torstai 15. kesäkuuta 2017

Unien tulkinta 2.

Postasin jo aiemmin unien tulkinnasta psykoanalyyttisesta ,freudilaisesta näkökulmasta, mutta en malta lopettaa. Nyt on jungilaisen unentulkinnan vuoro. Sveitsiläisen psykiatri Carl Gustav Jungin mukaan jokainen ihminen voi itse löytää unensa merkityksen sitä pohdiskelemalla tai aivan vaistomaisesti. Unien avulla ihminen eheytyy. Uni tuo myös esille niitä elämämme osa-alueita, jotka eivät näy muuten elämässämme.


Jung oli Freudin aikalainen (1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku), mutta hän ei korostanut seksuaalisuutta vaan omaksi itsekseen tulemista eli individuaatiota ja elämän tarkoituksen löytämistä. Freud ja Jung riitaantuivat, nimenomaan seksuaalisuuden merkityksestä.Jung lisäsi Freudin teoriaan alitajunnasta, käsityksen ihmislajille yhteisestä kollektiivisesta alitajunnasta, joka sisältää arkkityyppejä, kulttuurista riippumattomia perushahmoja. Ne ilmenevät esimerkiksi unissa, saduissa ja uskonnoissa.


                    Individuaatio unissa - omaksi itseksi tuleminen

Ihmisen individuaatioprosessi, joka Jungin mukaan käynnistyy noin nelikymppisenä - jos ei ole liiaksi takertunut ikuisen nuoruuden harhaan - voi näkyä unissa. Ensiksi unessa kohdataan varjo, joka on kaikki se, mitä emme hyväksy itsessämme. Unessa se on aina samaa sukupuolta kuin unennäkijä. Ja voi kuinka ärsyttävä, raivostuttava ja vihattava tyyppi se onkaan!


Seuraavassa vaiheessa ihminen kohtaa unessaan animan tai animuksensa. Animus on naisen miehinen puoli.  Anima miehen naisellinen puoli. Jungin mukaan meissä kaikissa on sekä naista että miestä. Animus voi olla naiselle miestyypin alkukuva. Unessa se voi olla esimerkiksi ensirakkaus. Se poika johon aikoinaan rakastui tulisesti.



Kun ihminen saavuttaa individuaation, omaksi todelliseksi minäksi tulemisen, uneen ilmaantuu Itse (saksaksi das Selbst, englanniksi Self). Se on minän kokonaisuus. Unessa se voi esiintyä esimerkiksi kuninkaana, Vanhana Viisaana naisena tai miehenä, auttavana eläimenä, pyöreänä muotona muun muassa sormuksena. Itsen avulla ihminen saa kosketuksen alitajuntaansa ja ymmärtää oman suhteensa elämään. 

J. Karjalaisen laulu Mennyt mies youtubesta on sanoitukseltaan unenomainen. Ja on kiva, että myös mies vähän murehtii vanhenemista.


Jungin mukaan mielenterveyden häiriöt johtuivat siitä, ettei ihminen saa kosketusta tiedostamattoman arkkityyppeihin. Myös sosiaalisten suhteitten ongelmat saattavat aiheuttaa hänen mukaansa mielenterveyden ongelmia.



Tein kauan sitten opiskeluaikoina seminaarityön, johonka liittyen luin kaikki Jungin kootut englanninkieliset teokset. Jos Jung kiinnostaa, suosittelen hänen suomennettua kirjaansa Unia, ajatuksia ja muistikuvia. Se on hyvin kaunis kirja ajatuksellisesti, mutta myös visuaalisesti. Näkemiin: unia.



Lähteet: kuvat Pexel, youtube

10 kommenttia:

  1. Kiitos Marja tietopaketista. Tämä olikin minulle uutta ja kovin mielenkiintoista. Niistä Freudin ajatuksista olin kuullut aiemminkin. Ja se, mitä silloin kirjoitit, vahvisti muistikuviani. Tulla omaksi itsekseen. Siinä koko elämän mittainen tehtävä. Unien näkemisiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Kirsti, kun jaksoit lukea. Minä olen niin kovin Jungiin kallellaan. Nähdään ensi yönä mielenkiintoiset unet!

      Poista
  2. Kuulostaapa mielenkiintoiselta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Jenny, unientulkinta on mielenkiintoista ja siinä oppii samalla ymmärtämään itseään.

      Poista
  3. Kiinnostava aihe tuo unien maailma ja käsityksiä onkin varmaan paljon erilaisia. Tässä oli kivasti infoa, kiitos siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Joo infoa oli varmaan liikaakin. En pääse tästä tavasta irti. Ja liian pitkistä postauksista. Mutta kirjoitan siitä, mikä minua kiinnostaa.

      Poista
  4. Erikoinen aihe, oon joskus ostanut vain unikirjan itselle mutten ole koskaan sen syvemmin paneutunut.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hannamaria, kommentistasi. Minulle tuo ei ollut kovinkaan erikoinen aihe. Liittyyhän lifestyleen - näin suoraan käännettynä - koko elämäntyyli. Hyvää kesäistä iltaa.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaus! Mä oon useasti tulkinnut mun unia, kun olen monena yönä tietyn aihepiirin unia nähnyt. Ihan kiinnostavaa tietää mitä ne saattaa merkitä :-)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Noora, kommentistasi. Kiva jos kiinnosti. On hienoa, että tulkitset uniasi. Se auttaa ymmärtämään itseään. Minullakin on yksi toistuva uni. Se vain muistuttaa minua muistamaan yhden asian elämästäni. Hyvää kesää sinulle.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi