lauantai 23. joulukuuta 2017

Ystävyyden voima ja ihanaa, rauhallista joulua kaikille


Joulun aikaan kuuluu läheiset, rauha ja rakkaus. Siksi kirjotan nyt ystävyydestä.

Itselläni on kolme todellista ystävää ja kaverit lisäksi. Yksinäisyys voi vaarantaa hyvinvoinnin yhtä pahasti kuin runsas alkoholin käyttö tai tupakointi.



Tärkeintä ystävyys on lapsuudessa ja nuoruudessa. Totta kai tärkeää läpi elämän. Vanhemmiten sukulaisten merkitys korostuu.


Eniten ystävyyssuhteen syntyyn vaikuttaa samanlaisuus. Ystävä on yleensä suunnilleen samanikäinen ja samaa sukupuolta. Hyvä ystävää ymmärtää jo puolesta sanasta.


Omia kokemuksia on helpompi peilata tuttuun kuin erilaiseen ihmiseen. Miehet viihtyvät yleensä porukoissa. Mutta kyllä mieskin kaipaa hyvää ystävää.

Jos haluaa uusia ystäviä, pitäisi itse olla aktiivinen ja ehdottaa tapaamista. Vaikka kahville tai elokuviin menoon. Naiset käyttävät paljon aikaa ystävyyden hoitoon. Esimerkiksi puhutaan pitkiä puheluja.



Eniten ystäviä on avoimilla ihmisillä. Ystävyys tarvitsee aktiivisempaa ylläpitoa kuin sukulaisuussuhteet. Ystävyydelle pitää antaa juuri aikaa tai muuten se hiipuu. Toisaalta voi olla sellaisiakin sydänystäviä, joita nähdään harvoin, koska aikanaan on syntynyt voimakas keskinäinen side, yhteys.


Ihmisellä ei voi olla kovin monta hyvin läheistä ystävää yhtä aikaa. Läheisiin kuuluu keskimäärin 2-5 ihmistä. Yksinäisyydelle alttiita ovat vanhukset ja hyvin individualistiset ihmiset. Oman tiensä kulkijat. Ulospäinsuuntautuneilla on laajin ystäväpiiri.

Kuinka monta hyvää ystävää sinulla on?


Toivotan rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille!  Suuret kiitokset kaikille blogissani vierailleille!Pidän kirjoittamisessa muutaman päivän taukoa. Anteeksi, etten kommentoi.Juhlin ja nautin joulusta. Vielä ikään kuin joulukortteina jouluisia kuvia.
















Lähteet: Hyvä terveys 4/2017, kuvat Pexel, Pixabay, omat

12 kommenttia:

  1. Ystävät ovat erittäin tärkeitä. Tuntuu hienolta, kun kirjoitit tästä aiheesta juuri nyt, kun elämäni on tullut uusi ystävä, joka tuntuu jo nyt läheiseltä, vaikka emme ole edes tavanneet. Ajattelen häntä päivittäin. Minulla on muutamia läheistä ystäviä, joista osa on läheisiä myös keskenään. Ystävän tuntee siitäkin, ettei hänelle tarvitse sanoa: "Älä sitten kerro tätä kenellekään...." Olen harrastanut tarinateatteria yli 20 vuotta ja koen meidän ryhmäläiset yhtä läheisiksi kuin ystävät. Olemme jakaneet keskenämme enemmän kuin monet jakavat ystäviensä kanssa. Parhainta joulua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Onnittelut uudesta ystävästä. Ihana, että sinulla on tuollainen porukka kuin tarinateatteri, jossa ihmisillä on läheiset suhteet. Olet harrastanut sitä todella kauan, 20 vuotta. Hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa että kirjotit tästä aiheesta, itselleni on ystävät elintärkeitä <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi heiduska87. Minullekin ystävät merkitsee todella paljon. Hyvää ja rauhallista joulua sinulle.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi! Ystävien säilyttäminen vaatii aktiivisuutta ja vastavuoroisuutta. Joskus tuntuu että energia ei vain riitä ja silloin jutellaan ompelukoneelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Teresa. Niin, ystävyys tarvitsee aikaa. Hyvää ja Rauhallista Joulua sinulle ja perheellesi.

      Poista
  6. Totta joka sana. Ystävät ovat tärkeitä, ja hyvä huomio tuokin, että vanhemmiten sukulaisten merkitys korostuu. Olen huomannut sen itsekin.
    Kiitos sinulle mielenkiintoisista ja ajatuksia piristävistä postauksista sekä myös oman blogini osuvasta kommentoinnista. Hyvää, lämmintä, rauhaisaa Joulua, Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Jotenkin kummasti minäkin olen jo nyt alkanut kiinnostua juuristani ja sukuhistoriasta. Kiitos itsellesi hienoista ja taitavasti kirjoitetuista postauksista. Minä kirjoitan liian nopeasti ja usein, koska olen jotenkin tullut riippuvaiseksi. Kiitos myös sinulle viisaista kommenteista. Hyvää, rauhallista ja rentouttavaa joulua sinulle ja perheellesi.

      Poista
  7. Itselläni on ystävät vaihtuneet aina elämä tilanteen mukaan. Ennen se harmitti, nyt olen oppinut hyväksymään asian. Toki muutama pidempiaikainen ystävä on pysynyt mukana matkan varrella.

    Ihanaa ja rentouttavaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna M kommentistasi. Kyllähän ne ystäväpiirit tosiaan muuttuvat elämäntilanteen - minulla esimerkiksi useiden muuttojen - mukaan. Jotkut hyvin pitkäaikaiset lapsuuden- ja nuoruuden ystävyyssuhteet pysyvät.

      Poista
  8. Lapsen saamisen myötä ystäväpiiri on jokseenkin vaihtunut osittain, mikä on harmillista. Johtunee siitä, että omin ensimmäinen ystävistäni, joka sai lapsen. Toki nähdään silti silloin kun ehditään. Ystävät ovat tärkeitä elämässä!

    Hyvää joulua sinullekin :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Jane kommentistasi. Varmasti ystäväpiirin ensimmäisenä lapsen saaneena ihmisenä läheisiksi voi tulla aivan toiset samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset. Itselläni on sellainen muistikuva, että tuntui siltä, ettei etenkään sinkut oikein ymmärrä pienen lapsen äidin elämän vaativuutta, univelkaa ja valtavaa vastuuta - mutta myös onnea. Silti osa entisistä ystävistä jää.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!