maanantai 27. marraskuuta 2017

Nopeat ja herkulliset silakkapihvit ja perunamuussi


Tätä ruokaa teen silloin tällöin. Olen tehnyt koko aikuisikäni. Ja aina se maistuu erinomaisesti perheelle. Annos on taas noin kuudelle ihmiselle. Käytän paljon tilliä ja persiljaa. Yhtenä täytteenä voi olla myös juusto.

Näitä tarvitset:
Silakkapihvit
2 pakettia pakastesilakkafileitä tai tuoreita yhteensä 600g
Tilliä, persiljaa, sitruunamehua, juustosiivuja, mustapippuria,suolaa
Ruisjauhoja
Oivariinia tai voita

Perunamuussi
Noin 10 keskikokoista tai isohkoa perunaa
1,5 dl maitoa
2 dl perunan keitinvettä 
Suolaa
Oivariinia tai voita



Aloita perunamuussista
Perunoiden kiehumisen aikana voit tehdä silakkapihvit.

1. Kuori ja pilko perunat. Lisää ne kiehuvaan veteen.
2. Survo aluksi kypsät perunat niin, ettei vatkain ole päällä.
3. Lisää maito-keitinvesi, suola oivariini tai voi.
4. Vatkaa sitten mahdollisimman vähän aikaa, ettei muussista
    tule liisteriä. Pyri kuitenkin kuohkeaan ja ihanaan rakenteeseen.




Silakkapihvien valmistus
1. Sulata silakkafileet yön yli jääkaapissa. Tai käytä tuoreita.
2. Voipaperin päällä etsi fileille parit. Että ne olisivat samankokoi-
    sia.
3. Purista aluksi sitruunamehua fileille. Ripottele niille tilli ja 
    persilja kuivattuna tai tuoreena. Ripsi suolaa fileille. Jos
    haluat juustoisen version, pane toiselle fileparille pari kolme 
    viipaletta. Aseta filepariskunnat päällekkäin.







4.Pyörittele pihvit huolellisesti ruisjauhoissa.



5. Paista kypsiksi, rapean kullanruskeiksi molemmin puolin                  oivariinissa tai voissa. Noin 5-10 minuuttia.
    Lämpö saa olla aika kova.
6. Ripottele pinnalle vähän suolaa.
7. Maukkaana lisänä puolukkasurvos ja salaatti.

Tämä resepti vaikuttaa ehkä monimutkaiselta. Minulta vei aikaa noin puolituntia. Aikaa säästyy siinä, että silakkapihvit voi tehdä perunoiden kiehuessa. Sitten vain perunoiden survominen. Valmista tuli!



Lähteet: resepti oma, kuvat omat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!