Minä kunnioitan vanhoja ihmisiä. Heidän elämänkokemusta, suhteellisuudentajua, viisautta ja usein tietynlaista rauhaa ja tyyneyttä. Näin on ollut lapsuudestani saakka, koska äidinpuoleinen ukki ja mummi olivat minulle hyvin tärkeitä ihmisiä. Tukipilareita ja turvan antajia.
Aikoinaan metsästäjä-keräily- ja maanviljelyskulttuurit olivat täysin riippuvaisia vanhusten tiedosta ja kokemuksista.
Myös nykyajan perheissä arvostetaan isovanhempia. He saattavat tukea ja auttaa lasten kasvatuksessa. Mutta pitää muistaa, että heillä on myös aivan oma elämänsä.
Yhteiskunnan suhtautuminen on aivan toista. Nykyisin arvostetaan nuoruutta, rahaa ja jopa tietynlaista röyhkeyttä. Vanhusten syrjintä ja laiminlyönti tunnutaan hyväksyvän. Esimerkiksi vaativa lääketieteellinen tutkimus jonkin vaivan takia saatetaan jättää tekemättä. Tämä raivostuttaa minua. Ajatellaanko niin, ettei vanhuksista ole enää hyötyä työelämässä ja he kuolevat joka tapauksessa?
Mielestäni kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Iästä, varakkuudesta, terveydestä, yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.
On omituista, että kun kaikkein vanhempien ihmisten määrä kasvaa ennätysvauhtia, heidän palvelujaan ajetaan alas. Suomi käyttää jo nyt huomattavasti vähemmän voimavaroja kuin Ruotsi vanhusten hoitoon. Mutta yhä uusia leikkauksia rahavaroihin suunnitellaan.
Vanhusten jättäminen heitteille ei ole sattumaa vaan valitun politiikan tulos.
Jos nyt yhteiskunnallisella tasolla haluamme osoittaa kunnioitusta vanhuksia kohtaan, monista ikäsyrjinnän muodoista on päästävä eroon.
Vanhuksille on taattava kunnon hoito ja turva.
Kaikilla vanhuksilla ei ole varaa asettua yksityiseen hoivakotiin. Eläke ei riitä tai eläke menee miltei kokonaan hoivakodin maksuihin.
Olen aikanaan lukenut, että isoissa vanhainkodeissa, joissa on yleensä liian vähän henkilökuntaa, vanhuksille saatetaan jo noin kello seitsemän illalla antaa unilääkkeet. Jotta heitä ei tarvitsisi hoitaa. Lisäksi vanhuksille - jopa heidän tietämättään - syötetään masennus- ja psykoosilääkkeitä, koska ne väsyttävät. Ja hoivaa ei tarvita niin paljon, kun vanhus makaa miltei zombiena sängyssään.
Henkilökunnalla ei ole edes aikaa valvoa, syökö vanhus riittävästi. Toivottavasti lukemani tiedot ovat jo vanhentuneet. Epäilen kyllä.
Surullista että jotkut perheet sysäävät isovanhempansa näihin laitoksiin. Ja sitten melkein unohtavat heidät. Tämäkin vihastuttaa minua niin hemmetisti.
Lähteet: Helsingin Sanomat 20.9.2018, kuvat Pixabay
