perjantai 22. syyskuuta 2017

Kahvi on hyvää ja terveellistä, mutta se lisää makeanhimoa



Kahvin kittaajana olen melkeinpä ammattilainen. En laske kuppeja. Mutta niitä menee erittäin monta päivässä.

Kahvin on todettu ihan tieteellisesti vähentävän riskiä sairastua Alzheimerin tautiin ja muihin muistisairauksiin.

Kahvin juominen kuitenkin turruttaa tilapäisesti makuaistia. Ja voi siksi laukaista makeanhimon. Kofeiini vaikuttaa eniten juuri makuaistiin.


Heikentynyt makuaisti saattaa altistaa ylipainolle. (No, nyt löytyi minulle ihan tieteellisesti todistettu syy!) Mitä huonommin ihminen aistii makeaa. Sitä sokerisimpia syötäviä hän valitsee.


Makuaistin aivoalueet virkistyvät myös esimerkiksi hajuista, äänistä, tuntoaistimuksista. Jo tuoksu voi saada veden kihahtamaan kielelle. 

Hurvitellaanpa tässä postauksessa herkuilla:




Frontiers In Psychology-lehdessä julkaistiin myös tutkimus, että musiikki baarissa saa oluen maistumaan paremmalta. Mutta pysytään nyt näissä makeissa herkuissa.


Makuaistia voi huijata myös hintalapulla. Mitä kalliimpi suklaa tai viini. Sitä paremmalta ne maistuu. Vaikka tosiasiassa mitään makueroa ei olisi vähemmän hinnakkaiden tuotteiden kanssa!



Mikä on lempiherkkusi? Minulla lähinnä suolaiset herkut. Mutta ei ole juustokakkua parempaa!



Lähteet: Helsingin Sanomat 14.9.2017, kuvat Pexel

10 kommenttia:

  1. Taas tuli minulle uutta tietoa eli tuo kahvin makuaistia turruttava vaikutus. Hyvä Marja, että otat selvää asioista ja pidät meidät ajantasalla. Tunnustaudun kahvikissaksi. Nykyisin, kun en asu enää kokoaikaisesti lasten kanssa, leivon itse etupäässä kasvissämpylöitä, vihannes- ja sienipiiirakoita, sekä ruistaikinapohjaisia marjapiirakoita. Makeista lempparini on ehdottomasti vävy-Mikan leipoma, pehmeä, ei kovin makea lakkatäytekakku ja Omar-karkit, joita sain viimeksi eilen Jassun synttäreillä. Hyvää päivän jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. "Kahvikissoja" ollaan siis molemmat. Minulla se tavallaan liittyy työnkuvaan. Mitäpä ne opettajat muuta tekevät kuin juovat kahvia opettajanhuoneessa. Omar-karkit onkin hyviä, vaikka harvemmin syön karkkia. Hyvää perjantai päivää sinulle.

    VastaaPoista
  3. Itse kahvi on minulle todellinen nautinto, olen ehkä vähän kahvihifistelijä, rakastan hyviä kahveja! Itse en ole kyllä huomannut että se laukaisisi makeanhimon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mama Lina kommentistasi.Ihanaa kun on joku lempijuoma. Jatka Fiilistelyä!

      Poista
  4. Mutakakku ja suklaa muutenkin! Ne vievät kielen mennessään! Itse en juo kahvia, joten sen piikkiin makeanhimoani en voi laittaa!

    Hauska tieto tuo, että musiikki saa oluen maistumaan paremmalta :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Minnea, kommentistasi. Miten joku voi olla ilman kahvia?! Apua. Minä en eläisi päivääkään. Mutakakku ja suklaa kivan viattomat nautinnot. Kivaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  6. Makeanhimo on kova, mutta kahvia en juo. Joten kahvia en voi syyttää asiasta :D Mutta tässä tuli taas uutta tietoa ja ihan jopa hyväkin syy pysyä erossa kahvista jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina kommentistasi. Kaikkia ehkä ainakin joskus vaivaa makeanhimo. Inhimillistä.

      Poista
  7. Itse juon normaalisti jonkin verran kahvia, vaikka sen mausta en hirveästi välitäkään. Olen tosi herkkä kofeiinille, ja juon kahvia lähinnä, jos minua väsyttää. Nyt raskaana ollessa on kahvin juonti jäänyt kokonaan pois. Omia lempiherkkuja on, hmm, en tiedä... normipulla on hyvää kylmän maidon kanssa :D

    http://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna-Mari kommentistasi. Tunnen ihmisiä, jotka ovat herkkiä kofeiinille:sydän alkaa pompottaa. Muistan itse ensimmäisen raskauteni ajan: elin niin "oikeaoppisesti" kuin voin. En esim. juonut kahvia ja käyttänyt deodoranttia, söin luomua. Mitäpä sitä ei haluaisi lapsensa eteen tehdä!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!