Olin tässä parina päivänä - kun loma alkoi - tavallista enemmän luonnossa ja metsissä. Sienestäjän vaisto osui oikeaan: löysin kuin löysinkin somasti piileskeleviä, kauniin ruskeita poimupullukoita, korvasieniä.
Suomalaisilla on ollut aina tapana hakeutua luontoon, esimerkiksi moni kaupungissa asuva haluaa kesämökin luonnon keskeltä, mieluiten järven rannalta. Ei tietenkään kaikki välitä luonnossa oleskelusta, ei edes kaupungin puistoista. Mutta isolla osalla suomalaisista on luontosuhde - muiden suhteiden rinnalla.
Ai, niin varoitan, että kaikki tämän postauksen kuvat on itse ottamiani. Laatu on vähän sen mukaista. Mutta minä opettelen. Metsässä kulkeminen tuo minulle mielenrauhaa. Nykyisin tutkitaan paljon sitä, miten luonto on hyväksi terveydelle. Luonnossa oleskellessa verenpaine laskee. Stressihormoni adrenaliinin taso laskee myös. Elimistö alkaa tuottaa mielihyvähormoni oksitosiinia.
Minä asun maalla, joten luonto on muutaman metrin päässä. Jo lapsesta asti olen tykännyt metsässä kulkemisesta. Tunnen itseni silloin jotenkin vapaaksi: kuljen omia polkujani. Luonto on myös kauneusarvo. Näin alkukesällä sitä ihmettelee kaiken vaaleanvihreää vehreyttä ja raikkautta. Mielikin jotenkin raikastuu.
Ulkoilma tekee myös hyvää iholle, koska se on hapekasta, ja iho kaipaa happea. Niin, minä tykkään käyskennellä metsässä ja sienestys on yksi lempipuuhiani. Harmitus kyllä, minulla on aivan onneton suuntavaisto. Useamman kerran sienireissulta olen joutunut soittamaan miehelle: olen eksynyt, tule hakemaan, auto on siinä ja siinä kohtaa sen ja sen tien varrella.
Kummallista kyllä ei-sienestys metsäreissuilla en eksy niin helposti. Mutta aina kun löydän hyvän sienipaikan esimerkiksi maa on keltaisenaan kantarelleja, menen jotenkin sekaisin siitä näystä ja alan onnessani noukkia sieniä. Sitten kun sienipaikka on noukittu, palaan todellisuuteen - en enää tiedä missä tarkalleen ottaen olen, mistä olen sinne tullut. Olen eksyksissä. Ehkä tämä taipumus eksymiseen johtuu impulsiivisuudestani. Toimin ennen kun ajattelen, noin ylipäätäänkin. Mutta koskaan en ole joutunut jäämään yöksi metsään. Mies on pelastanut häsläävän vaimonsa.
Lopuksi lisää "luontovalokuvaamisesta" innostuneen Marjan kuvia.
Kieloja, jotka juuri nyt kukkivat.
Metsäorvokki
Liisankukka
Käenkaali
Metsämansikka
Metsätähti
Syreeni on vasta nupullaan
Jotenkin vaan mielenkiintoinen kuten seuraava
Lenkkitieni
Hienoja kuvia! Pois turha vaatimattomuus. Minusta etenkin kuvat, joissa on vettä ovat huippuja. Näissä blogeissa on mukana muutama tosi hyvä kuvaaja, joilla on ehkä järjestelmäkamerat, mutta meidän muiden kännykällä ja pokkarilla räpsivien ei kannata sen vuoksi vetäytyä. Ihaillaan ammattimaisesti otettuja kuvia, muttei hävetä omiakaan. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat olivat ne huippuja tai eivät. Orimattilasta en ole korvasieniä löytänyt, kun meillä on ollut niin kuiva kevät. Kerään mahdollisimman paljon marjoja, sieniä ja kalaa talven varalle pakkaseen. Niin pienestä eläkkeestä saa säästetyksi matkoihin. Luonto on tärkeä minullekin. Hyvää tätä viikkoa, lomaa ja hyviä sienisatoja.
VastaaPoistaKiitos, Kirsti, kommentistasi. Olen vasta niin alussa elämäni ensimmäisen älypuhelimeni ja kuvaamisen kanssa! Minäkin kerään marjoja ja sieniä pakkaseen. On muuten vielä aika lailla viime kesän kantarelleja, herkkutatteja ja suppilovahveroita syömättä. Pitäisiköhän aloittaa niiden syöminen ihan talkoolla. Ja lahjoittaa niitä naapurille, että mahtuu sitten heinäkuun puolelta alkaen uusia kantarelleja pakkaseen.
VastaaPoista