perjantai 20. lokakuuta 2017

Seksuaalista häirintää, #metoo


Tämä juttu on sitten vähän vihaisella tuulella kirjoitettu. Seksuaalisessa häirinnässä pitäisi olla nollatoleranssi! Olen kokenut häirintää nuorempana ja vielä aivan viime vuosina. Nuorempana jouduin useastikin baarissa seksuaalisen häirinnän kohteeksi: takapuoltani puristeltiin ja rintojani kosketeltiin. Ehdoteltiin kaikenlaista. Tuli huono olo. Ilta meni pilalle.


Muutama vuosi sitten oli kaksi samanlaista seksuaalista häirintää. Kaksi erillistä kertaa ruokamarketissa tuntematon mies tuijotti merkitsevästi minua, alkoi seurata ja seurasi autolle saakka. Ja alkoivat sitten maireasti selittää jotakin "olet viehtättävä, nätti, voitaisiinko tavata myöhemmin..."


Olin molemmilla kerroilla hyvin kiusaantunut, hämmentynyt ja ahdistunut. Minua tavallisen näköistä keski-ikäistä akkaa yritettiin iskeä kaupan parkkipaikalla. Seksuaalinen häirintä ei aina katso ikää. Häiritsijä äijät olivat suurinpiirtein ikäisiäni. Tämän jälkeenkin minua on nimenomaan ruokamarketissa tuijotettu merkitsevästi, yritetty pitää silmäpeliä ja lähdetty seuraamaan. Mutta olen poistunut vessaan ja oleskellut siellä aikani. Ja saanut näin seksuaalisen häiritsijän pois kannoiltani.


Noille autolle seuraajille sanoin molemmilla kerroilla olevani onnellisesti naimisissa. Ja käskin jättämään minut rauhaan!Paukautin auton oven kiinni ja lähdin ajamaan jotenkin häpeän hämmentyneenä ja raivoissani.


Onneksi nyt sunnuntai iltana alkoi #metoo-kampanja. Syynä oli jenkki elokuvatuottajan Harvey Weinsteinin aiheuttama seksuaalinen häirintä skandaali. Paljastui, että hän oli vuosikymmeniä häirinnyt seksuaalisesti naispuoleisia näyttelijöitä ja avustajia.


Näyttelijä Alyssa Milano pyysi twiitissään kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita naisia kirjoittamaan some päivityksiin sanat me too (minä myös) ja osittamaan näin seksuaalisen häirinnän laajuuden.

Heti maanantaina #metoo-tunniste oli saanut 500 000 twiittiä ja yli 300 000 instagram kuvaa. Kampanja levisi myös Suomeen.


#metoo kampanjan tarkoitus on tuoda seksuaalinen häirintä esille ja tehä siitä loppu. Jo on aikakin!

Häirinnän kohteiksi ovat joutuneet esimerkiksi näyttelijät Gwyneth Paltrow ja Angelina Jolie.

Sovinistinen seksuaalinen häiritsijä Weinstein on saannut paljon kritiikkiä ja hänet on tuomittu myös somen ulkopuolella.


Myös Suomessa elokuva-alalla seksuaalinen häirintä ja seksistinen käytös on yleistä. Siihen syyllistyy valta-asemassa olevat miehet muun muassa tuottajat ja ohjaajat. Kertoo näyttelijä ja ohjaaja Heidi Linden.

Seksuaalinen häirintä on naistaiteilijoille arkea kapellimestarista oopperalaulajaan.



Miten seksuaalinen häirintä määritellään?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan se on "sanallista...tai fyysistä, luonteeltaan ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti...loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri."


Yksinkertaisesti: Jos kohde kokee sen häiritseväksi, kyse on seksuaalisesta häirinnästä.

Vuonna 2014 tehtiin Eu-alueella tutkimus seksuaalisesta häirinnästä. 45-55 % naisista oli kokenut seksuaalista häirintää.


Seksuaalista häirintää tapahtuu kaikkialla, missä ihmiset ovat tekemisissä keskenään. Tietysti erityisesti päihtyneenä baareissa tai juhlissa. Mutta myös päiväsaikaan kaduilla, kaupoissa, julkisissa kulkuneuvoissa...


Kriisityön kehittämispäällikkö raiskauskriisikeskus Tukinaisista Heli Heinijoki sanoo, että häirinnän kohteeksi joutuneen kannattaisi puhua asiasta jonkun kanssa. Esimerkiksi ystävän, esimiehen tai ammattilaisen kanssa. Minäkin olin näiden kauppa-parkkipaikka häirintöjen jälkeen niin tohkeissani ja järkyttynyt, että  puhuin häirinnästä muun muassa työkavereille.


Keskustelut paransivat vähän oloa. Mutta seksuaalisessa häirinnässä miehet pääsee yleensä kuin koirat veräjästä. Yhtä naista ahdisteltuaan varmasti pian ahdistelevat toista. Inhoan sanontoja "pojat ovat poikia" tai "miehellähän on aina mielessä se". Miehiäkin häiritään seksuaalisesti, mutta varmasti vähemmän kuin naisia.


Ehkä joku tarpeeksi paksunahkainen nainen voi ottaa seksuaalisen häirinnän huumorilla. Minulle joku nainen sanoi typerästi ja ajattelemattomasti: Ole iloinen kun vielä kelpaat. Voi, hemmetti. En minä ole mikään lehmä karjamarkkinoilla.


Minä en ole tarpeeksi paksunahkainen. Kaikki kokemani seksuaalinen häirintä on jättänyt ikävän, elinikäisen muiston. Että jotkut miehet osaavatkin olla ärsyttäviä ääliöitä!

Oletko sinä kokenut seksuaalista häirintää?




Lähteet: Helsingin Sanomat 18.10.2017,  19.10.2017, kuvat Pexel

10 kommenttia:

  1. Hienoa, kun ihmiset ovat innostuneet tästä kampanjasta! :) Itsekin olen häirintää kokenut, ja uskon, että tuo prosentuaalinen osuus häirintää kokeneista naisista on todellisuudessa paljon suurempi. Häirinnän aiheuttama häpeä varmaan vaikuttaa ihmisten kyselyvastauksiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Piia. Itsekin uskon, että häirintää kokeneita naisia on enemmän. Miksi me häpeämme typeryksien häirinnän tähden? Mutta niin se vain on. Itselläkin on ollut häpeänsekaista huonoa oloa aina seksuaalisen häirinnän jälkeen...Saakelin äijät!

      Poista
  2. Olen samaa mieltä. Ehdottomasti pitäisi olla nollatoleranssi, niinkuin monessa muussakin asiassa. Kiusaahan sekin on. 😞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida kommentistasi. Todella kiusaa se on. Häirintää, ahdistusta, häpeää. Minusta vielä enemmän kuin vain kiusaa. Pahemman luokan häirintää. Ihmisarvon polkemista lokaan.

      Poista
  3. Erittäin hyvä asia puhua! Ehdottomasti nollatolernssi asiaa koskien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi kommentistasi. Nollatoleranssia tuskin koskaan saavutetaan, mutta Pitää Yrittää taistella vääryyttä vastaan. Ei eletä enää kivi- tai keskiajalla vaan postmodernissa kulttuurissa. Miestenkin pitäisi se vähitellen tajuta. Tasa-arvo. Naisien ei pitäisi enää kokea kipeää häpeänsekaista ahdistusta ihmisarvon alentamisesta eli seksuaalisesta häirinnästä.

      Poista
    2. Onneksi kampanja on otettu hyvin vastaan. Tämä on yksi niitä asioita, joissa teon kohteeksi joutunut ihminen tuntee häpeää, vaikka sitä pitäisi tuntea jonkun aivan muun. Meidän kylällä asui muinoin ukko, joka ehdotteli meidän perheen naisille kolmessa polvessa sopimattomia.

      Poista
  4. Kiitos, Kiirsti, kommentistasi. On todella ihanaa, että kampanja on saanut paljon huomiota kansainvälisesti. Niin juuri se häpeä. Melkein mahdoton ymmärtää. Miksi minä häpeän? Se mies varmasti pitää touhujaan viriilin miehen normihommina. On ollut teidän kylällä sitkeästi tyhmä ukko!

    VastaaPoista
  5. Tämä on mielestä hyvä kampanja. Ite en tällästä ole joutunut kokemaan mutta varmasti koskettaa enemmän heitä, joille tälläistä on käynyt tai enemmänkin. Tärkeä asia ja hyvä että on Roosa Nauha -kuukauden kanssa samaan aikaan tullut esiin!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hannamaria kommentista. Tähän mennessä somessa kampanjaan on ottanut osaa yli miljoona häirintää kokenutta naista. Se kertoo, että sitä tarvitaan.Itse osallistuin siihen facessa. Mukavaa viikonalkua.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!