perjantai 21. joulukuuta 2018

Tunnelukot



Tunnelukot on ollut suosittu psykologinen aihe viime aikoina. Kimmo Takasen kirjoittamasta Tunne lukkosi kirjasta on tullut suuri menestys. Vähän samaan tapaan kuin aikoinaan Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa kirjasta.

Tunnelukkoajattelu perustuu skeematerapiaan. Siinä on tarkoitus tunnistaa lapsena opitut käyttäytymismallit, jotka ovat aikuisena muuttuneet haitallisiksi. Terapiassa ohjataan parempiin toimintatapoihin.


Skeematerapiassa olennaisinta on tunnelukot, jotka voivat lähes automaattisesti ohjata käyttäytymistä hankalissa tilanteissa. Moni suomalainen voi tunnistaa itsensä uhrautumisen, pessimistisyyden, alistumisen tunnelukoista.

Kymmenen yleisintä tunnelukkoa ovat uhrautuminen, alistuminen, vaativuus, pessimistisyys, hyväksynnän haku, emotionaalinen estyneisyys, ulkopuolisuus, riittämätön itsekontrolli, hylkääminen, kaltoinkohtelu.


Esimerkiksi parisuhteessa näkyvät tunnelukot ovat syntyneet lapsuuden aikaisesta suhteesta hoitajaan. Ne voivat aktivoitua uudelleen aikuisiän läheisimmissä ihmissuhteissa. Ja ne alkavat pilata parisuhdetta. Kun parisuhteessa ei saa sitä, mitä eniten tarvitsisi. Ollaan tyytymättömiä kumppaniin. Vaikka tunnelukot ovat meissä itsessämme. Kumppani ei voi tietää, mitä tarvitsemme, jos sitä ei itse kerro.


Skeematerapiassa pohditaan, mistä haitalliset ajatukset on peräisin. Palataan lapsuuteen. Apuna käytetään mielikuvaharjoittelua ja muita kokemuksellisia keinoja.

Jos isä tai äiti oli lapsuudenkodissa hyvin voimakas, vahva persoona. Lapsi saattoi oppia. Että paras tapa pärjätä vanhemman kanssa oli olla mahdollisimman kiltti.


Kiltteys voi vielä aikuisenakin tuntua hyvältä tavalta pärjätä. Näin ei ole. Jos esimerkiksi parisuhteessaan ei kerro kumppanille omista tarpeistaan vaan alistuu, seuraa ongelmia.

Pahimmillaan tunnelukot saattavat varmistaa. Että ei itse saa sitä, mitä tarvitsisi. Lapsen työkaluilla vain selviydytään vaikeissa tilanteissa. Mutta ei saavuteta tavoitteita tai onnellisuutta.

Kaikilla meistä on jonkinlaatuisia tunnelukkoja. Ja niistä voi olla seurauksena vakavuudeltaan eriasteisia ongelmia. Ehkä yleisimmin tunnelukko voi haitata toimivan parisuhteen luomista.

Mitä mieltä olet tunnelukkoajattelusta? Tunnistatko itsessäsi tunnelukkoja?




Lähteet:Hyväterveys 14/2018, kuvat omat

8 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä totta että meissä kaikissa on tai on ollut tunnelukkoja. Vuosia käsiteltiin ystävättereni kanssa hänen ja miehensä ongelmia ja tulimme tulokseen että miehellään oli pahoja tunnelukkoja lapsuudesta joista ei saanu puhuttua,avioerokin oli sitten hyvin lähellä mutta kuolema heidät kuitenkin sitten erotti. Itselleni kyllä muodostui lapsuudessa tunnelukkoja kilttinä tyttönä jotka vaikuttivat nuorempana elämääni. Vanhemmiten nää tunnelukot ovat auenneet puhumalla, kiitos ystävättärille ja ihanalle miehelle jonka kanssa saan olla parisuhteessa. Tyttäreni kertoi miten hänelle on jäänyt joku tunnelukko yhtä tuttua miestä kohtaan joka tuntui arvostelevan häntä lapsena, vieläkään ei pysty luontevasti suhtautumaan tähän mieheen vaikka aikaa on jo kulunut noin yli 20 v. Hyvin on rankkaa lapselle jos saa aikuiselta negatiivistä arvostelua, vaikuttavat varmaan loppuelämään jos niitä ei oteta puheeksi. Hyvää perjantaipäivää Marja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Kaipa ei niin täydellistä lapsuutta olekaan, jottei mitään tunnelukkoja syntyisi.Ystävättärelläsi on ollut varmasti raskasta aviomiehen tunnelukkojen kanssa, koska niistä ei puhuttu. Hyvin monella suomalaisella naisella on tuo kiltteyden tunnelukko. Hienoa että sinä olet saanut sen purettua. Mukavaa lauantai huomenta sinulle!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen aihe jälleen, mutta jätän kommentoinnin nyt.
    Täällä ollaan vihdoin kotiuduttu jouluun .. ajatukset joulussa .. pikkuväkeä tulee huomenna ja on vielä kaikenlaista tekemistä, saa nähdä tuleeko joulun aikana käytyä blogimaailmassa.
    Toivotan nyt oikein ihanaa, levollista ja rauhaisaa joulua sinulle ja perheellesi! T.Tuulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki hyvän joulun toivotuksista. Työssä käyvällä naisella on iso homma kaikenlaisissa jouluaskareissa. Rauhallista ja hyvää joulua sinulle!

      Poista
  3. Tunnistan ja kiltteys ollut yksi niistä ja ehdottomasti hylkäämisen pelko. Tämä liittyy vanhempiini, olen isovanhempien kasvattama.

    Sydämellistä perjantaita Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Kuten pihakeijulle sanoin kiltteys on naisilla hyvin yleinen tunnelukko. Sinulla on onneksi turvallinen ja lämmin parisuhde, jonka suojissa voit käsitellä hylkäämisen pelkoa. Hyvää lauantai huomenta sinulle.

      Poista
  4. Hyvä aihe ja kuvat sopivat taas hyvin siihen.
    Lapsena tunsin usein ulkopuolisuutta. Kai siitä jokin lukko jäi, sillä usein kun saan osakseni positiivista huomiota, en osaa ottaa sitä vastaan vaivautumatta.
    Oikein ihanaa perjantaita ja viikonloppua Marja <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Kirjoistasi sinun kasvuympäristön tuntien ei ole mikään ihme, että ulkopuolisuuden tunnelukko jäi. Kaikilla meillä on haavamme. Hyvää lauantai aamua sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!