Kivan näköiseen tyyppiin on helpompi luottaa?

Olen huomannut tämän myös omassa elämässäni. Mutta mielestäni tämä ei ole  oikein. Kaikennäköisiin ihmisiin tulisi luottaa.

Frontiers of Pschologyssa julkaistiin tästä tutkimus. Taipumus arvioida luonnetta ulkoisin perustein on nähtävissä jo lapsena. Ilmiö on samaa harhaa, joka saa meidät  pitämään hyvännäköisiä ihmisiä 

myös menestyneempinä, sosiaalisempina.

Kauneus ei yksinään ansaitse luottamusta. Vaan ihmisen on helpompi luottaa johonkin tuntemattomaan, joka muistuttaa jo reiluksi todettua ihmistä.

Kyynisesti ajatellen vieraisiin ihmisiin ei kannattaaisi heti välttämättä luottaa. Mutta usein arjen elämässä ajatellaan, että toinen toimii kuten lupaa. Ja on sosiaalisen normin vastaista epäillä toisten ihmisten moraalia päin naamaa.

Luottavaisuus liitetään usein hyväuskoisuuteen ja hölmöyteen. Mutta yllättävä tutkimustulos oli se, että älykkäät luottavat muihin todennäköisemmin. Tutkijoiden mukaan älykkäät saattavat osata arvioida ihmistä paremmin.

Luotatko sinä helposti ihmisiin?

Lähde: Helsingin Sanomat 22.2.2018, kuvat omat.

Rappiolla on hyvä olla

Minua on aina kiehtoneet autiot, hylätyt, rappiolla olevat talot. Ehkä se kertoo siitä, että hyväksyn melko huonon lapsuuteni ja nuoruuteni. Talo on freudilaisessa psykologiassa aina egon, minän symboli. Myös unissa.  Olen hyväksynyt ja anteeksi antanut. Huomion puutteen. Välittämisen puutteen. Siksi en tosissani pelkää tai vierasta rappeutuvia taloja. 

Toivottavasti lukija ymmärtää, mitä tässä yritän sanoa. Aika usein unissa löydän talosta yllättävän, uuden huoneen. Se on viesti jonkin uuden, hyvän, mielenkiintoisen kokemuksen tulemisesta elämään.

Nämä niin sanotut valokuvani on kolmesta mäntyharjulaisesta autiotalosta. Yksi päivä vaan huvitti katsella niitä. Ensimmäisten kuvien talon historiasta tiedän edes jotakin.Se on Hassun Pekon entinen ravintola, joka on siirretty Terijoelta Mäntyharjulle noin 1920-30 luvulla. Siellä se oli toiminut hotellina.

Hylätyt talot-päivänäni satoi vettä ja räntää. Kaveri oli vasta opettanut kännykässä olevan myös salaman. Joten uutuudesta innostuneena käytinkin sitä liian paljon. Osa kuvista on liian vaaleita, enkä osaa niitä tummentaa. Joten - taas - kuvanlaatu ei ole kummoinen.

Tiedän, että iso osa ihmisistä ei tykkää rappioromantiikasta. Kauniin pitää olla oikeasti kaunista. Ei rosoista, rumaa kauneutta.

Välillä tekisi mieli itsekin olla vähän aikaa rappiolla. Antaa mennä vaan. Vähät välittää niin sanotusta terveellisestä ja hyvästä elämäntavasta. Ehkäpä joku päivä innostun...

                     Ovi oli naulattu umpeen. Kuvasin ikkunasta.

Valitsin you tubesta Ismo Alangon surrealistisen ja hulluhkon Nuorena syntynyt kappaleen. En sittenkään Hassisen koneen Rappiolla.

    Lahonneet portaat.

Joskus autiotaloihin vähän pelottaa mennä sisälle. Jos sattuu sellainen talo kohdalle, jonka ovia ei ole naulattu laudoin kiinni. Täällä päin ovet on yleensä naulattu kiinni tai lukittu. Silloin voi ihastella vain ulkoa käsin. Kahteen edelliseen ei päässyt sisälle. Kolmanteen pääsi.

Mikä sisään menossa pelottaa? Ehkä onko rottia? Mutta eihän autiotaloissa ole mitään syötävää. Narkkareita tai alkoholisteja? Ei tähän vuodenaikaan. Kesällä patjojen määrästä päätellen kyllä. Kestääkö lattia kävellä? Yleensä kestää. Mutta aina ei kannata mennä yläkertaan.

Menen silti sisälle. Rumuutta. Rappiota. Mutta samalla myös kauneutta.

                     Sammaloituneet portaat ja syksyn lehtiä.

Tykkäätkö autiotaloista vai karmiiko ne sinua?

Lähteet: kuvat omat