maanantai 4. joulukuuta 2017

Hämmästyttävä uutinen: Jos haluat puhua kumppanisi kanssa tärkeistä asioista, tee se autossa


Kuulostaa aika jännältä, mutta on ihan järkeenkäypää. Yalen yliopiston tutkijat huomasivat uudessa tutkimuksessaan. Että ihminen havaitsee paremmin toisen tunteet, kun hän ei katso toista ihmistä. Vain puhuu ja kuuntelee.


Mielestäni aivan uutta on myös se, että kasvojen ilmeiden näkeminen vaikeuttaa tunteiden tulkitsemista. Syynä voi olla se, että olemme tottuneet peittämään ilmeillämme todellisia tunteitamme. Olen tähän asti ajatellut. Että kasvot ilmeineen kertovat totuuden siitä, mitä toinen ajattelee. Ei vain sanat. Pitää muuttaa käsitystäni.


Parisuhdeterapeutin Minna Oulaskankaan mukaan, jos autossa keskustelee, ei tarvitse katsoa toista silmiin. Tämä on helpottava suojakeino. Kasvotusten puhuminen voi aiheuttaa joillekin hermostuneisuutta ja tarkkailtavana olemisen tunnetta.


Auto on ympäristönä rentouttava. Moottorin tasainen hurina, lämpö, pehmeä penkki.

Autossa on myös helpompi kestää hiljaisia hetkiä kuin vaikkapa jossakin kahvilassa.


Jos keskustelee puolison kanssa kasvokkain keittiön pöydän ääressä. Saattaa silmiin katsominen ja äänen korottaminen aiheutta toisessa pakene tai taistele-reaktion, mikä tyrehdyttää syvällisemmän keskustelun.


Jos ei ole autoa, niin saman asian ajaa rinnakkain kävely. Puhumista voi helpottaa, kun voi kävellä kumppanin kanssa katse eteenpäin suunnattuna. Ulkona myöskin raikas ilma ja liikunta vähentää ahdistusta ja helpottaa oloa.


Omassa parisuhteessani ei ole niin vaikeaa asiaa, ettemmekö voisi puhua siitä kasvokkain. Mutta ihmiset ja suhteet ovat niin erilaisia. Toisaalta olemme molemmat miehen kanssa melko avoimia ja puheliaita, mikä varmasti vaikuttaa asiaan.

Ei tarvitse startata autoa.

Oletko sinä kokeillut vaikeista asioista autossa tai rinnatusten kävellessä keskustelua?



Lähteet: Helsingin Sanomat 16.11.2017, Kuvat Pexel. Pixabay

2 kommenttia:

  1. Uskon väittämään. Autossa on aikaa keskittyä liikenteen lisäksi vain keskusteluun toisen kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jane kommentistasi. Samoin olen itse kokenut, mutta me puhutaan miehen kanssa vaikeat asiat naamatusten.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!