maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kauniita, vanhoja esineitä kirpparilta



On ihanaa, jos johonkin vanhaan esineeseen liittyy tarina. Minä ihailen ja haikailen vanhaa, hyvää aikaa. Mutta järkevästi ajattellen oliko se niin hyvää? Köyhyys; sairaudet, joihin ei vielä oltu keksitty hoitokeinoja; sukupuolten epätasa-arvo. Mutta vanhaa hyvää aikaa voi tarkastella myös puhtaan esteettisesti, kauneuden kannalta. Esineet ja vaatteet olivat kauniita ja tehty kestämään. Niillä oli jotenkin luonnetta. Käyttötarkoitus. Paikka. Nykyisin tavaraa suolletaan valtavat määrät ja ne ei ole tehty kestämään. Kertakäyttökulttuuria. Räikeää tai massatuotettua. Vanhoissa esineissä näkyy elämä. Ne ovat rosoisen kauniita.

Ensimmäinen kuva on Arabian savupiippuleima-lautanen. Kuten seuraavatkin:







Minulla on tällä hetkellä meneillään tässä keräilyssä Rasia-kausi. (Näitä kausiani tulee ja menee. Voisin käydä läpi niitä, mutta se olisi aika puuduttavaa.)Seuraavassa kuvaa kahdesta rasiasta. Ajatella: ennen suklaakonvehteja on myyty tällaisissa rasioissa. Nykyisin vain sellofaanilla päällystetyissä pahvirasioissa, jotka heitetään tyhjinä roskiin.





Nuo tarrat ovat siis rasioiden pohjassa. Tähän vanhan ja hyvän ajan postaukseen sopii vanhan ja hyvän ajan laulu. Nancy Sinatra 1960-luvun videossa These boots are made for walking youtubesta.


Vielä vähän vanhoja tavaroita. Tämän seuraavan tuolin ostin parisen viikkoa sitten. Sen käsinojat on ihanan kuluneet, vaikka se on muuten ihan hyvässä kunnossa ja tosi mukava istuttava.



Kille-kissakin mieltyi tuoliin oitis.







Puinen rasia ja emaliesineitä seuraavaksi. Jos pidän esillä näitä vanhoja tavaroita, niillä on nykyisin myös käyttötarkoitus. Rasioissa säilytän jotakin. Myös vanhoissa emali maitohinkissä ja pienessä sankossa.






4 kommenttia:

  1. Kiitos taas kerran Marja, Kauniita sielukkaita käyttöesineitä ja ripaus luksusta. Killekin arvostaa kauneutta ja mukavuutta. Kun olin nuorena joskus katkera henkilölle, jonka tunsin mitätöineen itseäni, lauloin: "One of these days, these boots are gona walk all over you". Kaunista kesäviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Kille-pojasta on tullut tämän minun valokuvausharjotteluni myötä varsinainen linssilude.Sinulla oli asenne kohdillaan tuota itseäsi mitätöinyttä ihmistä kohtaan.Hyvää alkanutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Moikka. Tutulta näyttää nuo sun lautaset. Mulla on vain muutamia astioita aina samaa sarjaa ja loput mitä sattuu, mieluisia kyllä kaikki. Kiva kattaa kävijöille erilaiset kupposet jokaiselle. Varmaan jossain vaiheessa esittelen astioitani minäkin. Myös rasia-kautesi kuulostaa tutulta. Mulla on kymmeniä rasioita ja kippoja ja kaikki täynnä roinaa. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina, kommentistasi. Ei minullakaan - etenkin savupiippu lautasissa - ole sarjat täydelliset. Vanhoja Arabian kahvikuppeja olen onnistunut keräilemään muutaman täyden sarjan. Kiva että on muitakin rasiaintohimosta nauttineita! Ne kun on vaan niin kauniita. Ei niitä voi vastustaa! Se on loppujen lopuksi vain pikkuruinen pahe. Eikä minun mielestä vanhan tavaran pelastaminen - jotkut sanoo sitä materialistiseksi hamstraamiseksi - ole oikeastaan ollenkaan hullumpaa puuhaa. Hyvää kesää ja juhannusta sinulle.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi