehneemme jotakin, jossa olemme muiden silmissä epäonnistuneet tai olemme esimerkiksi rikkoneet yhteisömme sosiaalisia normeja.

Ihminen pyrkii vuorovaikutukseen toisten kanssa ja haluaa luoda itsestään tietynlaisen kuvan. Jos tämä kuva rikkoutuu ja piilotetut ominaisuudet paljastuvat, koemme herkästi häpeää.

Häpeä tuntuu kehossa kiihtyneisyytenä, kohonneena sykkeenä ja punastumisena. Toisaalta häpeä voi myös lamaannuttaa.

Mutta koska häpeältä ei voi välttyä, häpeän tunteeseen voi myös yrittää suhtautua positiivisesti. Häpeä kertoo sopeutuneisuudesta yhteisön vallitseviin normeihin ja ympäristön odotuksiin.

Monesti häpeän aiheet ovat asioita, joissa leimaannutaan ja saadaan omasta mielestä jonkinlainen stigma. Muun muassa taloudelliset vaikeudet ovat monelle merkki epäonnistumisesta, ja pelätään, että muut saavat ne selville.

Sairauden häpeäminen johtuu osaksi siitä, että sairas kokee ulkopuolisuutta ja alempiarvoisuutta sairautensa takia toisiin ihmisiin.

Erityisesti sairauskohtaukset ja sairaus ovat syytä ottaa sellaisina, mitä ne aidosti ovat: asioina joille itse ei voi mitään. Samalla olisi hyvä suhtautua itseensä lempeästi ja ymmärtävästi ja todeta, että olen aivan yhtä arvokas sairaana kuin olisin ilman sairauttakin.

Yleensä ihmiset ymmärtävät ja hyväksyvät sen, että toinen on sairas. Suurin osa haluaa sairaalle pelkkää hyvää ja viestittävät hänelle, että sairaudessa ei ole mitään hävettävää.

Lähteet: Diabetes numero 2 2025, kuvat omat paitsi ylimmäinen taidekeskus Salmelan kesänäyttelystä.