torstai 23. tammikuuta 2025

Viha

 


Vitsit, miten ihana loma rakkaitten kanssa. Ja muutenkin elämä on ihanaa.


Tämänlaisia kirjoituksia on totuttu näkemään esimerkiksi somessa. Se voi olla myönteinen viesti, mutta osassa se herättää vihan tunteita. Psykologi, filosofian tohtorin Rauno Juntumaan mukaan. "Joillekin tämä on ärsyke sellaiseen, että toinen on muka minua parempi. Neutraalinkin tuntuinen positiivisuuden esittäminen voi tuntua kehuskelulta."


Parisuhteessakin iloisuus voi olla kumppanille hirveän ärsyttävää, jos ei ole itse siihen taipuvainen.


Työpaikalla iloisesta ihmisestä voidaan alkaa vaivihkaan esimerkiksi juoruilla.


Mikä iloisuudessa  parisuhteessa ja muutenkin ärsyttää? Se, ettei itse pysty samaan, ainakaan tuolla hetkellä tai pysyvästikään. "Toinen vain rilluttelee ja itsellä on ihan kurjaa. Tuntee, että haluaisi samaa, mutta ei pysty sitä saamaan."


On jonkinlainen uhka omalle itsearvostukselle, kun toinen on tuollainen, mutta itse ei pysty olemaan. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että kumppanin kanssa pystyy yhdessä iloitsemaankin. "Ei se ole krooninen synkkä ominaisuus, joka olisi koko ajan päällä."


                Tarkoituksella otettu epäselvä kuva metsästä.

Joku voi myös solvata vaikka positiivisuudesta tunnettua julkisuuden henkilöä. Tällainen ihminen on katkera ja uskoo, että hänellä ei ole mahdollisuutta siihen hyvään, joka toisella on ja jota itse haluaa. Vihan alla on yleensä kateus.


Tyytymättömyys voi olla tie myös pahantahtoisuuteen. Etenkin jos ihmisellä on tunne, ettei hänellä ole keinoja kohentaa asemaansa.


"Osa ihmisistä löytää aina syyllisen, ja aina se on joku muu kuin itse. Kun vihalle ja raivolle löytyy kohde, helpottaa." Tällainen viha on yleistä somessa.


Vihan vastavoima on ajattelu. Jos ajattelukykyä saa taas käyttöönsä, vihan itselle ja toisille tuhoisa käyttö alkaa laantua.


Iloisten ihmisten kohtaama viha ei ole uusi ilmiö. "Sen voi päätellä vanhoista suomalaisista sananlaskuista, kuten kel`onni on, se onnen kätkekööt."





Lähteet: Helsingin Sanomat 14.12.2024, kuvat omat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!