keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Naisen häpeän tunne - on liian yleistä


Häpeä on kohtuullisessa määrin tarpeellinen tunne. Muutenhan eläisimme kuin porsaat tunkiolla. Itse olen kehopositiivinen - en siis enää häpeä painoani, ikääni tai muuten ulkomuotoani. Joitakin tekojani häpeän kyllä. Esimerkiksi sitä kun koiramme kuoli kolmisen vuotta sitten vain kolme vuotiaana. Olin siitä täysin surun murtama. Itkin suruani iltaisin vuoden verran. Enkä pysty vieläkään hankkimaan uutta koiraystävää. Tuntuu, ettei kukaan voi korvata Claudi-koiraa ja tekisin jotenkin väärin, jos ottaisin hänen paikalleen toisen koiran.




Rakkaat kissamme riittävät. Ehkä sitten joskus. Claudin kuoleman jälkeen siis tunsin pohjatonta surua, mutta kielsin liian aikaiseen kuolemaan kuuluvan vihani, ja projisoin (ei-hyväksytyn tunteen tiedostamaton siirtäminen toisiin ihmisiin) sen muutamaan ihmiseen. Riitahan siitä tuli. Se hävettää yhä vain.


Naisen häpeää tutkineen psykoterapeutti Elina Reenkolan mukaan juuri häpeä nousee esiin hänen vastaanotollaan. Hyvin usein naiset kokevat olevansa rumia. Normaalipainoisetkin sanovat olevansa lihavia. Kukaan ei ole tullut terapiaan rumuuden tunteen vuoksi, mutta se vain nousee nopeasti esiin.


Mistä naisen häpeä johtuu?
Siihen ei ole yksiselitteistä ja yhtä selvää syytä. Ehkä nykyisillä äärettömän vaativilla kauneusihanteilla on osuutensa asiaan. Erik Eriksonin psykoanalyyttisen käsityksen mukaan voimakas, neuroottistasoinen häpeän tunne palautuu 2-3 vuotiaan lapsen kokemukseen. Nainen olisi tuolloin taaperoikäisenä kokenut jonkin tasapainoa horjuttavan traumaattisen kokemuksen, joka on jättänyt jälkensä. Tuossa iässä lapsella on psykologinen kehitystehtävä, jolla on ääripäät: itsenäisyys vs. häpeä, epäily.



Nykyisin kaikenlaisessa mediassa käytetään käsiteltyjä kuvia. Monikaan ei sitä ajattele ja jotenkin luulee, että kuvan nainen on oikeasti niin täydellinen kuin kuvassa näyttää; kaunis, valkohampainen, rypytön. Ehkä ajattelee noin minunkin pitäisi olla.
(Miksi tämä teksti tulee liian suurella? Mikään ei auta digiblondia taistelussa sitä vastaan!!!Anataudun digimaailman johdateltavaksi...)

Chisu laulaa Sabotage kappaleessaan itsensä viiltelystä. Se voi olla äärimmäistä häpeän, syyllisyyden, tyhjyyden tai ahdistuksen kompensointia ruumiillisella kivulla. Kipu ja viiltelyrituaalit ikään kuin poistaa psyykkisen kivun.



Vapaan taiteilijan, bloggaajan, luennoitsijan Jenni Janakan mielestä nainen ei pysty nauttimaan seksuaalisuudestaan täydesti, jos häpeää jotakin kehossaan. Hän itse on ruvennut myös alastonnäyttelijäksi kehopositiivisuuden vuoksi. Aika räväkkä nainen. Hän sanoo: "Jotta voin rakastaa toista ihmistä, minun tulee hyväksyä hänet virheineen ja upeine puolineen. Sama pitäisi oppia tekemään itselle." Ajattelen samoin tavoin, ja siksi pitkä avioliitto on osaltani kestänyt kaikenlaiset vaikeat ajat ja paineet.


Janakka pohtii luennossaan "Naisen häpeä - vitut siitä" sitä, että tytöt kasvatetaan passiivisesti tyyliin "Ihana Sanni, oot niin nätti ja kiltti". Pojat kasvatetaan aktiivisesti : "Hyvä Tomi, oot niin reipas ja rohkea!" Nämä kasvatusstereotypiat pitäisi vähitellen murtaa.

Toivon pienestä feministin sydämestäni, että kaikki naiset vapautuisivat liiasta häpeästä!





Lähteet:Helsingin Sanomat 22.6.2017, kuvat Pexel, yksi oma järvimaisema, video youtube

8 kommenttia:

  1. Tuo on ihan totta! Ei ole tullutkaan ajatelleeksi että liiallinen häpeä on pahaksi, mutta pieni häpeä on kumminkin hyvästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mama Lina kommentistasi. Niin, kohtuullinen häpeä tekee meistä ihmisiä.

      Poista
  2. Todella hyvä postaus! Osaan samaistua tuohon liialliseen häpeään, mutta olen tietoisesti alkanut harjoitella siitä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi kommentistasi. Hyvä että olet tietoisesti tyrkkimässä pois turhaa häpeää.

      Poista
  3. Häpeä on todella mielenkiintoinen näkökulma feministiesessä ajattelussa. Olen aloittamassa kirjoittamaan gradua, jossa käytän pohjalla feminististä teoriaa, joten tähän aiheeseen olen sukeltamassa todella syvälle. :D Jännä tuo ajatus, että tyttöjen passiivinen kasvatus johtaisi häpeään. Se varmasti vaikuttaa paljon! Itse pyrin kyllä olemaan mahdollisimman paljon häpeilemättä, se kun ei yleensä johda mihinkään hyvään!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Krissu H kommentistasi. Mielenkiintoinen tuo gradusi. Olisi kiva lukea se sitten valmiina, jos sitä voi verkossa siirrellellä. Minä hujautin oman graduni aikanaan 3 kuukaudessa, vaikka se oli helkutin pitkä.

    VastaaPoista
  5. Todella hyvin kirjoitettu. Olen itse kokenut melkoisen prosessin kaiken tuon häpeän kanssa. Minulla huonot lapsuuden kokemukset ym. purkautui syömishäiriönä, josta tällä hetkellä olen monen monen vuoden jälkeen toipumassa.

    http://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi, Hanna-Mari. Naisen häpeää on tutkittu vielä aivan liian vähän. Mutta kun se on ns. "naisten vaiva". Miehet syytää rahaa kainenlaiseen tutkimukseen...Maailma on yhä hyvin sukupuolittunut. Hienoa että olet pystynyt viipymään näpeän tunteissa Ja ehkä ymmärtämään niitä. Minä nyt olen niin psykoanalyyttisesti suuntautunut, että ajattelen, että moni ongelma juontaa lapsuudesta. Kivoja kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi