Sain tämän haasteen Kirsti Kaijalta MUMMON PÄIVITYKSET blogin pitäjältä.
Haasteen säännöt lyhesti
- Kirjoita itsestäsi otsikolla Kuka minä olen? Voit valita mitä kerrot itsestäsi ja millä tavalla. Kuitenkin tavoitteena on tutustua sinuun.
- Haasta 3-5 bloggaajaa, joihin haluaisit tutustua paremmin, mieluiten hyvin erilaisista blogeista. Kerro miksi haluat tutustua näihin bloggaajiin.
- Kerro kuka sinut haastoi.
Haastan:
Minäkö keski-ikäinen? Tiian blogi.http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/.
Tiia on aivan ihmeellinen energiapakkaus ja kirjoittaa perusteellisesti ja taitavasti muun muassa kosmetiikasta ja elämästä.
Toinen haaste menee ihanalle Eevan blogille Getting older - getting wiser. Eevan blogia voi lukea tästä.
Toinen haaste menee ihanalle Eevan blogille Getting older - getting wiser. Eevan blogia voi lukea tästä.
Eeva on erittäin taitava kirjoittaja. On aina nautinto lukea hänen blogiaan, vaikka postaukset olisivat kuinka syvistä aiheista tahansa.
Kolmas haaste menee Outi´life näppärälle blogille.
Hän on aivan minun vastakohta: käytännöllinen, käsityö- ja askarteluihminen, fiksu ja oivaltava.
Kolmas haaste menee Outi´life näppärälle blogille.
Hän on aivan minun vastakohta: käytännöllinen, käsityö- ja askarteluihminen, fiksu ja oivaltava.
Joten nyt kerron itsestäni.
Kuka minä olen?
Olen 52-vuotias nainen. Olen äiti kahdelle lapselle ja kahdelle kissalle. Vaimo. Olen nykyisin ollut - jo parikymmentä vuotta - psykologian, uskonnon, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja lukiossa. Opiskelin aikoinaan Turussa.
Naapurini Lehtisten kukkia elokuussa.
Voi, helkutti tuntuu vähän vaikeata aloittaa kirjoittaa me, myself and I. Mennään perinteisesti: lapsuus ja nuoruus ensimmäisenä.
Lapsuuteni ja nuoruuteni oli aika karu. Isällä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Terveinä jaksoina, jotka saattivat kestää vuosiakin, hän oli ihana isä. Opetti minut luottamaan itseeni. Rakasti vilpittömästi.
Erään masennuskauden aikana isä teki itsemurhan. Äiti ei osannut surra isää. Vaan alkoi turruttaa surua viinalla. Hän alkoholisoitui nopeasti. Ja kuoli 60-vuotiaana viinaan.
Minulla on neljä sisarusta, joista siskoni kuoli viisikymppisenä syöpään.
Siskoni oli jo ennen tätä perhetragediaa muuttanut pois kotoa. Joten minun piti alkaa hoitaa kotityöt. Koska kaksi veljeäni eivät suostuneet tekemään niin sanottuja naisten töitä. Jouduin kantamaan liian nuorena liian ison vastuun. Minä laitoin ruuan, leivoin, tiskasin, pesin pyykit, keväällä laitoin kasvimaan, istutin kukat. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Samalla piti käydä kouluakin.
Äidillä oli isän kuoleman jälkeen aika monta miessuhdetta. Kaikki nämä miehet olivat alkoholisteja. Pahimmassa tapauksessa jouduin kotitöiden lisäksi huolehtimaan kahdesta juoposta. Että he edes jossakin välissä olisivat syöneet jotakin. Äiti uhkaili usein itsemurhalla ja lukittautui kylpyhuoneeseen. Monta kertaa jouduimme rikkomaan lukon.
Minusta vastuunkantajalapsesta tuli aika vaikea murrosikäinen. En enää suostunut tekemään kaikkia kotitöitä. Olin punkkari. Lempinimeni oli Karju-Marja. Koska karjuin niin paljon. Viikonloppujuhlimiset alkoivat. Rellestettiin, poltetiin tupakkaa ,juotiin viinaa. Minulla oli nahkahousut ja punainen siilitukka. Voi kun olisi valokuvia vauvaiästä, lapsuudesta, nuoruudesta. Vähänkin. Minun nuoruuden ja lapsuuden valokuva-albumit kellä lienee sisaruksista tai ne on poltettu.
Pelle Miljoonan musiikki oli tärkeää. Vaikka olin villi ja "vapaa", koulussa meni hyvin ilman pahimpia lukemisia. Keskiarvo oli aina yli yhdeksän.
Olin hyvä matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Mietin lääketieteen opiskeluja lukion toiselle vuodelle asti.
Mutta lukion kolmannella luokalla alkoi hippikausi. Kävelin esimerkiksi yhden kesän ilman kenkiä. Intianbasaarista ostettu hame maata viistäen. Hippinä halusin nähdä maailmaa. Matkustelin paljon. Halusin olla koko ajan sydän auki.
Ammattivalintakin tietty muuttui. Lääketiede oli nyt turhan pikkutarkkaa matemaattis-luonnontieteellistä näpertelyä. Hippeyden henkistämänä halusin opiskella humanistisia ja henkisiä asioita. Psykologiaa ja uskontotiedettä kulttuurien tutkimuksen laitoksella. Uskontotiede tutkii kaikkia uskontoja ja yliluonnollisuutta. Se on aivan eri asia kuin teologia, joka tutkii vain kristinuskoa.
Kukkia naapuri Lehtisen pihalta elokuussa.
Opiskeluaika oli railakasta, mielenkiintoista ja ihanaa! Pääsin nyt vihdoin pois pakkotyöstä kotona. En saanut perheeltäni minkäänlaista rahallista tukea. Elin opintorahalla ja siivoamalla kuudesti viikossa isossa siivousfirmassa. Koko opiskeluajan. Johtuneeko siitä minun haluttomuus siivota nykyään.
Luonteeltani olen aika epätasapainoinen. Impulsiivinen. Itsepäinen. Vahvatahtoinen. Välillä tunneherkkänä ihmisenä liiankin empaattinen. Suren toisten suruja. Olen kaikki Nyt ja Heti ihminen. Kaiken pitäisi tapahtua nopeasti. En ymmärrä mihin minulla on niin kiire? Kiireeni on usein vain mukakiirettä.
Harrastan muun muassa lukemista, puutarhanhoitoa, maalaamista ja runojen kirjoittelua, kuntosalia ja lenkkeilyä, luonnossa liikkumista. Luen joka ilta jotakin kunnollista paperikirjaa kaksi tuntia. En ole erityisen Fb-ihminen. Käyn kuitenkin kaksi kertaa päivässä Fb:ssä. Mieluummin luen illalla kirjaa kuin roikuskelen Fb:n verkostoissa.
Rahankäyttäjänä olen suurpiirteinen ja vähän holtiton. Rahat riittävät juuri seuraavaan tiliin asti. Mutta en osaa säästää. Satsaan aika paljon rahaa hyvään ja terveelliseen ruokaan. Monet vaateostokset ovat inspisostoksia. Kosmetiikkaa ostan vain vähän.
Osaan onneksi myös hupeltaa elämässäni. Kaikkea ei tarvitse ottaa liian tosissaan.
Minä olen hetken lapsi. En oikein täysin ihan tosissani ymmärrä säästämistä esimerkiksi eläkepäiviä varten.Koska silloin on jo voinut oikaista koipensa.
En halua ajatella sitku-tyylillä. Sitkun ollaan eläkkeellä muutetaan Espanjaan. Se oli myös syöpään kuolleen sisareni suosima sitku-aihe. Eikä hän päässyt sinne koskaan. Haluan elää tätä hetkeä. Rypemättä liikaa menneisyydessä. Ja tekemättä tarkkoja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. En kuitenkaan vapaalla tahdollani ja elämälläni halua loukata toisia ihmisiä. Ihminen on laumaeläin. Tarvitsee ihmissuhteita.
Olen kohdannut elämässä paljon kuolemaa. Isä. Äiti. Paras ystävä (joka myös teki itsemurhan). Sisko. Mummot. Ukit. Melkein kaikki äidinpuoleiset sukulaiset. Kuolema on tullut niin tutuksi, etten juurikaan pelkää omaa kuolemaani. Uskon että silloin saan ikuisen rauhan.
Taisin ottaa tämän haasteen liiankin perusteelliseti. Tajusin vasta lopuksi, että en kirjoittanut ulkonäköasioista ja yleensä ulkoisista asioista lainkaan. No, eipä niissä paljon kirjoittamista olekaan.
Kiitos haasteesta Kirsti.
Lähteet; kuvat omat
Kivoja kuvia :) Haaste on myös mielenkiintoinen.
VastaaPoistaKiitos Melissa kommentistasi. Haaste oli tosiaan mielenkiintoinen. Mutta oli vähän vaikea kirjoittaa vain itsestään.
PoistaSinä olet kyllä paljosta selvinnyt! Itsemurha lähipiirissä on varmasti jotain käsittämättömän raskasta kokea. Minun ystävä menneisyydestä päätyi siihen myös ja se oli vaikea asia ymmärtää. :(
VastaaPoistaKiitos Maria kommentistasi. Läheisen itsemurhasta ei koskaan täysin toivu. Mutta kaikesta huolimatta elämä jatkuu.
PoistaOlipa ihanan avoin ja rehellinen postaus :)
VastaaPoistaKiitos Suvi kommentistasi. Kun aihe on Kuka minä olen? Ei voi muuta kun kirjoittaa avoimesti itsestään. Teeskentely paljastuu aina ajan myötä.
PoistaEnsinnäkin iso kiitos Marja, kun otit kopin haasteesta ja saamme tutustua sinuun lähemmin. Olen aina aistinut sinussa selviytyjän. Ilmeisesti tykkäät myös haasteista. Elämäsi on jo sinällään osoitus siitä. Ajattelen niin myös siksi, että olet aloittanut bloggaamisen, vaikka digjjutut ovat olleet sinulle vieraita. Olet aloittanut omien kuvien käyttämisen, vaikkakin hieman epäröiden. Tälläkään kertaa, en ymmärrä miksi. Kerrassaan hienot kuvat taas kerran. Et olisi sinä, ellet olisi elänyt vaikeaa lapsuutta, hippi- ja railakkaita opiskeluaikoja. Olet nyt 52-vuotias -oma upea itsesi!
VastaaPoistaKiitos Kirsti itsellesi haasteesta ja kommentistasi. Joo, kyllä tämä blogihomman aloitus oli taas impulsiivinen idea. Ajattelin, että siinähän opin samalla digijuttuja... Olen ehkä jotakin oppinutkin. Mutta kyllä olen sählännyt tapojeni mukaisesti. Mutta epäonnistumalla oppii parhaiten. Minä en ole tyytyväinen kuviini. En ole perfektionisti mutta esteetikko olen. Ehkä ostan paremman kännykän. Kuin tämä minun halppiskännykkäni on.Mukavaa viikon alkua sinulle.
VastaaPoistaKiitos Marja mielenkiintoisesta tarinasta. Kiitos myös ihanasta blogini kommentoinnista, tästä kiitän erityisen suuresti, sillä sanasi ovat minulle kuin hopeatiukujen helinää. Ja iso kiitos haasteesta. Siihen minä en ihan ole valmis ... en kykene itsestäni kertomaan muuta kuin sen minkä postauksiini ripottelen. Mutta huomasin, että meillä on sinun kanssasi aika monta samankaltaista kokemusta: lapsuuden pakolliset kotityöt ja liian suuri vastuu, itsepäinen nuoruus ja kadonneet valokuvat!. (Minulla ei ole kuin muutama kuva lapsuus- ja kouluvuosiltani, ei yhtään luokkakuvaakaan, kaikki hävisi 1970-luvun lopulla erään nuoren miehen mustasukkaisuuden puuskassa.)
VastaaPoistaSinä vaikutat olleen huomattavasti minua rohkeampi ja itsenäisempi. Hienosti olet ammattisikin osannut valita. Siksi minä vähän kadehdin sinua :)
Kiitos, Eeva, kommentista. Ei haasteeseen ole pakko vastata. Apua! Ei minun sanat voi olla "hopeatiukujen helinää". Ei varmasti voi olla.: olemme molemmat vähän samanlaisia naisia, jotka pohdiskelevat asioita välillä liikaakin. Pohjimmiltaan introvertteja. Sinäkin olet kokenut lapsuuden "pakkotyön". Meillä kaikki hajosi niin nopesti, etten tiedä, missä valokuva-albumit ovat. Minua ei kannata kadehtia. Olisin kaikista mieluiten tutkija, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Valmistumisen jälkeen teinkin tutkija töitä vuoden. Mutta se oli minulle liian epävarma ura. Jatkuvaa apurahojen hakemista; puolen vuoden tai vuoden välein. Professorini järkyttyi (minulle tietysti mairittelevasti)siitä, että kerroin tekeväni opettajan opinnot ja lähteväni opettajaksi minne helvetin kuuseen tahansa. Eikä sinnekään miten suoraan päässyt. Oli soveltuvuuskokeet. Pääsin sisään. Eli olen kai sovelias opettajaksi. Lukion nuorista todella tykkään. Ne on niin suvaitsevaisia ja avarakatseisia nykyään. Tietty opettajanipottaminen työyheisössä välillä rassaa kovastikin.Mutta minkäs sille voi. On hyväksyttävä, että olen osa sitä yhteisöä. Opettaja. Vaikka en tunne itseäni perinteiseksi opettajaksi. Mutta samanlaisa opettajia on varmasti paljon. Jostakin se on leipänsä revittävä.Hyvää alkuviikkoa sinulle.
PoistaOlipas hieno ja mielenkiintoinen postaus! Olet toden totta kokenut paljon ja selvinnyt monesta. Ja kauniit kuvat kuvituksena :)
VastaaPoistaKiitos Piia kommentistasi. Tässä sitä akkana vain mennääään (toivottavasti) eteenpäin. Mennyt mennyttä. Anteeksi annettu. Tämä hetki. Kukaan ei voi viedä minulta sitä pois
VastaaPoistaKiitos rehellisestä postauksesta. Paljon ikävää olet harteillasi kantanut, mutta wau miten vahvan naisen nämä ovat sinusta tehneet. Mielelläni otan haasteen vastaan, kiitos siitä <3
VastaaPoistaKiitos Outi kommentistasi. Ja kiitos että otit haasteen vastaan. Mennyt mennyttä. Eletty. Kärsittykin. Olen nämä lapsuusasiat aikoinaan käsitellyt koulutukseeni liittyvässä terapiassa. Mutta en silti ole vahva. Vaan vielä keskeneräinen.
PoistaOlet ihmeellinen aito, rehellinen ja sydän niin auki. Rohkeasti kirjoitit omasta lapsuudestasi ja mielestäni vertaistuellisesti se on aivan loistava asia. Lapsuutesi on ollut rankka ja pullollaan suruja, lisäksi vielä vastuunkantajana, on lapsuus jäänyt kesken. Karju-Marja voi liikutus oikeasti ihana nimi ja on ollut oikeus ja syykin karjua, hyvä että olet päästänyt mölyt mahasta.
VastaaPoistaKuvailet niin hienosti ja monin sanankääntein persoonaasi ja tulet näin enemmän tutuksi. Oli muuten mieletön, sorry poukkoilu, tuo että kävelit ilman kenkiä niin pitkään.
Otan haasteen talteen, mutta tavallaan olen omassa blogissa ja kertonut kaiken tämän, niin mietin löydänkö uutta freesia kulmaa minuuteen ja vielä kertoa siitä. <3 Kiitos haasteesta ja kauniista sanoista ja oikein ahmin tämän postauksen. Olen kyllä heti aistinut, että olet todella mielenkiintoinen tyyppi ja tämä postaus vaan vahvisti tuota tunnetta.
Kivaa iltaa Marja <3
Kiitos Tiia kommentistasi. Ymmärrän hyvin sen että olet jo kaiken kertonut blogissasi. Joka on niin avoin ja kuin virta joka virtaa. Muuten sen kesän aikana kun kävelin ilman kenkiä, jalkapohjat tulivat niin paksuiksi, ettei haitannut, vaikka rockfestivaaleilla kävelin lasinsirpaleissa. Mutta mennyt on mennyttä. Tuskaa, itkua, selviytymistä päivä kerrallaan. Ohi! Elämä on nyt tässä.
Poista