keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Eilinen oli sateinen löhöpäivä

                                                 Juuri nyt kukkiva syreeni kotipihalta.

Hyvin usein nyt lomalla lähden kylille, kuntosalille, kaupoille tai kavereille aamukirjoitelmieni jälkeen. Eilen tasaisen sateen naputellessa peltikattoon, päätin olla öheltää kotona koko päivän. En käynyt edes lenkillä. Kävin vain hakemassa postin postilaatikosta, joka tulee viikolla vasta klo 11 jälkeen. Otin siinä samalla muutamat ulkokuvat:

Tähän törmäsin heti oven avattuani. Toissapäiväinen kirppariostos kuivumassa. Kiva pellavatunika.
Laadukas merkki. Vähän käytetty ja varmasti kestävä. (Kuva siirtyi jotenkin kummasti vasemmalle.)

Rakas mausteyrttini, Lipstikka tai Liperi. Miksi sitä nyt haluaa sanoa. Olemme eläneet yhdessä jo yli 20 vuotta. Sinnikkäästi se vain joka kevät nousee. Ja ai, kuinka ihanaa on lipstikkakeitto.  Lipstikka on erittäin hyvä yleismauste kaikkiin keittoihin. Muistuttaa maultaan selleriä.


Meille ilmaantui ihan itsestään tämä maanpeitekasvi. Nimeä en tiedä, mutta kukkii runsain keltaisin kukin.


 Tämän kukan nimeä en myöskään tiedä. Monivuotinen, iloisenoloinen perenna.


 Koristekrassit siinä vinhaa vauhtia kasvavat. Kaikki nämä kuvat on otettu pienessä sateessa.


Osa erittäin rakkaista mausteyrteistäni: sitruunatimjami, minttu ja salvia. Näitä ja muita napsin kesän mittaan ruokiin. Ikävä kyllä, vanhat kattilat, sankot sun muut eivät riittäneet kaikille ruukkupuutarhani kasveille.


Pari chiliä siinä olla kepottaa. Aikaisemmin kasvatin chiliä intohimoisesti, monia lajikkeita. Mutta vuosien mittaan kyllästyin siihen, kun ne siirsi sisään yöhallojen alettua, ne olivat muutamassa päivässä punkkeja täynnään.


 Ihanan nopeasti kasvava köynnös: Ruusupapu söpöliini.


Ei varmaankaan saa kunnolla selvää, mutta tässä poseeraa runkoruusu.


Jees. Posti on haettu. Nyt alkaa varsinainen olla kupeltelu:


Olen vähän liiankin suurella mielenkiinnolla seurannut Perussuomalaisten muuttumista uudeksi puolueeksi viime lauantaina. Uusi hallitus muodostettiin nopeasti. Perussuomalaiset hajosivat, mikä oli aivan loogista ja ymmärrettävää. Jauhaa puhun etenkin mieheni kanssa kovasti politiikkaa. Se on kovin piristävää.


Tämä Miki Liukkosen kohuttu "sukupolven romaani" on saanut pienen mieleni sekaisin. Sen nimi on oman tulkinnan varassa: O, 0 tai ympyrämuoto. Siinä on lähemmäs 1000 sivua ja olen lukenut sitä erittäin hitaasti reilun viikon. Miksi hitaasti? Koska sen kieli on niin taivaallisen kaunista ja runollista. Pysähdyn usein ihailemaan sitä.  Aiheet, esimerkiksi teoreettinen fysiikka, vaatii pohdintaa. Suurin osa kirjan henkilöhahmoista on fyysikoita ja uimareita.Ylipäätään kirjaa on vaikea kuvailla, koska siinä on niin paljon, esimerkiksi internetin käyttöön syntynyt sukupolvi, joka ei ole lainkaan itseriittoinen vaan jotenkin hämmentynyt tiedon tulvasta ja kiinteyden, pysyvyyden puutteesta. Mielenterveyshäiriöitä esitellään erittäin asiantuntevasti. Voi, hemmetti...Mikä ihme nuori mies tämä Miki Liukkonen on, kun tuntuu tietävän niin paljon kaikesta ja vielä kauniisti!












Romaanissa on myös fysiikan kaavoja ja paljon alaviitteitä.

Tuli siinä sateisessa raukeudessa ja kirjan lukemisen sekoittamassa päässäni myös räpsittyä kuvia enemmänkin sisältä:

Vanhat kirpparilta ostetut tuolit. Molemmissa mukava istua. Erilaisia soittimia meillä riittää:
on kitarasta selloon, viuluun, pianoon ja rumpuihin.


Osa  kasvimaasta sisältä käsin haikailtuna: kuinka haluaisinkaan ottaa jo rumat harsot pois ja kitkeä ensimmäisen kerran rakkaan kasvimaani. Mutta sataa losottaa.


                                               Kille-poika on aivan unien maalla.

Sitten minulle vaikein osuus: kuvia itsestäni lukemassa tätä hullaannuttavaa kirjaa. Siinä päivä hujahti. Välillä laitoin ruokaa.

Niin, juu, olen aivan luomuna näissä kuvissa: ei meikkiä ja hiukset menee itsestään asentoonsa. Niitä ei yleensä tarvitse laittaa, kun on vähän luonnonkiharaa.

                              Serefina-rouva tapansa mukaisesti torkkuu jalkapäässä.





 Välillä voi torkkua ja pohdiskella lukemaansa. Miki Liukkosen kirja panee ihmettelemään ja muuttaa käsitystäni maailmasta. Sitä pieni Marjan mieli viimeisessä kuvassa miettii: ajan olemusta, informaation ja energian poikkeamia siinä, avaruutta, tilaa ylipäätänsä, Kantin Puhtaan järjen kritiikkiä, ahdistusta, onnentunteita...



2 kommenttia:

  1. Kun on yleensä aktiivinen, mikään ei rauhoita niin, kuin kokonainen sadepäivä, jolloin ei ulkona voi tehdä oikein mitään, (paitsi koirahuushollissa käyttää koirat lenkillä). Silloin on aikaa keskittyä lukemiseen, käsitöihin tai muuhun itselle mieluiseen sisäpuuhaan. Lipstikka on yksi lempi-yrteistäni. Oletpa sinä tehnyt hienoja kirpputorilöytöjä. Keltainen kukassa oleva perenna lienee vuohenkello. Kirja, jota luet vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta tekstinäytteiden perusteella epäilen, että se olisi liian vaikeaselkoista minun keskittymiskyvylläni varustetulle ihmiselle. Hienoja selfieitä, joista välittyy rauha ja sadepäivän raukeus. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Totta tuo, että jos on yleensä aktiivinen, sadepäivä rauhoittaa mukavasti. Kiitokset perennan tunnistamisesta: siis vuohenkello on tämä iloisenoloinen kukka. Kuule, ei minullakaan ole hyvää keskittymiskykyä, mutta jotenkin onnistun humpsahtamaan aivan toiseen maailmaan, kun luen kirjaa. Mutta kyllä tämä romaani vaatii aivan hemmetisti syventymistä. Siinä on vaan niin paljon. Mutta se kieli hivelee hermoratojani. Niin uskomattoman kaunista.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi