keskiviikko 8. tammikuuta 2025

7 kysymystä flunssasta


Meillä mieheni sairastaa vuodessa usean flunssan. Minä en yhtään tai yhden. Arvelen, että mikrobialtistuin lapsena maalla. Kuljimme avojaloin ja esimerkiksi uimme lietteisessä rannassa. Myöhemmin hoidin kasvimaata. Mieheni varttui kerrostalossa.

1) Miksi puolisoni sairastaa usein, mutta minä tuskin koskaan?

Vastustuskyky on hyvin yksilöllistä. Viruksiin reagoidaan eri tavalla. Yhdellä infektio voi olla jopa oireeton tai lieväoireinen, toisella on kova kuume monta päivää.


Vastustuskykyyn vaikuttavat muun muassa lapsuuden mikrobialtistus, elämän varrella sairastetut sairaudet ja saadut rokotukset sekä veren valkosolut ja vasta-aineet.


Vastustuskykyä heikentää esimerkiksi ihon ja limakalvojen huono kunto, stressi, tupakointi, unen puute ja tietyt perussairaudet ja lääkitykset.


2)Altistaako yksi flunssa uudelle

Erilaisia flunssaviruksia on paljon. Virusinfektio voi suojata toiselta samanaikaiselta virusinfektiolta. Jos on esimerkiksi sairastanut influenssan, ei yleensä samaan aikaan saa RS-virusta.


Hengitystievirukset vaurioittavat limakalvoja ja voivat altistaa bakteeriperäisille jälkitaudeille, kuten pneumokokkikeuhkokuumeelle.


Yksi tauti voi altistaa seuraaville silloin, jos hoitoon tarvitaan antibioottikuuri. Antibiootit muokkaavat suoliston bakteeristoa ja heikentää vastustuskykyä kuukausiksi.


3)Miten voi parantaa omaa vastustuskykyä?

Kaikki suositellut rokotteet kannattaisi ottaa. Terveellisistä elintavoista on myös apua. Kannattaa huolehtia ihon ja limakalvojen kunnosta, jotta mikrobit eivät pääse elimistöön niin helposti. Myös kannattaa rasvata rohtuneet huulet ja kuivat kädet. Jos sisäilma on kotona hyvin kuiva, käytä ilmankostutinta tai kosteuttavaa nenäsumutetta.



4)Onko ravintolisistä apua?

Jos ruokavalio on hyvin yksipuolinen ja niukka, vitamiinien ja hivenaineiden puutos voi heikentää vastustuskykyä. Sitä ei ole kuitenkaan osoitettu, että vitamiinilisien käyttö vähentäisi infektioita. Maitohappobakteerit voivat kuitenkin ehkäistä turisti- ja antibioottiripulia, mutta flunssavirukselta ne eivät suojaa.


5)Kannattaako flunssakaudella käytää maskia?

Flunssan väistelyssä pääsee pitkälle, kun välttää pahimpaan epidemia-aikaan joukkotapaamisia sisätiloissa ja pesee kädet saippualla aina ennen syömistä. Sormien viemistä suuhun, nenään ja silmiin kannattaa välttää, koska näin vie mikrobeja suoraan limakalvoille.


Maski voi auttaa, jos on itsen tai läheisen perussairauden tai lääkityksen vuoksi infektioherkkä.


6)Edistääkö sinkki ja C-vitamiini  flunssasta parantumista?

Tutkimusnäyttöä ei ole siitä, että C-vitamiini nopeuttaisi flunssasta parantumista. Sinkin hyödyistä on viitteitä. Imeskeltävät tabletit tai nenänieluun suihkutettava sinkki ilmeisesti tuhoaa flunssaviruksia paikallisesti.


7)Milloin flunssasta toipuva voi palata ihmisten pariin?

Tyypillinen flunssa kestää viidestä seitsemään päivään, ja influenssasta toipuminen voi viedä pari viikkoa.Jos takana on pari kuumeetonta päivää ja pärjää ilman särkylääkkeitä, voi lähteä liikkeelle ihmisten pariin.






Lähteet: Kauneus&Terveys 01/2024, kuvat Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!