tiistai 5. syyskuuta 2017

Hiukset kuntoon ruokavaliolla


Jos hiukset katkeilevat, haurastuvat tai niitä lähtee tavallista enemmän, syynä voi olla jonkin ravintoaineen puutos. Tavallisesti hiuksia irtoaa päivässä 50-100. Mutta niiden irrotessa uusien kasvu on jo alkanut.


Minulla on niin lyhyet hiukset, etteivät ne aiheuta juurikaan murheita. Luonnonkiharat ja melko tuuheat. Minulla oli vuosikymmeniä pitkät kutrit. Mutta tyttäreni puhuivat minut ympäri leikkauttamaan pois "ne kiharat hamput" pari vuotta sitten. He olivat tanakasti sitä mieltä, että hiusten leikkaus nuorentaisi minua. Niin ehkä kävikin. Lyhyet hiukset jotenkin kohottavat kasvoja. Sopii vanhenevalle naiselle. Saan edelleen tyttäriltäni ohjeita ulkonäön suhteen. "Ei sun vartalolle sovi tuollainen pusero!" Se on vähän huvittavaa. Mutta myös hellyttävää. Minulla on omat kauneuskriitikot.


Hiusten hyvinvointia ei ole tutkittu tieteellisesti kovinkaan paljon. Monilla voi olla omakohtaisia huomioita siitä, että stressi, ankara laihduttaminen, allergiat ja sairastelu ylipäätään heijastuu hiusten kuntoon.


Olisi hyvä syödä kasviksia ja hedelmiä. Juoda riittävästi vettä. Syödä hyviä rasvoja päivittäin. Proteiinin saanti on myös olennaista. Koska se on hiusten rakennusaine. 


Hiukset tarvitsevat A-, B-, C- ja E-vitamiineja, sinkkiä, rautaa, seleeniä ja jodia. Joita saa yleensä tarpeeksi monipuolisesta ruokavaliosta. A-vitamiinia on esimerkiksi maitotuotteissa ja kasviksissa. Ja maksassa. Jos syö lihaa. E-vitamiinia saa paljon kananmunista ja ruokaöljystä.


Sinkki vaikuttaa proteiinisynteesiin. Ja se parantaa vastustuskykyä tai ainakin lyhentää flunssan kestoa. Erinomaisia sinkin lähteitä on kala ja vihreät kasvikset. Itse otan sinkkiä myös purkista. Samoin hiuksia, kynsiä ja ihoa vahvistavaa C-piimax-kalkkia ja kollageeniijauhetta. Mutta parhaiten ja varmimmin vitamiinit ja kivennäisaineet imeytyvät ravinnosta.


Myös suoliston hyvä kunto on terveiden hiusten edellytys. Jos ruoka ei hajoa kunnolla. Ravinteet ei imeydy. Suoliston hyvää bakteerikantaa voi tukea välttelemällä nopeita hiilihydraatteja, erityisesti valkeaa sokeria ja transrasvoja (kemiallisesti kovetettu kasvisrasva). Jos suolisto ei tunnu olevan kunnossa. Probioottibakteerien syöntiin purkista voi myös turvautua.


Hiukset usein ohentuvat miltei vääjäämättä vaihdevuosien alkaessa, koska estrogeenitaso laskee. Minä odottelen uteliaana ja innokkaana vaihdevuosia. Silloin erittäin runsaat kuukautiseni vihdoin loppuvat. Jippii! Runsaiden menkkojen takia hemoglobiinini on alakantissa. Eikä rauta imeydy minulla tableteista. Ruokavaliokaan ei ole auttanut.


Mutta varjopuolena on vaihdevuosiin liittyvät hurjatkin mielialavaihtelut ja fyysiset oireet muun muassa ne kuuluisat kuumat aallot. Jos elo ja olo oikein pahaksi äityy. Aion ottaa hormonilaastarin tai vastaavan, vaikka se lisääkin rintasyöpäriskiä.


Jos hiukset eivät ole kunnossa, voi vaikka nauttia seuraavaa hiuksia vahvistavaa smoothieta, jos on smoothieihmisiä.

Tehosekoittimeen:
  • 1 banaani
  • 1/2 avokadoa
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • kourallinen pinaattia, lehtikaalia tai mangoldin lehtiä
  • 2,5 desiä mantelimaitoa
  • pari ruokalusikallista pellavasiemenrouhetta
Testattu on ja maistuu hyvälle. 


Nämä ohjeet olivat pelkästään ravintoon liittyviä. Voihan hiuksia helliä myös esimerkiksi hiusnaamioilla ja hiusöljyllä. Samoin luonnonyrteistä hyviä hiusten huuhteluvesiä saa mesiangervon kukista ja nokkosesta. Mutta eikö se mene niin. Että ihminen on, mitä hän syö.

Onko sinulla vinkkejä hiustenhoitoon?





Lähteet: Voi hyvin nro 7/2017, kuvat Pexel

13 kommenttia:

  1. Raskauksien jälkeen hiukset ovat alkaneet voida huonosti. Hyviä vinkkejä! Kiitos 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Merffine. Muistan hyvin sen ajan, kun imetyksen jälkeen hiukset alkoi tippua. Yleensä se hormonitoiminnan normaalistuttua loppuu. Ruokavaliolla voi tukea uusien hiusten kasvamista vahvoina. Hyvää syksyn alkua sinulle.

      Poista
  2. Olipa kiva, että poikkesit blogiini ja vielä, että pääsin lukulistalle ja näin löysin sinun blogin. <3 Laitan blogisi myös tästä heti lukulistalle.

    Hiukset on täällä vahvat ja karheat, mutta kynnetpä sitten aivan päinvastaiset. Vaikka söisin mitä tai biotiinia, kynnet vaan on sellaiset lerpat. Hirmuisesti olen huomannut vuoden aikojen vaikuttavan, kesällä kynnet on paremmassa kunnossa.

    Oikein mukavaa viikkoa Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K, kommentistasi. On ihanaa löytää blogi jota lukee nautinnolla. Minulla on sama juttu kynsien kanssa. Hiukset ok. Mutta nämä hituset ja ohuet kynnet. Eikä minullakaan auta mikään. Ehkä tämä on perinnöllistä. Tai vaan yksi ominaisuus monien joukossa. Mukavia syyspäiviä sinulle.

      Poista
  3. Loistavia vinkkejä! Kiitos Marja. Toisin kuin sinulla minulla on just ne vanhentavat alaspäin roikkuvat hiukset. Joskus ei ollut aikaa käydä kampaajalla. Pitkäksihän se tukka kasvoi. Naapuriin muutti ihana Inkeri, joka kampaajana leikkasi hiukseni ilman ajanvarausta, kunnes minulle tuli syöpä ja Inkerille paha nivelrikko käsiin. Kun paranin annoin tukan taas kasvaa. Mies joskus tasaa latvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Kyllä pitkät hiukset ovat kauniit kaiken ikäisillä. Suloista, että miehesi leikaa hiuksiasi. Minä en antaisi epäkäytännöllisen mieheni lähestyäkään hiuksiani sakset kädessä. Voi Luoja. Minkälaista jälkeä tulisi. Tänään viimein tuli kirjastosta tieto, että saan kaukolainana sen sinun suositteleman kirjasi. Mielenkiintoista päästä lukemaan ja tutustumaan sinuun paremmin.

      Poista
  4. Hyviä vinkkejä varsinkin, kun imetyksen aikana hiuksia lähti hurja määrä. Nyt muuten on ihan normiruoassa lehtikaalia silputtuna. Sopii patoihin, wokkeihin, kastikkeisiin ja keittoihin. Smoothien syöntiä pitäisi lisätä. Hyvä postaus!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Teresa. Niin tuttua mutta jo kaukaista tuo hiusten lähteminen imetyksen jälkeen. Lehtikaali on todella ravinnerikas vihannes. Ja minusta hyvän makuinen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkeistä! :) Täytyy muistaa nämä, jos raskauden jälkeen alkaa hiukset voimaan huonommin.

    http://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Moikka. Nokkonen eri muodoissa on minun hiustenhoitoaineeni, syötynä siis. Siitä saa kiiltoa ja vahvuutta. Kristiina

    VastaaPoista
  8. Kiitos,kristiina, kommentista. Nokkonen on hyvin voimallinen kasvi. Teen lähinnä nokkoskeittoa ja pakastan sitä talveksi. Mutta en syö sitä usein. Mielenkiintoinen tieto tuo, että nokkonen pitää hiuksesi kunnossa. Toisaalta en ihmettele. Onhan nokkosessa vitamiinien lisäksi paljon kivennäisaineita. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!