sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Äitini oli alkoholisti


Äiti kuoli 20 vuotta sitten. Noista ajoista on jo niin kauan aikaa ja minä jo keski-ikäinen nainen, että pystyn ja haluan kirjoittaa tästä aiheesta.


Alkoholismi koskettaa - tavalla tai toisella - monia ihmisiä. Tämä kirjoitukseni on vain pintaraapaisu aiheeseen.

Alkoholismi on sairaus. Ja hyvin perinnöllinen. Aihetta on tutkittu tieteellisesti. Siitä todistaa sekin, että äitini yhdeksästä sisaruksesta viisi on kuollut viinaan. Äidin isäkin oli viinamäen miehiä.


Äitini alkoi juoda isän itsemurhan jälkeen. Hän ei osannut tehdä surutyötä. Isän hautajaisissa hän sanoi meille lapsille:"Nyt ei itketä, kun isä jätti meidät tällä tavalla."Nieleskelin ja yritin ajatella kaikkea mukavaa. Onnistuin olemaan itkemättä. Vaikka isä oli minulle hyvä ja rakas.


Alkoholismi kehittyi vähitellen. Aluksi äiti otti konjakin yömyssyksi. Sitten useamman. Ja vielä useamman. Noin kahden vuoden kuluttua hän oli täysin alkoholisoitunut.


Hän oli sairauslomalla selkäkipujen vuoksi, joihin ei löytynyt mitään syytä. Ne oli varmasti psykosomaattisia. Selän voimalla ihan konkreettisesti kannetaan. Äiti ei jaksanut kantaa suruaan. Vaan laimensi tunteensa väkevillä viinoilla: konjakilla, ginillä, koskenkorvalla ja viskillä.


Minä jouduin huolehtimaan kodista lukion käynnin ohella. Muun muassa laitoin ruokaa, tiskasin astioita, leivoin, siivosin, pesin pyykin. Siskoni oli jo muuttanut pois kotoa. Kaksi veljeäni osasivat tehdä vain niin sanottuja miesten töitä.


Me lapset teimme kaikkemme, että äiti lopettaisi juomisen. Puhuimme. Maanittelimme. Raivosimme. Pakotimme hänet Järvenpään sosiaalisairaalaan. Kaadoimme viinat viemäriin. Mutta oikean alkoholistin tavoin hänellä oli aina pulloja jemmassa. Siitä asiasta alkoholisti osaa huolehtia.


Äiti lukittautui aika usein saunatiloihin ja uhkasi tehdä itsemurhan. Lukot piti monesti murtaa auki.


Joskus hän simahti keskelle pihaa. Juopotteli juopon naapurin kanssa. Lukuisat uudet miesystävät oli alkoholisteja. Hyvin usein meillä lapsilla oli siksi huolehdittavana kaksi alkoholistia.


Äitini juominen oli hyvin rankkaa. Hän joi vain väkeviä viinoja. Häpesin äitiäni. Vihasin äitiäni. Etenkin silloin kun hän julkisissa tiloissa mokasi itsensä ja meidät lapset riekkumalla ympäripäissään.

              Nurmaan joki ja entisen sulun rauniot

Välillä hän joutui deliriumissa eli juoppohulluustilassa sairaalaan. Alkoi nähdä näkyjä. Oli hyvin levoton. Puhui kummallisuuksia. Joka sairaala kerta lääkärit olivat huolestuneita hänen huippukorkeista maksa-arvoistaan ja maksan tilasta. Käskivät ehdottomasti lopettaa juomisen.


Mutta alkoholisti ei parannu, jos ei sitä itse halua. Kaikki lähtee omasta halusta, päätöksestä, motivaatiosta. Äidillä ei ollut motivaatiota. Luulen - siis vain luulen - , että hän halusi tehdä hitaan itsemurhan. Päästä rakastamansa miehen, isän luo. Jota ei uskaltanut tai osannut surra kunnolla.


Noin kymmenen vuotta juotuaan äiti kuoli. Olen antanut hänelle anteeksi. Mitäpä ihminen voi sellaiselle sairaudelle, josta ei halua edes parantua. Aivan lapsuudessani - ennen juomistaan - hän oli hyvä, huolehtivainen, valoisa äiti. Hyvä ihminen. Ja sen juovan äidin sisimmässä oli edelleen se hyvä äiti.


Kuolinvuoteellaan hän sai vaivoin kuiskatuksi viimeiset sanansa minulla: "Kiitos." Itkin ja itkin. Siitä ei meinannut tulla loppua. Joka pyhäinpäivä ja joulu sytytän hänen kuvansa viereen kynttilän. Muistelen kaikkea hyvää, mitä häneltä sain.




Lähteet: kuvat omat

12 kommenttia:

  1. Surullista. Eikä ikävä kyllä edes kovin harvinaista. Alkoholistivanhempien antamilla eväillä ei ole lapsen helppo lähteä omaa elämäänsä kulkemaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Eeva, kommentista. Joo totta tuo, että on melko yleistä. Mutta usein häpeän vuoksi vaietaan asiasta. Vaikka alkoholismi on sairaus muiden sairauksien rinnalla.

    VastaaPoista
  3. Olipa surullinen postaus. Hienoa, että olet voinut antaa äidillesi anteeksi ja keskittyä hyvään :-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Anniina kommentista. Kyllä tähän elämään surua ja iloa mahtuu. Olen jo kauan sitten päästänyt irti äitini alkoholismista.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Marja rehellisestä postauksestasi. Hyvältä tuntui lukea, että olet antanut äidillesi anteeksi ja vaalit muistoa siitä hyvästä äidistä, joka hän on joskus ollut. Alkoholismi on sairaus sairauksien joukossa. Joskus tuntuu pahalta, kun alkoholistin läheinen ei pysty antaman kokemiaan asioita anteeksi. Eihän sairastunut ole valinnut sairastumista vaan esim. perinnöllinen alttius on johtanut sairauden puhkeamiseen. Hyvää pyhäiltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Kumpa kaikki uskoisivat, että alkoholismi on sairaus. Ei luonteen heikkoutta tai vain nautinnonhaluisuutta. Mukavaa viikon alkua sinulle!

      Poista
  6. Rankkaa. Olet joutunut kantamaan paljon. Omatkaan lapsuusmuistoni eivät kaikilta osiltaan ole ihan herkkua, mutta kuvaamasi "arki" on ollut ihan muuta.

    Hyvä, että olet sinut menneiden kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne kommentistasi. Ehkä elämä alkoholistin kanssa myös jotakin opetti. Kenelläkään ei ole täydellinen lapsuus. Suurimmalla osalla kyllin hyvä.

      Poista
  7. Niin koskettava teksti. Näin se on, emme voi muuttaa tai auttaa toista jos hän itse ei sitä halua. Alkoholistivanhempien käytös varjostaa niin monien elämää. Olet saanut raskaan lastin. Onneksi nykyään puhutaan julkisemmin tunteista eikä ne ole enää niin hävettyjä ja peiteltyjä kuin ennen. Ihanaa että muistelet äitiäsi edelleen. Äiti on aina äiti ja rakas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju kommentistasi. Osittain siksi kirjoitin tuon jutun, koska alkoholismi koskettaa tavalla tai toisella monen elämää.

      Poista
  8. Koskettava postaus! Kiitos, että jaoit tämän tarinan!
    Alkoholismi on kauhea sairaus! Ja kuten sanoitkin, siitä ei parannuta, ellei itse ole valmis parantumaan! Tuli paha mieli sinun puolesta, lapsien ei tulisi joutua katsomaan alkoholisoitunutta vanhempaa! Liian aikaisin olet joutunut luopumaan lapsuudesta ja vanhemmistasi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minnea, kommentista. Kyllähän äidin hillitön juopottelu jätti minuun ikuiset arvet. Mutta olen antanut anteeksi ja jatkanut elämää. Hyvää viikon alkua sinulle.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!