tiistai 19. syyskuuta 2017

Noloja tilanteitani reilun viikon sisällä


Ensimmäinen nolo tilanne:
Tässä vähän aikaa sitten nolostuin julkisesti. Aika reippaasti. Menin paikalliseen markettiin ruokaostoksille piikkikorkoiset numeroa liian isot korkkarit jaloissani. Ja tietty kiireisenä ja täysi vauhti päällä.

Vesa- Matti Loirin Laulava kulkuri you tubesta sopii tähän väliin. Myönnän auliisti olevani välillä naurettava. Akan heitukka.

Takaisin kauppaan:
Hups! Yhtäkkiä huomasin makaavani tuulikaapin lattialla naamallani ilman kenkiä. Piikkikorot oli juuttuneet tuulikaapin ärsyttävän kumimaton silmukoihin - vai miksi niitä nimittäisi, aukkoihin kai.

Siinä minä siis kuitenkin makasin mahallani. Vähän suurina kengät oli irronneet jaloistani kokonaan. Ympärilläni oli huvittuneita ihmisiä. Mitäpä siinä sitten. 

Niin, mitäpä siinä?


Nousin - muka arvokkuuteni säilyttäen - ylös. (Todellisuudessa siitä oli arvokkuus kaukana). Panin kengät rauhallisesti takaisin jalkoihini. Itse asiassa ihmeen rauhallisesti. Ja totesin minua seuraaville ihmisille: "Näin käy turhamaiselle akalle." 

En oikein muuta keksinyt. Ja olihan se vähän niin kuin tottakin.

Ja jatkoin varpaillani sipsutellen matkaani ostamaan ruokaa perheelleni. Tuo sipsutus kai pitää ottaa tästä lähtien tavaksi korkkareissa kauppojen eteisissä. Etten juuttuisi taas siihen pölvästin mattoon.


Toinen nolo tilanne:
Menneellä viikolla olin yhtenä päivä töissä - kuten usein - mekko päällä. Välitunnilla piipahdin vessassa. Tulin opehuoneeseen takaisin. Muut naisopet viittoivat minulle omituisesti käsimerkein. En tajunnut mitään. Ihmettelin vain. "Onks tää jokin uusi peli?"


Sitten joku ystävällinen sielu sanoi:"Marja, vedä se mekko alas." Mekko oli takaosastaan sukkahousujen alla. Takapuoli näkyi. Hups heijaa. Oli onneksi päällä ihan kivat, mustat pikkarit. Näky ei ehkä (?) ollut aivan kaamea ja katastrofaalinen.

Siis pikkari mielessä. Mutta leveähkössä takapuolessani kyllä riittää suurenkin katastrofin aineksia.


Nolostuin. Taas aika pahoin. Ei opet yleensä kuljeskele takapuoli paljaana. Työkaverit onneksi puuttuivat asiaan jo välitunnilla. Olisivat voineet jekuttaa ja jättää sanomatta.

Mutta meillä on yhteishenkeä. Tässä tapauksessa olen siitä tavattoman kiitollinen. Jotten mennyt tuntia aloittamaan takapuoli paljaana. Siitä vasta riemu olisi ratkennut ja abinäytelmään aineksia löytynyt.

Kolmas nolo tilanne:
Viime viikolla sattui taas jo useammin aikaisemminkin toistunut nolostuminen ja moka. Eräs ihminen tuli ruokakaupassa hyvin tuttavallisesti juttelemaan ja kyseli kuulumisiani.


En tunnistanut häntä lainkaan. Yritin mielessä kovaa vauhtia kelata kasvoja ja nimiä. Tyhjää löi taas. Taas kerran.

Eipä siinä muuta kuin rupatella niitä näitä. Minulla on ylikuormittunut kasvo- ja nimimuisti. Koska työssäni päivittäin saatan kohdata reilut satakunta kasvoa ja nimeä.


Mutta ei tämä taipumus muita opettajia vaivaa. He ovat - jostain kumman muistitaidosta - rutinoituneet ja terästäytyneet nimi- ja kasvomuistissa.

Minulla se on ollut aina huono. Ja vaan taantumaan päin.

Mutta on aina mukava jutella ja jaaritella.

Jonkun kanssa.


Minkälaisia noloja tilanteita sinulla on ollut?


Lähteet: kuvat Pexel, video you tube

17 kommenttia:

  1. Huomenta Marja, Onneksi olemme inhimillisiä ja mokaamme. Tai pikemminkin meille sattuu ja tapahtuu. Minulle myös sattuu kaikkea paljon. Aina silloin tunnen itse mokanneeni. Moka on lahja sanotaan. Mutta noloutta se ei poista. Tässä yksi oma tilanne: Olen harvoin bussilla liikenteessä yksinkertaisesti siitä syystä, että täältä ei kulje busseja. Silloin olin. Juoksin vähän myöhässä pysäkille. Piti kysyä sielä olevilta ihmisiltä, paljonko kello on. Suustani tulikin: "Minulla on kauhea pissahätä, onko teillä?" Hyvää päivän jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Ootko meikäläisen sielunsisko, tuo sukkahousuepisodi on käynyt ensimmäisellä viikolla pankissa ja pankinjohtajat ym. näyn näkivät. Samaisessa pankissa korkokengän korko katkesi pankin lasioven tappireikään eli hih ja huh. Mielestäni ihmisten tulisi kyllä kysyä "sattuiko", eikä naureskella, höh. Oot huippu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Tuntuu hölmöltä kirjoittaa, mutta kiva että jollekin muulle on sattunut sama nolo sukkahousutapaus mekon kanssa. Ja tosiaan huh, että sinulla korko katkesi. Minulla korkkarit jäivät vain nököttämään "kuvauksellisesti" metrin päähän minusta. Ollankohan tosiaan sielunsiskoja näissä perin tärkeissä naisellisissa asioissa? Tai onhan ne ihan oikeesti tärkeitä. Naisihmisiä kun ollaan. Itse olet huippu!

      Poista
  3. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Juu, kyllä sattuu ja tapahtuu. Vauhdikkaita käänteitä. Vauhtia. Ja vaarallisia tilanteita. Elämää. Hauska tuo sinun nolo tilanne. Mitähän bussikuski vastasi siihen? Vai ennätitkö korjata nolopuheesi ennen hänen vastaustaan?

    VastaaPoista
  4. Oi voi, tunnistin itseni heti tuosta ensimmäisestä kohdasta! Kapeat korot ovat jääneet useamman kerran kiinni milloin minnekin ja olen myöskin tämän vuoksi tehnyt joskus mahalaskun :D Tapahtumahetkellä nolotus aina suuri, mutta myöhemmin alkaa jo naurattaa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Piia kommentistasi. Ihanaa että on korkkari kohtalonkavereita. Ei ole naisen elämä aina helppoa. Kyllä mukavasti naurattaa myöhemmin. Oikeastaan aika nopeasti.

    VastaaPoista
  6. Näitä sattunee meille kaikille! Onneksi kollegat olivat mukavia kakkosen kohdalla :) Ja ihmettelijät olisivat voineet tuulikaapissa vaikka kysyä voisivatko auttaa, sen tuijottelun sijaan..

    VastaaPoista
  7. Kiitos Elina kommentistasi. Minulla on onneksi mukavat työkaverit. No, ihmettelijät on ihmettelijöitä. Ei toiminnan ihmisiä. Se ilo heille suokoon.

    VastaaPoista
  8. Moikka. Itselleen nauramisen taidon kun osaa, niin mokat eivät jää mieltä kalvamaan. Hankalampaa on heillä, jotka kommelluksia häpeävät ja niitä piilottelevat. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kristiina. Aika pian nolon tilanteen jälkeen voi jo nauraa sille. Sitä sattuu ja tapahtuu.

      Poista
  9. En tiedä mitä kommentoida. Jämähdin vain lukemaan tuota lausetta "turhamaisesta akasta" uudelleen ja uudelleen ja ihmettelemään ajatusmaailmaa, josta tuollainen lause kumpuaa. Korkokengissä ei ole mitää turhamaista oli ne sitten millaiset tahansa tai kellä tahansa. Se, että jää niillä kiinni kumimattojen koloihin, on ainoastaan hankala sattumus jossa ei ole mitään turhamaista - samalla tavalla voit tennarin kärjen kopauttaa maton reunaan ja olla silti rähmällään.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos kommentistasi hannamaria. Turhamainen akka liittyy ensinnäkin kontekstiin: meidän pienessä kylässä ei juurikaan korkokenkiä käytetä; kyllä minua pidetään turhamaisena. Isossa kaupungissa en olisi turhamainen vaan tavis. Toiseksi: Turhamainen akka oli myös itseironinen lausahdus.

      Poista
  10. Kumimattojen koloihin on tullut kompuroitua joskus itsekin, eikä me varmasti olla ainoita. :) Ja sama täällä, olen todella huono muistamaan nimiä ja kasvoja (jälkimmäistä en ole koskaan ymmärtänyt, koska muuten olen todella visuaalinen ihminen ja saatan muistaa hyvin vaikka mitä jollakulla oli yllään jne. :D) Näitä sattuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Juulia S. kommentistasi. Kaatuillaan missä kaatuillaan. Huono nimi- ja kasvomuisti on välillä niin turhauttavaa.

      Poista
  11. Kuulostaa kovin tutulta. Saatan tuijottaa ja ihmetellä todella kauan ihmisiä, jotka tulevat juttelemaan minulle ilman, että muistan yhtään mistä heidän tiedän tai ketä he ovat. Nuo tilanteet tuntuvat todella noloilta, mutta kaikkea ei voi muistaa :) Ja muutenkin, sattuuhan näitä noloja juttuja kaikille. Nauretaan vaan niille, niin hyvin menee :)

    http://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Kiitos Hanna-Mari kommentista. Tiedät siis tunteen. Kyllä se noloa on. Kun toinen on niin tuttavallinen ja mukava. Ja itsellä lyö päässä aivan tyhjää. Mutta toisaalta aina voi rupatella niitä ja näitä. Luovia tilanteessa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!