lauantai 1. joulukuuta 2018

Ikärasismi työnhaussa




"Haemme vähän nuorempaa..." Työnantaja voi sanoa, vaikka hakija olisi vasta nelikymppinen. Viisikymppisestä puhumattakaan. Onneksi tavat ja ajat muuttuvat. Sitkeys työnhaussa voi palkita. Itsensä vähättely kannattaisi lopettaa.

Suomessa ikäsyrjintä on kielletty yhdenvertaisuuslaissa. Siitä kannattaa valittaa esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetulle (https://www.syrjinta.fi/). Vaikka ikäsyrjintä on kielletty. Kaikki tietää, että se on yleistä.


Ikäsyrjinnän juuret on muinaishistoriassa. Ajatellaan. Että vaihdevuosi-ikäinen nainen ei ole enää hedelmällinen ammatissakaan.

Mutta vanhemmilla naisilla on paljon erittäin hyviä ominaisuuksia työelämään. Kokemustieto ja viisaus. Laaja-alaisuus. Sosiaaliset kyvyt. Tunnetaidot. Joustavuus. Juuri näitä taitoja tarvitaan nykyisessä työelämässä.


Yli 50-vuotiaat naiset ovat sitoutuneempia työhön ja heillä on vähemmän sairauspoissaoloja kuin nuoremmilla. Lapsetkin ovat aikuisia.

Töissä tarvittaisiin kaikenikäisiä. Kun henkilökunta koostuu monenlaisista ihmisistä. Se tekee tulosta. Koska asioita voidaan tarkastella monelta kantilta.


Usein omat asenteet voivat vaikuttaa naisten työllistymiseen. Ei osata ehkä olla tarpeeksi rohkeita ja määrätietoisia. Naiset saattavat myös vähätellä osaamistaan.

Työnantajat eivät osaa arvostaa kokemusta vaan palkkaavat nuorempia. Joilla digi on ollut osa elämää jo melkein vauvaiästä asti.


Nuorten osaamista kehutaan liikaakin. Nykyisin on huomattu, että jopa kolmikymppiset ovat alkaneet kokea loppuun palamista. Digistressi rasittaa heitäkin.

Työhyvinvoinnin johtamisen dosentin Marja-Liisa Manilan vinkkejä työllistymiseen:



1) Usko itseesi. Odota parasta. Älä epäonnistumista.

2) Opi epäonnistumisista. Ne antavat tietoa, mitä seuraavalla kerralla pitäisi tehdä.

3) Asenne ratkaisee. Ole innostunut ja positiivinen.

4) Toimi. Kokeile jotakin uutta. Riskejäkin.

5)Huolehdi hyvinvoinnistasi. Nauti omasta ajasta. Harrasta. Kuntoile. Hurvittele.

6) Jos työnhaku ei omalta alalta onnistu. Kokeile, voisiko jostakin intohimoisesta harrastuksestasi tulla uusi työ? Millaista lisäkoulutusta se tarvitsisi?

7) Pohdi voisitko ryhtyä yrittäjäksi?

Etsitkö sinä töitä juuri nyt? Mitä mieltä olet noista vinkeistä?







Lähteet: Kauneus&terveys 12/2018, kuvat Pixabay


4 kommenttia:

  1. Minä olen alkanut epäillä, että vanhoja ei suosita siksi, että vanhat eivät suostu mihin vain. Vanhat ovat kriittisiä, koska heillä on kokemusta. Vanhat eivät alistu eivätkä pelkää samalla tavoin kuin nuoret kokemattomat. TAI voi se olla niinkin, että vanhat eivät vain jaksa samaa vauhtia kuin nuoret ... ja nykyään vauhti on aina aina aina yhtä kova, enää ei puhuta ikäjohtamisestakaan, kukaan muistakaan sellaista sanaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Eeva, kommentistasi ja epäilyistä. Varmaankin totta toinen puoli. Työnantajat voivat pelätä vahvoja ja kokeneita naisia. Jotka eivät tyydy armopaloihin. Mutta uskon, että enemmän streotyyppisesti vaikutta tuo ikä. Niin kuin sanoit, ajatellaan, että kaikki vanhemmat naiset ovat hitaita. Ja eihän ne edes näytä enää miltään. Sunnuntain rauhaa.

    VastaaPoista
  3. Aivan totta puhut! Esimerkiksi opettajana olen nyt paljon rauhallisempi, leppoisampi ja paremmin lasten sielunelämää ymmärtävä, kuin nuorempana. Samalla myös ymmärrän paremmin vanhempia, koska olen itsekin kokenut asioita omien lasteni myötä. Ja aikaa minulla on mut paljon enemmän kuin silloin, kun piti kiirehtiä töistä tarhaan ennen kuin päiväkodin over menevät kiinni. Aikaa jutella oppilaiden kanssa ja suunnitella innostavia tunteja. Energiasta puhumattakaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Ei-Leen, kommentistasi. Olen huomannut tuon saman: leppoisuuden ja rauhallisuuden lisääntymisen töissä. Iän tuoma kokemus auttaa tosiaankin ymmärtämään oppilaitaan paremmin ja helpommin. Elämä on tavallaann muuttunut helpommaksi.Hyvää viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!