Sairauspelko

 

Minulla on ehkä niin sanotusti jonkinlainen sairauspelko, mutta ei ahdistukseen asti. Kun illalla käyn nukkumaan kyljelleni, tunnen jotakin ylimääräistä haimassa ja maksassa, ehkä syöpä. Kovat pääkivut ja migreeni tuovat mieleen aivosyövän tai sairastan Alzheimerin taudin varhaisvaihetta. Nukahdan yleensä kuitenkin erittäin hyvin. Aamulla nämä ajatukset ei enää paina mieltä.

Seuraavaksi Jenna Gullstenin kertomus sairauspelostaan eli hypokondriasta:

Pääkipu vasemmalla, pääkipu oikealla, näköhäiriöt, sydäntykytys, mistä tämä kaikki voi johtua? Muutama vuosi sitten Jenna Gullsten alkoi tuntea kehossaan huolestuttavia tuntemuksia, joiden googlettamista hän ei voinut lopettaa. Koronapandemia oli alkupiste sairauspelolle.

Big Brother ja Temptation Island Suomi -ohjelmissa ollut Gullsten on toiminut myös suositun Nikotellen-podcastin toisena juontajana Niko Saarisen kanssa. Instagramissa hänellä on lähes 80 000 seuraajaa.

Vuonna 2023 hän sai esikoislapsensa. Synnytyksen jälkeen paino putosi paljon sen alle, mitä se oli ennen raskautta. Nopea laihtuminen sai seuraajat huolestumaan ja kommentoimaan asiaa. "Netissä spekuloitiin, että miksi olen niin laiha. Säikähdin sitä itsekin tosi paljon ja menin lääkäriin."

Laihtumisasiaa tutkittiin, mutta sille ei löytynyt mitään erityistä syytä. Gullsten ei voinut pysyä pois Googlesta. "Sitten sieltä tuli syöpä sitä, tämä sairaus tätä. Se laukaisi entistä pahemman vaiheen." Hän ajatteli, kuka huolehtisi lapsesta, jos hän saa vaikka sairauskohtauksen? "Se oli niin katastrofaalista silloin, että ihmettelen, miten olen edes tolpillani."

Terveyteen liittyvä ahdistuneisuus luetaan lääketieteessä häiriöksi silloin, kun pelko on voimakasta ja pitkäaikaista eli kestää yli kuuden kuukauden ajan. Sairauspelkoon liittyy monesti muita psykiatrisia häiriöitä, esimerkiksi paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö tai masennus. Kuormittava tai ahdistava elämäntilanne voi laukaista oireilun.

Tässä häiriössä esiintyy usein pahempia ja helpompia jaksoja. Stressi saattaa pahentaa oireilua. Psykoterapian lisäksi suositellaan SSRI-masennuslääkkeitä, joista voi olla hyötyä sairauspelon hoitoon.

Ajoittaiset terveyshuolet ovat tavallisia ja kuuluvat osana elämään. Sairauspelon vaikeimmissa tapauksissa pelot voivat olla epärealistisia, sanoo psykiatrian professori Helsingin yliopistosta Tiina Paunio.Ihminen voi olla muun muassa vakuuttunut siitä, että sairastaa syöpää, aidsia tai muuta vakavaa sairautta, vaikka varsinaisia oireita ei olisikaan.

Joidenkin tutkimusten perusteella noin 10-20 prosenttia yleislääkäreiden potilaista kärsii sairauspelosta. Luotettava diagnoosi vaatii pitkän potilas-lääkärisuhteen ja erilaisia lisäselvityksiä. Päivystystilanteessa ja yksittäisellä lääkärikäynnillä diagnoosia on vaikea tehdä.

Paunion mukaan sairauspelko on yhteydessä ihmisen huoli- ja ahdistusherkkyyteen. Jos potilaalla on tapana tuntea voimakasta ahdistusta, on sairauspelko todennäköisempää. Myös lapsuuskodin kasvatus ja toimintatavat voivat vaikuttaa.

Nykyisin sairauspelkoa ruokkii etenkin internet ja some: oli kyse sitten sairauksien oireita käsittelevien nettisivujen lukemisesta tai  sairauksista kertovien somepostausten tai -videoiden selaamisesta.

Tiktokin seuraaminen oli aivan mahdotonta, kun syötteeseen alkoi vyöryä videoita, joissa on menty lääkäriin jonkin tavallisen oireen kuten pääkivun takia ja saatu diagnoosiksi syöpä.

Gullsten kävi lääkärillä ja pääsi kokeisiin, mutta tulokset olivat normaalit. Gullsten oli kuitenkin jännittynyt niiden saamista niin kovasti, että alkoi taas tuntea kipua rinnassaan.

Vaikka oireet ovat todellisia ja pelko aitoa, ovat useimmat sairauspelosta kärsivät jollakin tasolla tietoisia siitä, että he ovat kohtuuttomasti huolissaan.

Monet sairauspelkoiset käyvät usein lääkärissä, niin myös Gullsten. Etenkin sydänoireet, oudot tykytykset ja muljahtelut pelottavat häntä. Sykkeen nouseminen pelottaa häntä niin paljon, ettei hän ole enää uskaltanut harrastaa liikuntaa.

Hänen sydän on kuunneltu ja kuvattu, on tehty Holter-tutkimus ja rasitus-EKG, mutta mitään poikkeavaa ei ole löytynyt. Lääkärikäyntien ja tutkimusten jälkeen on hetkellinen helpotus. Jossakin vaiheessa taas puhelimen ruudulle lävähtää uutinen siitä, miten lääkäreiltä on jäänyt  huomaamatta jokin vakava sairaus, ja nuori nainen menehtyi. 

Kierre jatkuu.

Julkisella puolella Gullstenista kuitenkin alkoi tuntua siltä, että jatkuvat käynnit voivat viedä hoitopaikan joltakin, joka tarvitsee sitä enemmän kuin hän. Hän siirtyi tämän takia käyttämään pääosin yksityisiä terveyspalveluja.

Tiina Paunon mukaan sairausspelko eli hypokondria ilmenee usein nuorena aikuisena ja se voi voimistua ikääntyessä. Taipumus sairauspelkoon on melko pysyvä.

Ensisijainen hoito on luottamuksellinen potilas-lääkärisuhde ja psykoterapia, jos potilas on siihen motivoitunut, Paunio sanoo.

Kun ahdistus kasvoi pienen lapsen äitinä paniikkikohtauksiksi, Gullsten oli yhteydessä neuvolaan. Hän sai apua ja pääsi aloittamaan terapian.

Nykyisin tilanne on parempi. Toinen raskaus viime vuonna sujui kevyin mielin. Psykoterapiassa hän on oppinut, että aina ei tarvitse ajatella pahinta mahdollista vaihtoehtoa.

Viime aikoina hänen kynnys mennä lääkäriin on noussut. "Minua hävettää, että Oma kanta-historiani on todella pitkä."  

"Hetken saatan ajatella, että ei minulla ole mitään. Sitten tulee se ajatus, mitä jos tällä kertaa kaikki ei olekaan hyvin ja nyt en menekään lääkäriin?"

Vähitellen Gullsten on avannut sairauspelkoaan Instagram-seuraajilleen. Etenkin vasta vanhemmiksi tulleilta on tullut paljon viestejä. He ovat kertoneet, miten lapsen saaminen on lisännyt pelkoa, kun oma terveys ei kosketa vain itseä.

"Haluan parantua, että en siirrä tätä ainakaan omille lapsilleni. En halua, että he joutuvat ikinä kokemaan tällaista pelkoa", Gullsten sanoo.

Lähteet: Helsingin Sanomat 23.8.2025, kuvat Pexels

Viha

 

Vitsit, miten ihana loma rakkaitten kanssa. Ja muutenkin elämä on ihanaa.

Tämänlaisia kirjoituksia on totuttu näkemään esimerkiksi somessa. Se voi olla myönteinen viesti, mutta osassa se herättää vihan tunteita. Psykologi, filosofian tohtorin Rauno Juntumaan mukaan. "Joillekin tämä on ärsyke sellaiseen, että toinen on muka minua parempi. Neutraalinkin tuntuinen positiivisuuden esittäminen voi tuntua kehuskelulta."

Parisuhteessakin iloisuus voi olla kumppanille hirveän ärsyttävää, jos ei ole itse siihen taipuvainen.

Työpaikalla iloisesta ihmisestä voidaan alkaa vaivihkaan esimerkiksi juoruilla.

Mikä iloisuudessa  parisuhteessa ja muutenkin ärsyttää? Se, ettei itse pysty samaan, ainakaan tuolla hetkellä tai pysyvästikään. "Toinen vain rilluttelee ja itsellä on ihan kurjaa. Tuntee, että haluaisi samaa, mutta ei pysty sitä saamaan."

On jonkinlainen uhka omalle itsearvostukselle, kun toinen on tuollainen, mutta itse ei pysty olemaan. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että kumppanin kanssa pystyy yhdessä iloitsemaankin. "Ei se ole krooninen synkkä ominaisuus, joka olisi koko ajan päällä."

                Tarkoituksella otettu epäselvä kuva metsästä.

Joku voi myös solvata vaikka positiivisuudesta tunnettua julkisuuden henkilöä. Tällainen ihminen on katkera ja uskoo, että hänellä ei ole mahdollisuutta siihen hyvään, joka toisella on ja jota itse haluaa. Vihan alla on yleensä kateus.

Tyytymättömyys voi olla tie myös pahantahtoisuuteen. Etenkin jos ihmisellä on tunne, ettei hänellä ole keinoja kohentaa asemaansa.

"Osa ihmisistä löytää aina syyllisen, ja aina se on joku muu kuin itse. Kun vihalle ja raivolle löytyy kohde, helpottaa." Tällainen viha on yleistä somessa.

Vihan vastavoima on ajattelu. Jos ajattelukykyä saa taas käyttöönsä, vihan itselle ja toisille tuhoisa käyttö alkaa laantua.

Iloisten ihmisten kohtaama viha ei ole uusi ilmiö. "Sen voi päätellä vanhoista suomalaisista sananlaskuista, kuten kel`onni on, se onnen kätkekööt."

Lähteet: Helsingin Sanomat 14.12.2024, kuvat omat

Onnellisuuden teeskenteleminen - onnellisuusnaamio

 

  

Tutkija Ilona Suojasen mukaan onnellisuuden teeskenteleminen tekee ihmisistä onnettomia. Elämä käy raskaaksi, jos todelliset tunteet kätkee onnellisuusnaamion taakse.

Onnellisuuden näyttelemisen seuraukset voivat olla vakavia. On todella raskasta esittää jotakin, mitä ei ole. Jos koko ajan teeskennellään onnellisuutta, saatetaan myös kadottaa aito tunne siitä, mitä oikeasti tuntee ja mitä oikeasti tapahtuu.

Lisäksi tutkimuksissa on Suojasen mukaan havaittu, että halu kokea äärimmäistä ja jatkuvaa onnellisuutta voi olla yhteydessä myös masennukseen, yhä syvempään yksinäisyyteen ja heikkoihin sosiaalisiin suhteisiin.

Teeskentelyä ruokkivat onnellisuuspaineet, jotka ovat ankkuroituneet viime vuosina kulttuuriimme. Onnellisuus ja sen näytteleminen ovat kovaa valuuttaa esimerkiksi työelämässä, sosiaalisessa mediassa ja deittailussa.

Töissäkin pitäisi olla onnellinen tai ainakin näyttää siltä. Voi olla myös pelko kiinni jäämisestä. Siitä, että ihmiset tajuavat, minkälainen oikeasti olen.

Onnellisuuden esittäminen voi kuitenkin kostautua. Jos työntekijät eivät uskalla olla todellisia, he eivät esimerkiksi välttämättä reagoi epäkohtiin tai anna palautetta. Tällöin ei tapahdu kehitystä.

Vallitsevan onnellisuusihanteen vuoksi osa ihmisistä joutuu esittämään töissä roolia. Pitäisi olla leveä hymy, paljon puhetta ja naurua sekä oikein ekstrovertin sosiaalista käyttäytymistä. Että ollaan oikein hyviä työntekijöitä, kun ollaan onnellisia.

Yksi onnellisuuspaineiden lähde on some. Suojanen kuitenkin muistuttaa, että joskus sosiaalinen media voi tarjota ainoan paikan, missä voi olla oma itsensä.  

Monille some aiheuttaa myös paineita. Voi olla vaikea pitäytyä vertailemasta itseään muihin, kun julkaisuvirta työntää silmille kuvia toisten hymyilevistä kasvoista ja lomamatkan täydellisistä auringon laskuista.

Onnea ei voi pakottaa, mutta sitä voi auttaa tulemaan esille. Sitä voi myös ruokkia pysymään. Tähän kuuluu se, että hyväksyy ja kohtaa myös huonot ja onnettomat päivät, hetket, elämäntilanteet. Ja erityisesti nauttii niistä onnen hetkistä, jotka tulevat, jatkavat matkaa, kohottavat mieltä.

Tärkeää kuitenkin on, että onnellisuus olisi omannäköistä ja perustuisi omiin arvoihin ja toiveisiin. Muilta kopioiminen toimii harvoin.

Lähteet: Helsigin Sanomat 14.1.2021, kuvat omat

Kun huolestuttaa koko ajan

Ida Romppaisen, 22, elämä on täynnä uhkakuvia. "Ajatus tulee mieleen joka päivä: Mitä jos? Mitä jos tänään lähden kotoa bussilla ja se ajaakin kolarin?  Mitä jos en pessyt käsiäni tarpeeksi hyvin ja sairastun koronaan?"

Väsyneenä ja pimeässä mieleen nousee stressin aiheita, kuten ensi viikon hammaslääkäri ja huoli raha-asioista.

Romppainen valvoo sängyssä ja miettii, miten hän selviää, ja miten asiat järjestyvät.

Monet Romppaisen ahdistuksen aiheet liittyvät kuolemanpelkoon ja terveyteen. Jos pohje on kipeä, ensimmäinen ajatus on laskimoveritulppa. "Kauppaan mennessä saatan miettiä, että mitä jos saan siellä sydänkohtauksen?"

Kun ahdistus on hyvin voimakasta, Romppainen ei pysty keskittymään mihinkään muuhun. Aloitekyky heikkenee, eikä muisti toimi kunnolla.

Ahdistuneisuuden pahenemisen Romppainen huomaa esnimmäiseksi siitä, että päätä särkee ja leuat ovat jumissa, koska hän puree huomaamattaan hampaita yhteen.

Romppainen sai jo yläasteella diagnoosin yleistyneestä ahdistustuneisuushäiriöstä, kun tapahtui raskaita ja vaikeita asioita.

Ahdistus on sopivissa määrin osa elämää. Kaikkia ahdistaa välillä, mutta ongelmaksi ahdistus muodostuu, kun se on jatkuvaa, olosuhteisiin nähden liiallista ja toimintakykyä heikentävää.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on yksi yleisimmistä ahdistuneisuushäiriöistä eli neurooseista, joihin kuuluvat esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriö ja erilaiset fobiat. Minulla on kokemusta paniikkihäiriöstä. Se on särisevää pimeyttä, musertavaa, täyttä kauhua, varmuutta siitä, että joko kuolee ja tulee hulluksi. Äärimmäistä ahdistusta ei voi edes oikein kuvailla sanoin. Se rikkoo sanatkin ja on niiden yläpuolella. Onneksi nykyisin saan paniikkikohtauksia vain harvakseltaan, ennen sain monta viikossa.

Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä ihminen pelkää ja huolehtii jatkuvasti. Toisin kuin muissa ahdistuneisuushäiriöissä ahdistuksen kohde ei tarvitse olla selkeä, vaan ongelmaksi muodostuu itse huolehtiminen. Tunne on kuin loputonta heikoilla jäillä kävelemistä. Olo on jatkuvasti jännittynyt.

Korkeakouluopiskelijoiden ahdistuneisuusoireista kärsiminen on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Miksi on näin?

Mielenterveydestä puhutaan enemmän kuin aikaisemmin. Koulutuksen ja työmarkkinoiden kilpaillullisuus on kasvanut ja epävarmuus tulevaisuudesta lisääntynyt. Myös some vaikuttaa. Se on muuttanut kommunikaatiota ja lisännyt vertailua. Somea selatessa saatetaan ajatella, että muut ovat tyytyväisiä ja onnellisia, heille tapahtuu paljon. Minulle ei. Minä en ole onnellinen.

Yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivillä on usein muitakin mielenterveyden ongelmia, joista yleisimpiä ovat masennus ja muut ahdistuneisuushäiriöt. Jatkuva ahdistus voi johtaa lopulta uupumiseen ja masennukseen.

Uusien käypähoitosuositusten mukaan hoidoksi suositellaan kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa ja sopivaa lääkitystä. Psykoterapiassa ei riitä vain puhuminen vaan ahdistuneisuushäiriötä kärsivien täytyy  altistaa itseään asioille, jotka heitä ahdistavat.

Lähteet: Helsingin Sanomat 23.7.2020, kuvat omat

Uuden vuoden lupaukset?

En tee uuden vuoden lupauksia, koska olen huomannut, että ne ei yleensä pidä. Ainakaan minulla. Ja jos tekee liian suuren lupauksen, seuraa mielipaha ja morkkis siitä, jos se ei sitten pitänytkään. Ei siis lupauksia. Eikä morkkiksia. Mutta paljon onnea teille, jotka olette tehneet - uskaltaneet tehdä - lupauksen ,vahvan päätöksen tai selkeän tavoitteen! Sehän valaisee tätä pimeää aikaa ja energisoi oloa.

Brittipsykologi Richard Wisemanin vuonna 2007 tekemän tutkimuksen mukaan vain 12 prosenttia ihmisistä piti uuden vuoden lupauksensa. Tutkimukseen osallistui 3000 ihmistä.

Riittävän pienet ja konkreettiset lupaukset pitävät parhaiten ja päätöksen kertominen vain läheisille voi auttaa. Somessa ei kannattaisi hehkuttaa lupaustaan, koska jo muiden huomio ja hyväksyntä ikään kuin palkitsevat ennenaikaisesti, ja siksi ei tule ponnisteltua riittävästi.

Ennen lupausta kannattaisi nukkua ja syödä riittävästi, koska muuten ei jaksa tehdä muutoksia. Filosofi ja tutkija Frank Martela kirjoittaa kirjassaan Tahdonvoiman käyttöohje, että kun verensokeri ja aivojen energia vähenee, tahdonvoima kärsii ensimmäisenä.

Pelkkään tahdonvoimaan ei kannata nojatakaan. Tehokkaampaa on karsia kiusaukset ympäriltään,   ja yrittää tehdä uudesta tavasta vähitellen rutiini itselleen.

Lähteet: Helsingin Sanomat 2.1.2020, kuvat Pixabay ja omat

Terveellinen syöminen voi mennä liian pitkälle

Ravitsemustiede tarjoaa yhä enemmän tietoa terveellisestä ruokavaliosta. Lisäksi media, some ja erilaiset markkinamiehet julistavat omia näkemyksiään siitä. Tarjolla on monia valikoimia ruokaa koskevia ohjeita, käskyjä ja varoituksia.

Terveellinen ruokavalio  voi saada syömishäiriön kaltaisia piirteitä. Tätä kutsutaan ortoreksiaksi. Lääketieteessä ortoreksialla ei ole itsenäistä diagnoosia. Tämän vuoksi sitä kutsutaan epätyypilliseksi syömishäiriöksi.

Ortoreksiaa voidaan kuvailla pakkomielteiseksi suhteeksi ruoan terveellisyyteen ja puhtauteen. Haitalliseen ortoreksiaan - kuten muihinkin syömishäiriöihin - on vaikea puuttua, koska häiriöstä kärsivä ajattelee ruokasuhteensa olevan hyvä ja terveellinen.

Ortoreksian yleisimpiä haittoja on syrjäytyminen ja ahdistus. Pahimmassa tapauksessa ortoreksia johtaa nälkiintymiseen. Ortoreksinen ihminen kasvattaa vähitellen kiellyttyjen ruokien listaansa yhä pidemmäksi.

Tällaiselle käytökselle taipuvaiselle ihmiselle trendiruokavaliot, kuten veganismi ja ketodieetti, voivat olla vaarallisia. Tutkimuksen mukaan pahin dieetti tähän on vegaaninen ruokavalio.

Toinen viime vuosina nousevista ruokavalioista on puhdas syöminen. Sen markkinointi näkyy kaupoissa ja netissä.

Puhtaan syömisen nimissä on helppo pudottaa ruokavaliosta melkein mitä vain. Tätä perustellaan, että vältetään lisäaineita, vaikka Suomessa ei hyväksytä myrkyllisiä lisäaineita.

Ehdoton ruokavalion noudattaminen voi tuoda ihmiselle turvaa loputtomien vaihtoehtojen maailmassa.

Ortoreksiassa syömistä koskevista säännöistä muodostuu helposti pakottavia. Niiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa syyllisyyttä ja halun korjata tehty virhe. Tällä tavalla syntyy katumuksen ja kunnostautumisen kierre.

Toisen syömisestä kannattaa huolestua, jos hän alkaa vetäytyä tai jos hänen ulkoinen olemuksensa tai elämäntapansa muuttuu voimakkaasti.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lähteet: Helsingin Sanomat 3.10.2019, kuvat Pixabay

Vaikuttavatko älylaitteet muistiin?

Onko strutsin silmä suurempi kuin aivot? Tällaiset silpputietokysymykset kävivät ennen aivojumpasta. Nykyisin vastaukset etsitään nopeasti internetistä. Myös puhelinnumerot, syntymäpäivät tallennettiin ennen usein muistiin, nyt ne ovat tallessa älypuhelimessa.

Muistojen ulkoistaminen kirjoittamalla ei ole uusi keksintö, mutta tekniset laitteet ovat tehneet siitä helpompaa.

Kenties suurimman datakaatopaikan muodostavat tilannekuvaukset: somessa julkaistut valokuvat ja omaa elämää dokumentoivat päivitykset. Saatamme kuvitella, että kuvien ja tarinoiden julkaiseminen auttaa muistamaan tapahtumia paremmin, mutta todellisuudessa käy päinvastoin.

Matkalla valokuvia ottaneet ihmiset muistavat matkansa myöhemmin huonommin. Tutkija Diana Tamir Princetonin yliopistosta sanoo: "Kun luomme kokemuksesta teknisen kopion, päähämme jää heikentynyt versio."

Nykyisin voi olla niin, että yhä useammin ei tarvitse muistaa varsinaista tiedon sisältöä vaan ainoastaan, mistä sen löytää.

Jatkuva turvautuminen laitteisiin saattaa kuitenkin estää hahmottamasta, miten hienosti muisti tavallisesti toimii: arvioimme koko ajan, onko jokin muistiin painamisen arvoista vai ei.

Nykytekniikka tuntuu pikemminkin hienosäätävän kuin mullistavan muistin. Ja kyllä, strutsin silmä on suurempi kuin aivot.

Lähteet: Tiede 3/2019, kuvat Pixabay

Teeskentelijä

Teeskentely voidaan jakaa tiedostamattomaan ja tietoiseen. Ihminen ei itse huomaa tiedostamatonta teeskentelyään. Tiedostamaton teeskentely  voi johtua siitä, ettei ihminen uskalla kuulostella, mitä itsessä tapahtuu. Mitä kokee ja tuntee.

Tietoinen teeskentelijä harjoittaa tarkoituksellista ja julmaa kaupankäyntiä. Hän pyrkii omaan päämäärään ja saattaa ylistää toista ihmistä, vaikka ajattelisi päinvastoin. Teeskentelijä ei ilmaise aidosti itseään, koska on edullista antaa itsestään erilainen kuva kun pohjimmiltaan on.

Teeskentelijä voi hymyillä vaikka puhuisi vaikeista asioista. Hän antaa sellaisen käsityksen, että hänen elämänsä on ruusuilla tanssimista ilman piikkejä.

Aidossa ihmissuhteessa syntyy tunneyhteys, mutta teeskentelijän kanssa sitä ei voi syntyä. Ihminen vaistoaa, että teeskentelijä on muuta kuin antaa ymmärtää.

Teeskentely on kuitenkin tilannesidonnaista. Esimerkiksi työhaastattelussa  voidaan antaa sellainen kuva itsestä, jollaista ajatellaan työpaikan haluavan.

Jos teeskentelee niin paljon, että se näkyy ihmissuhteissa, syitä voi etsiä lapsuuden kiintymysuhteista. Lapsi voi olla turvallisesti tai turvattomasti kiintynyt.

Lapsi osaa olla ovela. Hän oppii miten käyttäytyä, jotta saa tahtonsa lävitse.  Esimerkiksi lapsi haluaa karkkia ja tekee kaikkensa saadakseen sitä. Kun hän huomaa, että joku tapa tehoaa, hän alkaa käyttää sitä.

Pahimmillaan teeskentelijä jää yksin. Toisten on vaikea olla ihmisen kanssa, josta ei saa minkäänlaista otetta.

Teeskentely ja epäaitous kukkia rehottaa somessa. Laitetaan usein kuvia lomamatkoilta. Kauniista kodista. Iloisista juhlista. Drinkeistä tai cavasta ystävän kanssa. Kaikesta hienosta ja kauniista.

Tämä vääristää todellisuutta. Ei elämä ole pelkkää juhlaa ja kauneutta. Elämässä ei mene aina hyvin.

Joku voi luoda someen virtuaaliminän. Se on sellainen, jota elämä ei ole.

Jos kuva ei saa yhtään peukutusta tai kommenttia, sen lataaja saattaa pelätä, että hänestä ei tykätä. Some on armoton paikka.

Mitä mieltä olet teeskentelystä?

Lähteet: voihyvin 2/2019, kuvat Pixabay

Keskeytysten kulttuuri tekee meistä tyhmiä

Aikuisten tarkkaavaisuushäiriöt on yleistyneet. Muutama vuosi sitten lääkäriin alkoin tulla ihmisiä, jotka valittivat keskittymättömyyttä ja muistikatkoksia. Oireelle piti keksiä nimitys:ADT, attention deficit trait.Siitä kärsivät ihmiset eivät voi esimerkiksi lukea kirjaa. Aivoista ei ole löytynyt fysiologisia muutoksia vaan syyt on elämäntavoissa. Jotka tekevät tavallaan vähän tyhmäksi.

Tarkkaavaisuushäiriöitä aiheuttaa eniten monen tehtävien suorittaminen samanaikaisesti. Vaikka ihminen väittää, että sujuu ihan hyvin. Mutta keskittymiskyky häiriintyy jo siitä, että tiedetään jonkin toisen työn olevan vielä kesken.

Saatamme havahtua, kun sitkeä muistikatkos yllättää. Olisi siis parasta tehdä yksi tehtävä kerrallaan. Käytännössä se voi tuntua mahdottomalta, koska elämme keskytysten kulttuurissa. Meidät  voi keskeyttää  esimerkiksi sähköposti, puhelu, viesti, puhelimen muistutus.

Kirjan luku on hyvä testi siihen, pystyykö keskittymään.

Somelakko on myös hyvä testi. Jos lakko tuntuu erittäin hankalalta on syytä huolestua.

Käytätkö paljon somea? 

Lähteet: Helsingin Sanomat 7.12.2017, kuvat omat

Nautinnon ja mielihyvän etsiminen

Kaikki ihmiset tarvitsevat nautintoa. Mutta sen tavoittelu ei pitäisi olla elämän sisältö. Joskus saattaa olla pakko sietää rankkaa työntekoa, rasitusta, tylsyyttä, jos haluaa mennä elämässä eteenpäin. Nautinnosta ja mielihyvästä on kuitenkin tullut osa suomalaista arkipäivää.

Lasten psykiatri Janne Kurki on kuvannut etenkin nuorten osalta nykytilannetta sanalla depressiivinen hedonismi. Tässä tilassa nuorilla on masennuksen merkit, mutta hän on tyytyväinen tilaansa.

Tämä joidenkin nuorten elämäntapa on Suomessa uusi, mutta maailmalla ei. Vuosituhannen vaihteessa uutisoitiin Japanin hikikomoreista. Eli nuorista jotka viettävät aikansa kotona. He käyttävät päivänsä digimaailmassa, katselemalla sarjakuvia ja televisiota.

Janne Kurjen mukaan suomalaisilla peliriippuvuudesta kärsivillä nuorilla on paljon samaa kuin Japanin hikikomoreilla.

Vielä noin 20 vuotta sitten nuorille oli luonnollista mennä tapamaan ystäviään, vaihtaa ajatuksia  ja viihtyä muiden kanssa. Nykyisin tämä on vähentynyt. Nyt kotiin poteroituva nuori voi ajatella saavansa kaiken tarvitsemansa somesta, peleistä, netistä.

Nuoret pitävät somessa hirveän tärkeänä tykkästen tai kommenttien määrää. Heillä ei ole vielä selvää identiteettiä. Pysyvämpää yksilöllisyyden kokemusta. Nykynuoria vaivaa entistä enemmän tunne-elämän epävakaus ja tunteiden sanoittamisen ongelma.

"Teini-ikäinen tyttö kertoo, että on jatkuvasti alakuloinen, eikä koulunkäynnistä tahdo tulla mitään. Kun psykiatri haastattelee tyttöä, käy ilmi, että hän julkaisee päivittäin selfie-kuvia itsestään kuvapalvelu Instagrammissa. Tyttö katselee vähän väliä hermostuneesti, onko kuviin tullut uusia kommentteja tai tykkäyksiä."

Aikuisen tehtävänä olisi tasata lapsen tunne-elämää. Suojella häntä. Ja myös tutustua aina uudelleen, missä nyt mennään. Kuka lapsi on? Mitä hän tarvitsee? Olisi myös tärkeää keskustella somesta.

Oletteko joutuneet asettamaan rajat lapsen tietokoneen tai kännykän käytölle?

Lähteet: Helsingin Sanomat 23.11.2017, kuvat Pexel, Pixabay