perjantai 29. syyskuuta 2017

Herkullinen ja erilainen tonnikalasalaatti



Tätä tonnikalasalaattia olen viritellyt vuosien mittaan. Olen päätynyt käyttämään paljon yrttejä ja pastaa. Koko perhe tykkää tästä salaatista. Annos riittää kahdeksi päiväksi. Ainekset on edullisia ketjuliikkeen aineksia. Tonnikalaa nolottaa vähän käyttää, koska sitä liikapyydystetään ja pyydyksiin saattaa tarttua myös delfiinejä. Tämä voisi olla yksi viikonlopun ruokavinkki. Käy leivän kanssa ateriasta. Niin tuhtia se on.

Näitä tarvitset












2 prk kermaviiliä
2 rkl valkoviinietikkaa
1-2 tl suolaa
2 tl rouhittua mustapippuria
2 rkl hunajaa tai sokeria
2 korallista tuoretta persiljaa tai reilusti kuivattua
2 kourallista sitruunatimjamia tai reilusti kuivattua timjamia
2 kourallista tilliä tai reilusti kuivattua
300g mieleistäsi pastaa
200-400g herne-maissi- paprika pakastetta
3/4 osa tuorekurkkua
4 tomaattia
2 prk tonnikala paloja vedessä
4 rkl kapriksia
lehtisalaattia
korsteeksi krassin- tai kurkkuyrtin kukkia
lisänä sitruunaa ja kananmunia





Näin toimit
1. Keitä pasta.
2. Tyjennä kermaviilit isohkoon kulhoon
3. Lisää kermaviiliin etikka, sokeri, suola, mustapippuri
ja silputut yrtit. Timjamin lehdissä on hommaa. Ulkona kasvatetussa on niin tukeva rakenne, ettei niitä voi vain silputa vaan lehdet pitää hellästi riipiä.
4. Lisää pasta kuumana. Se imee näin enemmän makuja itseensä.
5. Lisää sulatettu herne-maissi-paprika, pilkotut tomaatit,
kurkut, kaprikset, tonnikala.
6. Sekoita hyvin.
7. Keitä kananmunat.
8. Kumoa salaatti isolle laakealle vadille, jonka pohjalle olet asetellut koristeeksi salaatinlehtiä
9. Koristele salaatti krassin ihanan pippurisilla kukilla,
kurkkuyrtin kukilla tai minkä tahansa syötävän kasvin kukilla.



Nauti!





Minkälainen on sinun lemppari tonnikalasalaatti tai muu pastasalaatti?



Lähteet: resepti oma, kuvat omat

12 kommenttia:

  1. Hienot värikkäät kuvat! Meillä on kalat omasta takaa, joten tonnikalaa en osta. Oma kala-pastasalaatti mukailee pitkälti antamaasi reseptiä, paitsi kala on kylmän uunikalan, savukalan tai ahvenfileiden palasia ja pasta useimmiten jyväpastaa, nyt kun sen taas muistin luettuani Tiian blogia. Vinkki: Kaikkien omien yrttien riipiminen käy sutjakkaasti "vastakarvaan" vetämällä. Koko varsi pudottaa lehtensä parissa sekunnissa. Tulostan reseptisi, koska nuoristamme muutama saattaa kiinnostua. Herkullista viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Et todellakaan tarvitse mitään tonnikalaa. Jos teillä on tuollaiset kalaherkut omasta takaa! Itse käytän yleensä täysjyväpastaa. Mutta en ole ns. oikeaoppinut terveysuskovainen. Vähän fiiliksellä ja silmänilon mukaan mennään välillä. Kyllä minä Kirsti rakas tiedän tuon riipimisen. Mutta senkin hitaus ottaa välillä kärsimättömälle luonteelleni. Ihanaa viikonloppua sinulle. Olen ehkä sometauolla viikonlopun. Kuljeskelen metsissä, jos ei ihan kauheaa vesisadetta ole.

    VastaaPoista
  3. Juuri eilen illalla tein tonnikalasalaattia! Yritän välttää pastaa ja teen salaattipohjan erilaisista vihersalaateista. Sekaan tomaatti-, suolakurkkukuutioita ja suippopaprikasuikaleita, herkkusieniä, persiljaa tai tilliä, joskus heitän sekaan pakastevihanneksia tai keitettyä kananmunaa tai säilykeparsaa. Ja salaatinkastikkeeksi mitä sattuu kaapissa olemaan. Paras olisi kyllä kermaviili. Mä teen tosi usein tällaisia "kaapintyhjennyssalaatteja".

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Eeviregina, kommentistasi. Sinun luomuksesi kuulostaa paljon terveellisemmältä kuin omani. Vaikka yritän elää terveellisesti. Maukas on tuo superterveellinen reseptisi. Ja mukaan voi tosiaan heittää jääkaapin kasviksia. Ruuan laittohan on luovaa toimintaa. En minäkään ikinä pysy ns. valmiissa reseptissä. Tulee mieleen, että näinkin voisin. Ja miksi en voisi? Itsehän perheeni kanssa syön lopputuloksen. Ruuanlaitto ei ole turhan vakava asia. Sinulla selvästi rokkaa...Kivaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ohjeesta, täytyy kokeilla!

    Meillä helpoin tonnikalasalaatti syntyy riisistä maustettuna currylla, tonnikalasta, herne-maissi-paprika-pussista sekä lorauksesta sitruunamehua. En tiedä voiko tätä edes salaatiksi kutsua, mutta maukasta on :)

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minnea kommentista. Tärkeintä kai on se että maukasta on. Kukin tekee salaattinsa omaan tapaansa. Tämä oli vain minun tapa. Hyvää viikonloppua teille!

      Poista
  6. Kiitos ohjeesta, voisi kokeilla tätä huomenna kun tonnikalaakin on jo kaapissa. :-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi Outi. Me ollaan hamstereita miehen kanssa. Kaapit on täyteen ahdettu ruoka-aineksia. Joskus pitäisi ottaa viikko kaksi, ja käyttää noita "niin tärkeitä" ruoka-aineksia. Ärsyttää kun kaappeihin ei ikinä kunnolla mahdu mitään.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa ja näyttää tosi hyvältä, pitääkin ottaa resepti talteen :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentistasi. Reseptiä voi säveltää ihan mihin suuntaan tahansa. En itsekään koskaan pysty noudattamaan valmiita reseptejä. Olen tällainen "ruoka-anarkisti".

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!