torstai 30. marraskuuta 2017

Mustasukkaisuuteni



Aluksi pahoittelen, että en ole vastannut kaikkiin kommentteihin.  Koska koen sen tärkeäksi ja mukavaksi puuhaksi. Mutta sähköpostini ei jostakin syystä ilmoita niitä enää. Tämä ihmeellinen digimaailma! Logiikkaamme ei kohtaa. Mutta asiaan.

Myönnän olevani mustasukkainen. Mutta en kauhean mustasukkainen.

Tiedän myös järjen tasolla, että sille ei olisi tarvetta.

Mutta mieheni tapaa työnsä takia monia naisia. Työkaveritkin ovat suurimmaksi osaksi naisia.

Välillä oikein piehtaroin kuvitelmissani, kuinka  mieheni lipsahtaa hetken huumassa.

Rikas mielikuvitus on joskus iso rasite.

Kyllä miehenikin on mustasukkainen.

Ainakin jonkin verran.

Mutta hänellä järki voittaa tunteet. Missä ihmeen välissä minulla olisi aikaa pettää häntä? Ei missään välissä. Ja hän tietää, ettei muut miehet kiinosta minua sillä tavalla.


Hän nimenomaan tietää. Ei anna kuvitelmilleen ja tunteilleen valtaa. (Hemmetti kun se on niin järkevä.)

Käymme harvoin ulkona kavereitten kanssa bailaamassa. Lähinnä bailataan kunkin kotona. Silloin olisi tilaisuus toisen pettämiselle. Mutta kuten aiemmin sanoin - sille ei ole halua tai tarvetta.


Onneksi on minua viisaampia ihmisiä. Selittämään mistä mustasukkaisuus voi johtua. Hesarin artikkelissa Väestöliiton esimies, tutkija ja psykoterapeutti Heli Vaaranen sanoo, että mustasukkaisuus on luonnollinen tunne.


Evoluutiopsykologisesti se on oman perheen suojelemista. Mustasukkaisella ihmisellä ei ole aina huono itseluottamus tai valtava omistushalu.


Mustasukkaisuus voi johtua huonosta parisuhdeitsetunnosta. Jokaisella parisuhteessa elävällä on jonkinlainen käsitys siitä, että miten vahva parisuhde on. Epävarmuus tuo tilaa epäilylle, jonka yksi ilmenemismuoto on mustasukkaisuus.


Parisuhteessa perusturvallisuuden tunnetta olisi vaalittava. Juttelemalla.  Niin luottamus säilyisi.

Mustasukkaisuus on myös jonkinlainen tabu. Siitä ei yleensä puhuta.


Puolisoa voidaan myös vähän kiusata herättämällä mustasukkaisuutta. Tämä on yllättävän yleistä. Rakkauden nimissä leikittely.

Äärimmillään se on julmaa valtapeliä. Ja se voi todella satuttaa parisuhteen toista osapuolta. Joku voi sytyttää mustasukkaisuuden tunteakseen olevansa tärkeä ihminen.


Jos toisella osapuolella on jatkuvasti ahdistunut olo mustasukkaisuudesta. Kannattaisi kokeilla parisuhdeterapeuttia. Kolmas neutraali keskustelija selkiyttäisi tilannetta turvallisempaan suuntaan.


Julkkispsykologi Tony Dunderfeltin mukaan pitäisi tehdä ero tunteiden ja "kelaavien tunteiden" välillä. Tunteet ovat hetkellisiä ja ohimeneviä. "Kelaavat tunteet" kuten voimakas mustasukkaisuus jää päälle.


Pariskunnan pitäisi keskustella avoimesti. Nykyisin ei mennä naimisiin ja vain toivota parasta. Vaan suhteessa pitäisi kasvaa myös ihmisenä. Tämä vaatii keskustelua. Etenkin omista kipupisteistä.

Oletko sinä yhtään mustasukkainen?




Lähteet: Helsingin Sanomat 16.11.2017, kuvat Pexel, Pixabay

1 kommentti:

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!