Minua on aina kiehtoneet autiot, hylätyt, rappiolla olevat talot. Ehkä se kertoo siitä, että hyväksyn melko huonon lapsuuteni ja nuoruuteni. Talo on freudilaisessa psykologiassa aina egon, minän symboli. Myös unissa. Olen hyväksynyt ja anteeksi antanut. Huomion puutteen. Välittämisen puutteen. Siksi en tosissani pelkää tai vierasta rappeutuvia taloja.
Toivottavasti lukija ymmärtää, mitä tässä yritän sanoa. Aika usein unissa löydän talosta yllättävän, uuden huoneen. Se on viesti jonkin uuden, hyvän, mielenkiintoisen kokemuksen tulemisesta elämään.
Toivottavasti lukija ymmärtää, mitä tässä yritän sanoa. Aika usein unissa löydän talosta yllättävän, uuden huoneen. Se on viesti jonkin uuden, hyvän, mielenkiintoisen kokemuksen tulemisesta elämään.
Nämä niin sanotut valokuvani on kolmesta mäntyharjulaisesta autiotalosta. Yksi päivä vaan huvitti katsella niitä. Ensimmäisten kuvien talon historiasta tiedän edes jotakin.Se on Hassun Pekon entinen ravintola, joka on siirretty Terijoelta Mäntyharjulle noin 1920-30 luvulla. Siellä se oli toiminut hotellina.
Hylätyt talot-päivänäni satoi vettä ja räntää. Kaveri oli vasta opettanut kännykässä olevan myös salaman. Joten uutuudesta innostuneena käytinkin sitä liian paljon. Osa kuvista on liian vaaleita, enkä osaa niitä tummentaa. Joten - taas - kuvanlaatu ei ole kummoinen.
Tiedän, että iso osa ihmisistä ei tykkää rappioromantiikasta. Kauniin pitää olla oikeasti kaunista. Ei rosoista, rumaa kauneutta.
Hylätyt talot-päivänäni satoi vettä ja räntää. Kaveri oli vasta opettanut kännykässä olevan myös salaman. Joten uutuudesta innostuneena käytinkin sitä liian paljon. Osa kuvista on liian vaaleita, enkä osaa niitä tummentaa. Joten - taas - kuvanlaatu ei ole kummoinen.
Tiedän, että iso osa ihmisistä ei tykkää rappioromantiikasta. Kauniin pitää olla oikeasti kaunista. Ei rosoista, rumaa kauneutta.
Välillä tekisi mieli itsekin olla vähän aikaa rappiolla. Antaa mennä vaan. Vähät välittää niin sanotusta terveellisestä ja hyvästä elämäntavasta. Ehkäpä joku päivä innostun...
Valitsin you tubesta Ismo Alangon surrealistisen ja hulluhkon Nuorena syntynyt kappaleen. En sittenkään Hassisen koneen Rappiolla.
Joskus autiotaloihin vähän pelottaa mennä sisälle. Jos sattuu sellainen talo kohdalle, jonka ovia ei ole naulattu laudoin kiinni. Täällä päin ovet on yleensä naulattu kiinni tai lukittu. Silloin voi ihastella vain ulkoa käsin. Kahteen edelliseen ei päässyt sisälle. Kolmanteen pääsi.
Mikä sisään menossa pelottaa? Ehkä onko rottia? Mutta eihän autiotaloissa ole mitään syötävää. Narkkareita tai alkoholisteja? Ei tähän vuodenaikaan. Kesällä patjojen määrästä päätellen kyllä. Kestääkö lattia kävellä? Yleensä kestää. Mutta aina ei kannata mennä yläkertaan.
Menen silti sisälle. Rumuutta. Rappiota. Mutta samalla myös kauneutta.
Sammaloituneet portaat ja syksyn lehtiä.
Tykkäätkö autiotaloista vai karmiiko ne sinua?
Lähteet: kuvat omat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!