Vaikka se on onkin vaikeaa. Ja on ehkä enää viimeinen tabu yhteiskunnassamme. Seksistä, uskonnosta ja politiikasta jo puhutaan. Liiankin kanssa. Kuolema on silti läsnä. Olemme nimenneet yhden kuukaudenkin sen mukaan: marraskuu. Tarkoittaa kuoleman kuukautta.
Kuolema on laitostunut. Ja siten poissa silmistä. Suuren ikäluokan edustajilla saattaa vielä olla kokemuksia läheisen hautaan saattamisesta. Ruumiin pesemisestä ja pukemisesta. Ja muista suomalaisista kuolemaan liittyvistä rituaaleista. Ennen arkku oli myös avoinna hautajaisissa. Kuollutta läheistä sai vielä kerran katsella.
Nämä vanhat rituaalit on nyt historiaa. Kuolema alkoi laitostua 1970-luvulla. Nyt kuoleman hoitavat asiantuntijat. Sairaala, hautaustoimisto ja pitopalvelu. Tottahan toki läheisellä on iso työ järjestää hautajaiset ja hoitaa kaikki paperihommat.
Nykyisin elinajan odote on noin 81 vuotta. Yhä enemmän eletään 100-vuotiaiksi. Läheiset pysyvät luonamme tosi pitkään.Ihminen voi elää pitkälle aikuisuuteensa kohtaamatta yhtään kuolemaa. Sitten kun se tapahtuu, voi kokemus olla kriisimäinen.
Vielä 1940-luvulla ihmiset elivät vain 50-60 vuotiaiksi. Suomalaiset olivat 1900-luvun alkupuolella Euroopan sairain kansa.
Kun läheinen ihminen kuolee. Se on totisesti raskas paikka. Aika pysähtyy. Äänet ympäriltä kaikkoavat. On niin hiljaista. Suru alkaa nousta. Kun ensijärkytys on ohi. Suru kuin: musta noita soutaa mustaa venettä mustassa joessa.
Minä olen menettänyt kuolemalle melkein kaikki nykyisen perheeni ulkopuoliset tärkeät ja läheiset ihmiset. Isovanhemmat, äiti, isä, paras ystäväni, melkein kaikki enot ja tädit. Serkkujani on onneksi elossa.
Ihmiset tulevat yleensä jotenkin kiusaantuneina välittämään osanottonsa. Jotkut alkavat jopa vältellä. Tästä tunnistaa, kuka on aito ystävä. Kuka ei. Laulun sanoin youtubesta. Mistä tunnet sä ystävän. Vesku laulaa.
Aidot ystävät ei jätä yksin vaikeina aikoina. Vaikka toinen ei olisi niin sanotusti hyvää seuraa. Surutyö kestää reilun vuoden. Joskus kuolemasta ei toivu entiselleen milloinkaan. Suru voi piileksiä mielen onkaloissa koko ajan. Ei se jätä.
Somesta - yllätys, yllätys -löytyy keino kuoleman sosiaalisempaan käsittelyyn. Some voi olla paluu yhteisölliseen kuoleman aikakauteen.
Netissä saa surra, tilttää tunteitaan ja ajatuksiaan. Voi saada vertaistukea. Meillä on nyt uusi tapa käsitellä kuolemaa. Eikä se ole sidottu aikaan tai paikkaan.
Oletko puhunut netissä tai livenä kuolemasta?
Lähteet: Helsingin Sanomat 8.7.2017 Lauta Hallamaa Lauantai essee, kuvat Pexel, laulu youtube
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!