Noloja tilanteitani reilun viikon sisällä

Ensimmäinen nolo tilanne:

Tässä vähän aikaa sitten nolostuin julkisesti. Aika reippaasti. Menin paikalliseen markettiin ruokaostoksille piikkikorkoiset numeroa liian isot korkkarit jaloissani. Ja tietty kiireisenä ja täysi vauhti päällä.

Vesa- Matti Loirin Laulava kulkuri you tubesta sopii tähän väliin. Myönnän auliisti olevani välillä naurettava. Akan heitukka.

Takaisin kauppaan:

Hups! Yhtäkkiä huomasin makaavani tuulikaapin lattialla naamallani ilman kenkiä. Piikkikorot oli juuttuneet tuulikaapin ärsyttävän kumimaton silmukoihin - vai miksi niitä nimittäisi, aukkoihin kai.

Siinä minä siis kuitenkin makasin mahallani. Vähän suurina kengät oli irronneet jaloistani kokonaan. Ympärilläni oli huvittuneita ihmisiä. Mitäpä siinä sitten. 

Niin, mitäpä siinä?

Nousin - muka arvokkuuteni säilyttäen - ylös. (Todellisuudessa siitä oli arvokkuus kaukana). Panin kengät rauhallisesti takaisin jalkoihini. Itse asiassa ihmeen rauhallisesti. Ja totesin minua seuraaville ihmisille: "Näin käy turhamaiselle akalle." 

En oikein muuta keksinyt. Ja olihan se vähän niin kuin tottakin.

Ja jatkoin varpaillani sipsutellen matkaani ostamaan ruokaa perheelleni. Tuo sipsutus kai pitää ottaa tästä lähtien tavaksi korkkareissa kauppojen eteisissä. Etten juuttuisi taas siihen pölvästin mattoon.

Toinen nolo tilanne:

Menneellä viikolla olin yhtenä päivä töissä - kuten usein - mekko päällä. Välitunnilla piipahdin vessassa. Tulin opehuoneeseen takaisin. Muut naisopet viittoivat minulle omituisesti käsimerkein. En tajunnut mitään. Ihmettelin vain. "Onks tää jokin uusi peli?"

Sitten joku ystävällinen sielu sanoi:"Marja, vedä se mekko alas." Mekko oli takaosastaan sukkahousujen alla. Takapuoli näkyi. Hups heijaa. Oli onneksi päällä ihan kivat, mustat pikkarit. Näky ei ehkä (?) ollut aivan kaamea ja katastrofaalinen.

Siis pikkari mielessä. Mutta leveähkössä takapuolessani kyllä riittää suurenkin katastrofin aineksia.

Nolostuin. Taas aika pahoin. Ei opet yleensä kuljeskele takapuoli paljaana. Työkaverit onneksi puuttuivat asiaan jo välitunnilla. Olisivat voineet jekuttaa ja jättää sanomatta.

Mutta meillä on yhteishenkeä. Tässä tapauksessa olen siitä tavattoman kiitollinen. Jotten mennyt tuntia aloittamaan takapuoli paljaana. Siitä vasta riemu olisi ratkennut ja abinäytelmään aineksia löytynyt.

Kolmas nolo tilanne:

Viime viikolla sattui taas jo useammin aikaisemminkin toistunut nolostuminen ja moka. Eräs ihminen tuli ruokakaupassa hyvin tuttavallisesti juttelemaan ja kyseli kuulumisiani.

En tunnistanut häntä lainkaan. Yritin mielessä kovaa vauhtia kelata kasvoja ja nimiä. Tyhjää löi taas. Taas kerran.

Eipä siinä muuta kuin rupatella niitä näitä. Minulla on ylikuormittunut kasvo- ja nimimuisti. Koska työssäni päivittäin saatan kohdata reilut satakunta kasvoa ja nimeä.

Mutta ei tämä taipumus muita opettajia vaivaa. He ovat - jostain kumman muistitaidosta - rutinoituneet ja terästäytyneet nimi- ja kasvomuistissa.

Minulla se on ollut aina huono. Ja vaan taantumaan päin.

Mutta on aina mukava jutella ja jaaritella.

Jonkun kanssa.

Minkälaisia noloja tilanteita sinulla on ollut?

Lähteet: kuvat Pexel, video you tube