Olen muistaakseni jossakin aikaisemmassa postauksessa maininnut olemattomasta suuntavaistostani.
(Taas nämä rivit menee miten haluaa. Edelleen viiden kuukauden blogin pitämisen jälkeen olen digiblondi. Mutta olen sentään ATK:n peruskurssilla kansalaisopistossa. Sitkeästi! Vaikka meidän yhdeksän kurssilaisen aika tahtoo vain aina jotenkin lipsahtaa kaiken maailman jaaritteluksi.
Viime kerrallakin kikateltiin reilu seitsemänkymppisen naisen kanssa kuin pikkutytöt, kun oltiin kumpikin väsyneitä pitkän päivän aherruksista. Vieläpä vähän flirttaillen kiusattiin opettajaa...)
Suuntavaistoni on yhä olematon.
Silti kuljen metsissä "kuin kuningas mä oisin."
Viime viikonloppuna vietin oikeastaan koko lauantai päivän metsässä sienestäen. Sienestin tuttuja metsäpolkuja pitkin - päivä oli rauhoittava ja mukava. Tunnustan: olen sienihullu.
Se ei ollut maakellari, koska ympärillä ei ollut
mitään raunioita. Tuli jotenkin karmiva olo.
Mikä ihme tämä on? En edes uskaltanut
mennä alas tutkimaan sitä.
Sunnuntaina päätin jatkaa samaa kuviota. Nyt vain päätin kulkea metsäpolkujen ja - teiden vierestä. En orjallisesti kävellyt niiden mukaan.
Minähän olen vapaa nainen.
Nopeasti olin eksyksissä!
Mieheni on joutunut monet kerrat pelastamaan minut. Näistä kauemmaksi suuntautuneista sieniretkistä. About kymmenen kertaa. Olen soittanut hänelle, että auto on siellä ja siellä paikassa. Tule huutelemaan. Äkkiä.
Minähän olen vapaa nainen.
Nopeasti olin eksyksissä!
Mieheni on joutunut monet kerrat pelastamaan minut. Näistä kauemmaksi suuntautuneista sieniretkistä. About kymmenen kertaa. Olen soittanut hänelle, että auto on siellä ja siellä paikassa. Tule huutelemaan. Äkkiä.
Mies on ystävävällisesti tullut pelastamaan minut. Motkotustensa kera.
Viime sunnuntaina olin siis taas sienestämisen suuressa nautinnossa.
Mutta en autolla liikkeellä. Vaan jalkaisin koko reissu.
Patikoin ja löysin lähinnä kantarelleja ja vaalea orakkaita. Olo oli niin auvoinen!
Kantarelli piilottelee.
Noin kolmen tunnin jälkeen ajattelin, että pitää palata takaisin sivistyksen pariin. En vain löytänyt metsätietä! Edes mitään polkua!
Olin eksyksissä. Tiirailin ympärilleni.
Jostakin näkyi valoisa ja aukea paikka. Siis sitä kohti. Hirvikärpäset bailasivat päässäni.
Jostakin näkyi valoisa ja aukea paikka. Siis sitä kohti. Hirvikärpäset bailasivat päässäni.
Löysin pellolle. Rauhoituin: olen kulttuurin parissa.
Kävelin tovin pellon reunaa. Sitten näinkin asumuksen. Riemu läikähti rinnassani!
Maatilan mies oli todella ystävällinen. Hän antoi minulle hyviä vinkkejä vieraassa metsässä kulkemiseen. Perusasia olisi kiintopisteen valitseminen.
Panin järkevältä kuulostavan neuvon visusti mieleeni.Myös tuumailtiin siinä niitä ja näitä kuten savossa on tapana.
Mihellä oli erittäin hieno traktori 1950-luvulta.
Panin järkevältä kuulostavan neuvon visusti mieleeni.Myös tuumailtiin siinä niitä ja näitä kuten savossa on tapana.
Lopulta lampsin kotiin tuttua tietä.
Sienisaalis mukanani. Aivan hikisenä. Sekä märkänä sateesta.
Kaikesta huolimatta. Jotenkin iloisena.
Harrastatko sinä luonnossa kulkemista?
Lähteet: kuvat omat
Olet rohkea! Sillä ihan metsään en uskalla lähteä kuleksimaan juurikin tuon onnettoman suuntavaiston vuoksi. Eksyn aina ja pelkään jopa autolla eksymistä. Kenties trauma jäänyt siitä, kun pienehkönä menin Töölöstä bussilla yksin mökille Sipooseen ja meninkin väärään bussiin. En tiedä tai ehkä se johtuu huonosta suuntavaistosta.
VastaaPoistaSe kivaa täällä maaseudulla asuessa on, että metsä on tuossa muutaman askeleen päässä ja meri, joten siellä samoilen tutuilla reiteillä ja nautin. <3
Mukavaa tiistaita Marja <3
Kiitos kommentistasi Tiia. En ole rohkea vaan rehvakas ja huoleton aina välillä. Varmasti ihana asua meren rannalla. Ikävä tuo pienen Tiian erhdys bussista. Jos kokemus oli hyvin tunnekylläinen, kyllä siitä jonkinlainen trauma voi jäädä. Kivaa tiistaita sinullekin ja toipumista flunssasta. Toivottavasti maltat levätä.
PoistaKyllä, kun vain ehdin luontopolulle tai metsään! Metsässä samoilu on niin rentouttavaa mielelle, että keholle.<3 Tykkään sienistä ja tässä olen haaveillut pääseväni niitä keräämään, mutta nyt ei ole aika riittänyt sellaiseen. Ilmakaan ei aina innosta, jos sataa. Onneksi olen jo muutaman kerran päässyt tänäkin syksynä sienestämään! :) Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!
VastaaPoistaKiitos, Maisa kommentistasi. Metsä tosiaan rauhoittaa, rentouttaa ja voimaannuttaa. Kiva että olet kuitenkin jo päässyt sienestämään, vaikka kausi jatkuu yhä. Kivaa syksyn jatkoa sinullekin!
PoistaHauska teksti, vaikka vakava asia tuo eksyminen, etenkin vanhuksilla. Hienot kuvasi ryydittivät kertomusta. Eläydyin tunnelmiisi täysin. Olisi helpompi luetella ne paikkakunnat, joilla en ole eksynyt jalan, autolla, metrolla ja jopa junalla, kun hyppäsimme pois ennen oikeaa määränpäätä. Onneksi on avuliaita ihmisiä :) Käyn laiskuuttani metsissä samoilemassa joka aamu. Syy; en halua korjata kahden isohkon koiran kakkoja pihalta :)
VastaaPoistaKiitos, Kirsti, kommentistasi. Kiva, että jollakin muulakin on välillä suunta hukassa. Se on jotenkin merkillistä, vaikka olen lapsesta lähtien liikkunut metsässä minkäänlaista suuntavaistoa ei ole kehittynyt. Lieneekö synnynnäinen ominaisuus.
VastaaPoistaMinä tykkään kuljeskella metsässä, mutta yleensä olen siellä marjasangon kanssa samoilemassa. Onneksi tässä lähellä on vielä joitakin metsiä säästynyt rakentamiselta. En eksy metsissä, mutta toisaalta en samoile kovin kauaksi autolta, kun täällä liikkuu karhu ja susia... En osaa kerätä ruokasieniä, mutta seitikkejä olen keräillyt usein lankojen värjäykseen.
VastaaPoistaKiitos, Eeviregina,kommentistasi. Mielenkiintoista tuo lankojen värjääminen seitikeillä. Sinä osaat varoa eksymistä. Täälläkin liikkuu karhuja ja susia. Mukavaa syksyn alkua sinulle.
VastaaPoista