torstai 1. kesäkuuta 2017

Hyvä, Paha Face,Some

 
Olen somessa vain tietokoneella, koska en vielä osaa käyttää elämäni ensimmäistä älypuhelintani kyllin nopeasti. Mutta olen joskus - nyt reilun kuukauden kestäneen pitkän digiloikkani aikana - roikkunut facesssa turhan myöhään. Jos viettää todella paljon aikaa somessa, aidot ihmiskontaktit, siis keskustelut kasvokkain voivat vähentyä. Itsellä on jo sen verran ikää, että osaan yleensä säädellä somessa viettämääni aikaa.Myös ystävät ja kirjojen lukeminen on minulle tärkeitä. (Mutta taas tämä tietokoneen ohjelma, vai miksi sitä nimitetään, tekee juuri sellaisia kappaleita kuin se haluaa. Yritin ja yritin monta kertaa tasata näitä rivejä, mutta minulla digi-idiootilla ei ollut mitään vaikutusta asiaan...Meidän - Hups...nyt jo henkilöin ja persoonallistan tämän raakkineen -ajattelutavat taitavat olla kovin erilaiset.)

Ja musiikkia unohtamatta. Tänään on kesäkuun ensimmäinen päivä!!!Nyt tarvitaan iloista musiikkia. Chisun vanha kappale Ihana on nimensä mukaisesti ihana ja kepeä. Chisu on erittäin lahjakas nuori nainen: hän säveltää, sanoittaa ja sovittaa laulunsa itse. Video on  minun digiblondin aika vasta löytämästäni ja kovasti tykkäämästäni youtubesta. Olin käynyt siellä ennenkin, mutten vielä silloin tajunnut, miten valtavasti siellä on kaikenlaista juttua...Musiikki kuulostaa tosi hyvältä kuulokkeilla kuunneltuna - ne jotenkin löysivät tiensä mieheltäni minulle.


En vain malttanut olla laittamatta toista kesään sopivaa laulua youtubesta. Nancy Sinatra&Lee Hazlewood-Summerwine. Tämä on niin sydäntä riipaisevan kaunis ja viaton. Sitä minun haikailemaani vanhaa, hyvää aikaa. Tässä 1960-lukua. Minä taidan elää väärässä ajassa. Onneksi sentään oikeassa paikassa. Tuo edellinen Chisun video on tähän verrattuna niin kovin cool ja tehty viimeisen päälle. Ennen ei niin kovasti tekemällä tehty vaan kuvaukset saatettiin ottaa yhdellä ottamalla. Siitä se rosoinen vilpittömyys. Ensimmäinen Summerwine video ei kuulema pyörinytkään. Lisäsin tähän iltapäivällä toisen, jonka pitäisi pyöriä (hassu sana): Siis pitäisi toimia. Ensimmäistä en saa poistettua. En sitten millään.




Nettikiusaaminen ja esimerkiksi facen valeprofiilit ja -persoonallisuudet ovat iso ongelma. Samoin keskittymiskyvyn pieni heikkeneminen ja ehkäpä vähentynyt unikin. Mutta on somessa hyvääkin ja paljon. Informaatiota saa nykyisin vaivattomammin. Ja on toisaalta kiva katsella nuoria, jotka istuvat söpösti vieri vierssä - viettävät aikaa yhdessä - ja räpläävät puhelimiaan. Se on yksi tapa olla yhdessä.

"Sosiaalisessa mediassa on mahdollisuus jakaa kokemuksia ystävien kanssa, tuntea yhteenkuuluvuutta, tukea toisia ja myös saada toisilta tukea. Näin käytettynä se vahvistaa henkistä hyvinvointia..."


"Some ei korvaa kasvokkaista kohtaamista, mutta jos yhteyksiä muihin on ylipäätään vähän, se voi olla hyvä lisä. Sosiaalinen media vähentää esimerkiksi vanhusten eristyneisyyden tunnetta...
Somen käyttöön liittyy toisaalta osassa tutkimuksista myös ahdistusta ja masennusta...Erilaisilla ihmisillä on eri tyylejä käyttää somea, ja jotkut niistä ovat haitallisempia kuin toiset. Esimerkiksi passiivinen uutisvirran selaaminen ja oman elämän kateellinen vertailu muihin vain pahentaa valmiiksi surkeaa oloa."

Nämä lainaamani tiedot ovat Exterin yliopiston ja australialaistutkijoiden tutkimuksista, josta luin Helsingin Sanomista. En siis lukenut alkuperäistä lähdettä vaan lainaukset on Helsingin Sanomista.




Lähteet: Helsingin Sanomat 18.5.2017, kuvat Pexel, videot youtube

2 kommenttia:

  1. Löysin blogiisi Facebookin kautta. Olen sinua paljon vanhempi. Luulin työikäisenä, ettei sosiaalinen media ole minua varten. Teetin 2010 dna-testin, jonka innoittama tein Facebook-profiilin. Sen jälkeen olen eri aikoina ollut enemmän tai vähemmän sosiaalisessa mediassa. Esim. toipilaana ei jaksa koko ajan lukea jne. Nuorempana kuuntelin noita Nancyä ja Leetä yhdessä ja erikseen. Kiitos muistin virkistämisestä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Kuulostaa ihanalta - kun ihailen niin kovin vanhaa, hyvää aikaa -että olet ihan oikeasti elänyt sitä aikaa ja kuunnellut tuota musiikkia silloin. Hyvää jatkoa sinulle.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!