Työpäivän asu ja ajatuksia

Joskus on kiva olla olevinaan oikea rouva. Olenhan minä koko ajan. Mutta en yleensä tunne niin. Tunnen olevani...Niin mikä? Hmmm...Ehkä lähinnä akan ketale. Välillä vähän huoleton heitukka. Vähän höpö. Vähän pöpi.

Ja välillä on myös kiva olla oikein opettajan näköinen. Olenhan minä opettaja koko ajan. Mutta. Taas tunnen olevani jotakin vähän muuta. Ja mitä nyt? Ehkä mieluummin vähän boheemi ope. Enemmän jonkinlainen ohjaaja kuin kalsean virallisesti opettaja...

Kuvan mekko merkiltään Kaffe. Tilattu Zalandolta viime talvena.
Käytän mekkoa erittäin harvoin. Vain silloin kun leikin rouvaa ja opettajaa. En vaan jotenkin viihdy siinä. Siinä on hyvä leikkaus ja söpöt pitsihihat.Sen vuori vain tuppaa tulla esiin.

Tämä harmaa mekko on niin rouvaa ja opettajaa kuin olla voi - minun vaatevarastossani. Ja onhan minulla mustia, siistejä hameita ja niihin villatakkeja ja jakkuja. Mutta en ole tainnut urani aikana kertaakaan käyttää mustaa, asiallista hametta. Senkin takia, että olen enemmän mekkoihmisiä. Olisin niiden kanssa kylläkin - ei katu-uskottava - vaan opettajauskottava. Niin, en vieläkään osaa olla rentona valokuvattavana. Kammo jyllää yhä mielessäni. Joten naama on kalsea ja nyreä. Joskus vielä nujerran kammoni.

Seuraavissa kuvissa jakku/bleiseri, jota pidän mekon kanssa ulkona. Nyt on jo niin syksy, ettei tarkene ilman takkia. Jakku - tai mikä se lieneekään - on merkiltään Tiger of Sweden. Ostettu kirpparilta monta vuotta sitten. Paljon käytetty. Yksityiskohtana siinä on nahkaa hihoissa. Ajaton ja kestävä takki. Vai oliko se jakku tai bleiseri. Nämä blogin kauneuspuolen käsitteet ei ole vielä hallussa. Sitkeänä akkana aion kyllä ottaa ne vielä haltuuni.

Yhdestä asiasta olen sentään ehdoton: jalkaan aina korkkarit. Ei ikinä koskaan jalkaan terveyssandaaleja tai jotakin muuta matalaa. Korkkarit pitää mielenkin korkeana. Ainakin minun tapauksessani. Osaan juostakin niillä. Koska olen käyttänyt korkkareita koko nuoruus- ja aikuisuusikäni.

Seuraavissa kuvissa mekon kanssa musta Espritin neuletakki. Oikeastaan pidän melkein aina töissä tämän mekon kanssa neuletakkia.

Kavahdan matalia kenkiä kuin ruttoa. No, mutta ruttoahan ei enää Euroopassa ole. Pitäisi varmaan sanoa. Jota kavahdan kuin...Joka tapauksessa kavahdan. Näin se menee. Toki lenkillä, metsässä ja punttiksella käytän lenkkareita. Muuten olisin varsin huvittava näky.

Tällä viikolla - edelleen runsaan neljän kuukauden oppimiskokemuksen jälkeen - totesin olevani aito ruskeaverikkö digiblondi. Työtietokoneen salasana piti taas vaihteeksi vaihtaa. Sairausloma piti merkitä aivan omaansa tietokoneohjelmaan, muuten en saa palkkaa sarauslomalta.

                                 Sylissä rakas ja aina äkäinen Serefina.

Ähersin keskittymiskykyjeni äärirajoilla. Lopputulos: ei mitään. Sadattelin jo mielessäni, miksi menin sairastumaan. Kun sen jälkeen pitää puolikuntoisena alkaa heti syventyä, ymmärtää ja osata käyttää harvoin käytettyä tietokoneohjelmaa.Kun pitää jaksaa tehdä se ns. oikea työkin eli opettaa. Ehkä se vähentää minunlaisteni digi-idioottien sairauslomia. Ei, sentään. Olen varmasti ainoa työpaikallani, joka ei osaa käyttää tätä ohjelmaa.

    Paljon käytetyt Gaborin avokkaat.


Minua on siunattu onneksi auttavaisilla ihmisillä. Kiireinen, mutta avulias koulusihteeri auttoi - tai itse asiassa teki koko  ohjelman merkinnät. Minä siinä vierellä vain huokailin ja pyörittelin silmiäni. Kun väsytti niin. Olin puolikuntoinen tai oikeasti vielä sairas. Aamulla oli kuumetta 37,5.

Salasanaongelmaa me - lue hän - emme saaneet ratkaistua. Siihen tarvitaan järjestelmänvalvojan apua. Ja minun pienen pientä digityhmän sydäntä jo valmiiksi läpättää ja pelottaa se, jos joudun taas kohtaamaan pelottavan suvereenin järjestelmänvalvojan. Vaikka toinen heistä on olemukseltaan lempeä.

Kuvittelen jo etukäteen, mitä hän hermostuneesta  hermostustaan puhua louskuttamalla purkavasta akasta ajattelee. Ehkä: "Olisi tuo akka nyt hiljaa. Niin voisi oppia edes joskus jotakin. Rasittava. Hyvä, että menee sille läpättämälleen ATK:n peruskurssille. Voi, sitä tuon akan tulevaa opettajaa. Mitä kaikkea joutuu kestämään..."

Lähteet: kuvat omat