perjantai 29. toukokuuta 2020

Laihdutukseni loppuu




Rentukat kukkii.


Olen  laihtunut 5 kuukaudessa 13 kg. Tavoitepainoni oli 68 kg, ja nyt olen reilusti saavuttanut sen, painan itse asiassa 67,5 kiloa. Laihduin kahden viikon aikana  yli 2 kg ja vyötärön ympärys on kaventunut 10 senttiä.

Paino jumitti monta viikkoa 70 kilossa, ja ajattelin, että se on ehkä minulle terveellinen paino. Olen miettinyt sitä, että kun aloin taas reippaasti laihtua ketogeenisen ruokavalion kokeilun jälkeen, olisiko keto ollut jokin tärsky aineenvaihdunnalle. Ehkäpä. Olihan se hemmetin rankkaa ja väsyttävää, kun energian lähteeksi muuttui rasva, ja nesteitä lähti kahden kilon verran kehosta. 





Toisaalta olen tehnyt niin paljon ulko- ja puutarhatöitä lenkin lisäksi, että sekin on voinut laihduttaa. No, jee, joka tapauksessa olen nyt tavoitepainossani!


Kasvimaa käännetty, työnjohtajana Kille-kissi.

Lupiinilla on mahtava juurakko.

Kukkaunelmia.


Pontevat auringonkukan taimet. On ihana seurata siementen itämistä.

On tämä laihdutus vaatinut melkoista ankaruutta ja tavoitekeskeisyyttä. Ehkä itsekuriakin. Olen luonteeltani aika kärsimätön, joten itsekin ihmettelen, että jaksoin keskittyä laihduttamiseen jopa viisi kuukautta, mutta ehkä se johtui siitä, että tuloksia tuli nopeasti. Jos ei olisi tullut, tuskin olisin laihduttanut näinkään pitkään. Mutta henkisesti minua on skarpannut mindfulness, mielikuvaharjoittelu ja meditaatio. Mindfulnessissa voi esimerkiksi tarkkailla nälkää ja antaa sen sitten irrota pois, mennä ohi omia menojaan. Mielikuvaharjoittelussa olen syönyt ne herkut, joita olen himoinnut ja päässyt niistä irti. Tai nähnyt konkreettisesti rasvan tirisevän pois. Meditaatio rauhoittaa levotonta mieltä. Laihdutus on korvien välissä.


Liperi eli  lipstikka, oivallinen keittomauste.


Osa yrteistä istutettuna lähinnä vanhoihin kattiloihin ja pottiin.



Nyt korona-aikaan laihdutus on ollut melko vaikeaa, kun olisi tehnyt mieli herkutella, saada syömisestä lohtua tähän pelottavaan ja arvaamattomaan tilanteeseen.  Nautinto olisi ollut tavallaan paikallaan. Mutta olen muuntanut sen lenkkeilyksi.  Lenkin jälkeiseen  "euforiaan". Laihdutus on myös haastavaa myöhäiskeski-iässä ja vaihdevuosissa, koska aineenvaihdunta hidastuu. Kilot kertyvät etenkin   vyötärölle.

Olen pätkäpaastonnut koko laihduttamisen ajan 14-16 tuntia vuorokaudessa, syönyt paljon puolukkaa, koska se auttaa tutkitusti  painonhallinnassa ja olen syönyt pätkäpaaston jälkeen kolme kertaa päivässä. Eikä ole ollut nälkä kuin joskus myöhään illalla vähän. Jatkan edelleen pätkäpaastoa. Saa elimistö levätä paaston ajan.


Ensimmäinen nokkoskeitto ennustelee kesää.


Lounas.

Miten tästä eteenpäin? En syö edelleenkään höttöhiilareita, valkoista pastaa, riisiä, en ehkä perunaakaan. Kun en ole syönyt niitä, ruoka on itse asiassa piristänyt, ei väsyttänyt. Tämä rajoitus sopii minun kala-kasvissyöjän elimistölleni. Yhden kerran viikossa on nyt herkkupäivä. Herkuttelin kyllä kolme kertaa laihdutuskuurinkin aikana. Ruokavaliossani on klassisesti 80% terveellistä ja 20% herkkuja. Todennäköisesti syön suurinta herkkuani salmiakkia.


Borssikeitto.


Iltapala.

Syön ravintotiheitä papuja, parsa-, ruusu- ja valkokaalia. Kesäkuun alussa kauppoihin tulee sesonkiherkku kotimainen varhaiskaali. Oikein odotan sitä, että pääsee sillä herkuttelemaan. Kuten kevään ensimmäisillä parsoilla herkuttelimme. Muutenkin kesällä on tarjolla kotimaisia sesonkiherkkuja, esimerkiksi porkkanoita, sipuleita, mansikoita ja vadelmia. Lisäksi saan kasvimaalta tuoreita luomuvihanneksia.


Olen mielistynyt dalgona-kahviin.


Kaurapuuroa marjoilla ei voita aamiaiseksi mikään.


Chiiavanukas ja marjoja.

Laihdutuksen loppurutistus oli sinänsä helppo, koska mieskin alkoi yhdessä vaiheessa laihduttamaan terveydellisistä syistä. Se oli toisaalta huvittavaa, koska hän oli väheksynyt laihdutustani ja ihmetellyt, etten syö höttöhiilareita. Jankannut, ettei sinussa ole mitään laihdutettavaa. Ja mites kävi? Nyt mies puree nälkäänsä kaalia ja porkkanaa välipaloina. Hih!


Korvasienessä. Hyvä korvasienikevät.

Ja nyt tulee kesä. Aurinko hoitaa talven pimeän tunteita. Kasvien lehtivihreärummut paukuttaa. Maisema muuttuu uhkeaksi ja täydeksi. Niin paljon vihreää!!!


Ujo Siiri-kissi.


Tytär sanoi, että myöhäiskeski-ikäisen pitää valita kasvot tai vartalo. Niin että, kun laihduttaa, kasvot alkavat roikkua, kun rasvat häviää. Olen totisesti tämän huomannut. Kapeat kasvoni ovat entisestään kaventuneet ja roikkuvat, siksi tämä kuva naisellisessa turhamaisuudessa on suodatettu. Ehkä kasvot vielä jotenkin muuntautuvat ikäiseni kasvoiksi. Tiedä häntä.  

Naaman lisäksi 42 kokoni vaatteet roikkuvat. Olen ollut kaksi vuotta uusia vaatteita ostamatta - ilmastosyistä - enkä nytkään osta. Olen nyt kokoa 38-40.  Minulla on myös jonkin verran tämän koon  vaatteita, ei ehkä trendikkäitä, mutta ne saavat riittää. Painoin pitkään lasten synnytysten jälkeen 66 kiloa. Sitä ennen painoin 59 kiloa. Kuitenkaan en ole koskaan jojolaihduttanut, koska olen laihduttanut vain synnytysten jälkeen ja toisen kerran hoitamattoman kilpirauhasen vajaatoiminnan myötä tulleita kiloja.


Vanha potta ja herkänkaunis neilikka.

10 kommenttia:

  1. Ihanat Siiri ja Kille. <3 Näkee kyllä kasvoista, että olet laihtunut ja näen kauniin naisen, en roikkumista. Täällä suuremmassa koossa ja painossakin kuule naama roikkuu jo. Ehkä rypyt sitten näkyy laihoilla helpommin.

    Olet kyllä super ja nostan hattua ja kuten sanot, laihtuminen on korvien välissä ja ollut tälläiselle herkkupeffalle aina vaikeaa.

    Ihanaa viikonloppua Marja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tiia. Siiri on vain niin suloinen, vaikka on arka, löytökissa. Kille-kissa haluaa tehdä tuttavuutta hänen kanssaan ja ihmettelee, kun Siiri murisee hänelle ja tekee hyökkäyksiä. Kissat tuskin ajattelevat toisen raskasta menneisyyttä. Psykoanalyysia oireisiin.Hih!

      Sen olen tässä viiden kuukauden aikana oppinut, että laihdutus on tosiaan korvien välissä. Psyyke vaikuttaa ja siihen voi vaikuttaa.


      Poista
  2. Onnittelut maaliin pääsemisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Arkeilija. Tästä aalkaa uudenlainen elämä, jossa mietin, mitä suuhuni pistän, etten liho takaisin.

      Poista
  3. Paljon onnea uudistumiselle ja pienille itäville siemenille! Kaikki muu on turhaa paitsi puutarhanhoito.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista ja onnitteluista Mentaalimatkaaja. Kyllähän se on noin, että muu on turhaa paitsi puutarhanhoito.

    VastaaPoista
  5. Onnea laihdutustuloksien johdosta. Hyvä kuitrnkin, että maltoit lopettaa (kateellinen? :) )
    Liika on liikaa helposti siinäkin ja ruokahalu vähenee laihduttaessa vai miten sen sanoisi. Pääasia että tuntee olonsa hyväksi ja viihtyy vaatteissaan. Sinun nykyisissä mitoissasi vaatteetkin varmaan istuvat hyvn ja näyttävät hyvältä päälläsi. Minu piäisi tiputtaa painoa vähintään 10 kg, jotta olisin tyytyväinen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Tavoite on nyt saavutettu, mutta pidän jatkossa ruokavalion samalla, pätkäpaastoan, koska se sopii elimistölleni. Syön siis kolme kertaa päivässä. Perjantaina oli karkkipäivää, ja kyllä salmiakki maistui. Mutta palasin ruotuun lauantaina. Laihdutuksen jälkeen on hyvä kuitenkin tarkkailla painoa ja kehoa, sillä muuten kilot tulee takaisin. Tässä iässä vikkelään. Oloni on hyvä ja vaatteet tosiaan istuvat nyt hyvin, toiset toisaalta roikkuen. Tästä kesästä tulee hyvä kesä! Tsemppiä siihen kymmeenen kiloon

    VastaaPoista
  7. Onnea sinulle tavoitteeseen päääsystä. Olet sisukas,ihailen👍

    VastaaPoista
  8. Kiitos Unknown. Enpä ole niin sisukas, mutta joskus jääräpää ratkaisemaan ongelmia ja koin painon ratkaistavaksi ongelmaksi.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!