Joskus olen hyvin ahdistunut

Minä olen päättänyt kirjoittaa blogiini myös vaikeita ja raskaita asioita. Koska niitä pyörii välillä mielessäni. Ja kirjoitan yleensä impulsiivisesti. Mitä tulee mieleen. Sen kirjoitan, sanoitan. Ei elämäni ole mikään murheen alho. On paljon ihanaa, mukavaa ja mielenkiintoista. Niin kuin kaikilla ihmisillä.

Välillä vaan ahdistus vyöryy päälle ilman mitään syytä. Se on kuin pyörre, jota ei voi tarkasti sanoin määritellä. Ahdistus vaivaa jossakin määrin meitä kaikkia.

Hengitys tihenee. Pulssi nousee. Mielessä on samaan aikaan syvä väsymys, kierteinen vauhti. Levottomuus.

Aivan kuin säröydyn johonkin rosoiseen reunaan. Säröytyminen-sana kuvaa melko hyvin ahdistusta.

En voi tehdä oikein mitään ahdistuksen vähentämiseksi. Paitsi antaa tunteen tulla. Kierrellä, tykyttää mielessä aikansa. Jossakin vaiheessa tunnetta voi alkaa työstää. Miltä minusta tuntuu? Mitä pahimmillaan voisi tapahtua? Onko tähän ahdistukseen jokin syy?

Olen ajan myötä huomannut, että toiminta ja johonkin asiaan keskittyminen voi auttaa. Jos yleensä pystyy. Myös  ajatus siitä, että ahdistus menee kyllä aikanaan ohi, auttaa.

Freudilaisen, psykoanalyyttisen käsityksen mukaan ahdistus kuuluu ihmisen osaan. Kun joutuu elämään tietyssä kulttuurissa. Ja on pakko ottaa muutkin ihmiset huomioon. Freudin mukaan  yksi psykoanalyysin tehtävä oli muuttaa neuroottinen ahdistus tavalliseksi elämään kuuluvaksi ahdistukseksi.

Hyvin voimakas, neuroottinen ahdistus kertoo siitä, että jokin torjuttu on nousemassa alitajunnasta tietoisuuteen. Tulee hyvin huono olo. Torjuttu asia ei suinkaan aina lopulta pääse tietoisuuteen.

Mutta niin on elämä rosoinen ja lämmin, että se pakottaa, hehkuu meissä.

Lähteet: kuvat omat