torstai 14. toukokuuta 2020

Siirryin laihdutuksessa ketogeeniseen ruokavalioon



Ketotonnikalapizzaa ja salaattia. Pizzassa on aivan uskomattoman paljon juustoa, pelkästään pellin kokoisessa pohjassakin 300 g ja tietenkin päällä juustoa, mutta kun ei saa käyttää tavallisia jauhoja ja hiivaa.

Aika houkkamaisen outoa, että vaihdoin ruokavalioni ketogeeniseen ruokavalioon, koska olen ollut aina  kriittinen  sitä kohtaan. Miksi vaihdoin ruokavaliota? Syy on miehessä. Kaiken takana on sittenkin mies, ei nainen. Hän haluaa laihduttaa ketogeenisesti, koska hän tietää, ettei siinä tarvitse nähdä nälkää, eikä syödä kuulemma laihduttaessa niin kuin minä pupunruokaa. Hän halusi, että ketoilemme yhdessä. Hän on aivan kuin uusherännyt ja aivan älyttömän innostunut. Laitamme ruokaa yhdessä. Syömme yhdessä.Mies oli työterveystarkastuksessa ja siellä selvisi, että hänellä on verenpainetta, kolesteroliarvot korkeat ja ylipainoa.

Siirikissi temppuilee pyykkitelineellä. Hän on vieläkin erittäin ujo ja arka.

Kirjoitan tässä jutussa ketoruokavaliosta vain omasta kokemuksestani käsin. Tässä ei tule mitenkään kattavaa tietoa, ei edes ketogeenisen ruokavalion yleistä esittelyä. Uskoisin, että nykyisin suurin osa ihmisistä tietää, mitä ketoruokavalio tarkoittaa.

Olen tähän asti laihduttanut runsailla kasviksilla proteiinina yleensä palkokasvit. Ruokavalio on pitänyt minut pirteänä ja terveenä. Nyt olen laihtunut neljässä ja puolessa kuukaudessa 13 kg, painan  68 kg. Eli olen tavoitepainossani. Alussa painoin 81 kg. Mutta uskoakseni viimeiset 2 kg on lähinnä nesteiden poistumista kehosta, niin käy ketodieetin aluksi, kun hiilihydraatit vähenevät elimistössä ja ne sitovat paljon nestettä. Eli ehkä oikeasti painan edelleen 70 kg, missä lukemassa paino on jumittanut noin kolme viikkoa. Ehkä 70 kg on se minulle sopiva, terveellinen paino tässä iässä, tällä hetkellä. Ja se on kuitenkin normaalipainon sisällä. Mies on laihtunut kilon.


Nyt olemme olleet viikon tällä ruokavaliolla. Aivan kylmiltään ja vailla luotettavaa tietoa, minkäänlaista faktaa säntäsimme syömään mielestäni hyvin tuhdisti. Ketoruokavalio koostuu 70% rasvasta, 20% proteiinista ja noin 10% hiilihydraateista. Eli pävässä hiilareita alle 20-30g, proteiinia 60-90 g ja rasvaa 120-180 g lähtöpainon mukaan.

Rasvana meillä on lähinnä oliiviöljy, seesamiöljy ja avokadoöljy. Myös voita käytämme jonkin verran. Meidän on pitänyt yleensä aina päivän kahdella aterialla käyttää oliiviöljyä jopa puoli desiä vihanneksille ja salaatille, jotta päivittäinen rasvansaanti on turvattu.Käytämme öljyjä myös ruoanlaitossa.

Parin päivän kuluttua ketoon siirtymisestä tajusin, että minun pitää opiskella sitä, etenkin noiden makroravinteiden, hiilihydraattien, rasvan ja proteiinin, suhdetta ja koostumusta. Niinpä olen nyt neljänä iltana vain istunut koneella ja selaillut ja lukenut erilaisia sivustoja.

Ketosiemenleipää.

Pari päivää söimme näppituntumalla, mutta huomasin, että on aivan turhaa olla tällä ruokavaliolla, jos ei syö sen sääntöjen mukaan ja koosta aterioita oikein. On pidettävä huolta etenkin siitä, että saa hiilihydraatteja tarpeeksi vähän ja rasvaa riittävästi. Samoin proteiineja ei saa saada liikaa, koska nekin voivat muuttua elimistössä glukoosiksi.

On vaikea löytää ketosta puolueetonta ja maltillista tietoa, faktaa. Ravitsemuksesta kirjoitetaan niin paljon omien asenteiden ja mielipiteiden pohjalta. Löysin esimerkiksi tämän maltillisen blogin ketoreseptit ketoinfo. Siinä on muun muassa  etenkin ihania reseptejä ja ketoruokavalioon siirtymisestä. En tässä blogissa  kirjoita kauhean tarkasti, miten ketoruokavalio toimii elimistössä, mutta sen sanon, että aikamoista säätämistä ja kikkailua tämä on.

Ensimmäiset kesäkukat, orvokit, istutettu ruukkuun.

Tavoitteena on ketoositila, jossa elimistö alkaa käyttää  rasvaa energianlähteenä. Kehon rasvaa alkaa palaa. Tavallisesti keho käy lähinnä hiilihydraateilla. Ketoosissa olon pitäisi muuttua energiseksi ja hyväksi ja nälän hävitä. Siihen menee kahdesta päivästä kahteen viikkoon. Yleisimmin ketoosin tunnistaa ilman moninaisia mittavälineitä siitä, että hengitys, hiki ja virtsa alkavat haista asetonille.

En ole todellakaan vielä ketoosissa. Olen aivan äärettömän väsynyt ja alakuloinen. Tuntuu, että veto on täysin poissa. Puutarhatyöt keskeytyivät tämän takia, enkä pysty lenkkeilemäänkään, koska jalat ovat niin raskaat.Miehellä ei ole niin pahoja sivuoireita kuin minulla. Hän onkin syönyt minua vähemmän hyviä hiilihydraatteja ja enemmän rasvaa. Hänen elimistö on alttiimpi tälle ruokavaliolle. Mutta väsymys on yleistä ketoosin alkuvaiheessa. Sen pitäisi hellittää alle kahdessa viikossa tai muutamassa päivässä. Voi tulla myös ketoflunssa ja joillekin ihottumaa.

Ketokeksit siemenistä ja tummasta kaakaosta.

Jotkut sanovat, että pahat sivuoireet alussa johtuvat siitä, ettei saa elektolyyttejä tarpeeksi, kuten kaliumia, natriumia, magnesiumia ja ylipäätään suolaa tai ei juo tarpeeksi vettä. Me kyllä saamme nuo kivennäisaineet Finelin ruokapäiväkirjan mukaan. Vain magnesiumsitraattia syömme purkista. Vettä juomme paljon.

Kirjoitan joka päivälle myös käsin ruokalistan. Makroravintoainemäärät on laskettu Finelin ruokapäiväkirjassa. HH tarkoittaa hiilihydraatteja. Muun varmaankin ymmärtää. Lista on sotkuinen, koska muuntelen ruoka-aineita ja määriä, jotta ne lopulta psysyisivät suositusten puitteissa. Aikaahan tähän tuhrautuu. Ja tuntuu vähän turhalta ja hullulta, koska en ole nähnyt tällaista aikaisemmin tarpeelliseksi laihdutuksessani. Minun ruokapäiväkirja toimii myös miehelle siten, että hän syö enemmän proteiinia. Rasvat ja hiilihydraatit on molemmilla melko samanlaiset, mies syö vain vähän enemmän rasvaa.

Yritän jatkaa dieettiä, että en tuottaisi pettymystä miehelle. Että hänen olisi helpompi laihduttaa, sillä totisesti hänellä on syytä siihen. Ja olenhan itsekin kiinnostunut tästä. Lisäksi ketoruokavalio laskee verensokeria, joka on vielä pikkuisen liian korkea. Meinasin saada ennen tätä koko laihdutustani kakkostyypin diabeteksen diagnoosin, mutta verensokeri aleni kokonaisen mittayksikön muutaman kilon laihdutettuani. Nyt verensokeria vain seurataan. Katsotaan miten käy. Mutta jos olo tästä vielä huononee, lopetan, ja mies saa ketoilla yksin. Rajansa kaikella.


Olen ollut kyllä kiinnostunut ketoosista pitkään. Sen voi  saavuttaa myös  aivan tavallisella paastolla. Olen nestepaastonnut melkein joka kevät, ja paaston kolmannen päivän jälkeen päänsärkyinen ja väsynyt olo on muuttunut hyvän energiseksi. Eli olen ollut ketoosissa siitä tietämättä.


En ole ikinä punninnut ruoka-aineita, mutta parin päivän jälkeen aloin punnita. Löysin netistä jonkin lähteen neuvosta Finelin ruokapäiväkirjan, jolla on helppo seurata makroravintoaineiden suhdetta. Kaloreita en vielä  erityisesti seuraa. Se säätö tulee myöhemmin. Finelissä näkee myös, saako ruokavaliosta kaikki vitamiinit ja hivenaineet. Tähän asti olemme saaneet.

Siirikulta kissi ja uudet tabletit pöydällä.
Taustalla näkyy Claudi-koiramme haudan risti vähän vinossa.

Kasviksista ketoon sopivia ovat muun muassa erilaiset kaalit, pinaatti, salaatit, kurkku, tomaatti, fenkoli, varsiselleri, kurpitsat. Hedelmiä ei syödä, mutta marjoja voi syödä kohtuullisesti, kunhan muistaa, että päivässä saisi syödä vain 20-30 g hiilihydraatteja. Eikä lisäksi syödä muun muassa perunaa, riisiä, pastaa, viljatuotteita, palkokasveja, juureksia. En ole koko laihdutukseni aikaan syönyt perunaa, riisiä, pastaa ja muuta valkoista vehnää. Sikäli tämä on helppoa minulle, kunhan vain oppisi käyttämään rasvaa riittävästi. Eli mielestäni liikaa.

Syömme kolme ateriaa päivässä. Enempää ei vatsa vedä. Pätkäpaastoan edelleen. Olen syömättä yleensä 16 tuntia. Aamiaisella syömme usein pinaatti-feta munakkaan, chiavanukasta ja marjoja, turkkilaista jogurttia siemenillä ja marjoilla tai ketoleipää, voita ja emmentaljuustoa.

Seitiä ja kukkakaalimuusia. Näyttää varsin ankealta.

Lounaaksi syömme usein kalaa, parsakaalin tai vihreitten papujen ja lehtikaalisalaatin kanssa.  Olemme syöneet myös paljon siemeniä ja pähkinöitä ja käyttäneet niitä myös ketovuokasiemenleipien valmistuksessa.Siemenissä on ihmeen vähän hiilihydaatteja, eniten niissä on rasvaa ja proteiinia.Leipään tulee 4 dl siemeniä, kuusi kananmunaa ja psylliumia, mantelijauhetta ja Pofiberiä. Psyllium tuo leivonnaisiin sitkoa ja rakennetta, samoi Pofiber. Nämäkin on pitänyt opetella ja löytää kaupasta.

Olen   todella innostunut tekemään aivan erilaisia leivonnaisia kuin tavallisesti - innostun yleensä liiankin helposti ja kärsimättömänä ihmisenä kaiken pitäisi tapahtua nopeasti -, olen tehnyt  muun muassa suklaavälipalakeksejä, ketojäätelöäkin. Nams, hyviä ovat, vaikkakin stevialla makeutettuja. Stevian käyttöä pitää vähentää paljon, koska siinä on 100 grammassa 94 g hiilihydraatteja. Liian paljon ketoruokavalioon.


Ketojäätelön ainekset.

Mustikka-vadelmakermajäätelö.

Miten ketoruokavalio vaikuttaa terveyteen? Tästä on vaikea saada puolueetonta tietoa. Ainakin nämä verensokerit laskevat, mikä on aivan ymmärrettävää, koska hiilihydraatteja, glukoosia ei ole paljoa elimistössä ja veressä. Kiihkeimmät ketoilijat väittävät ruokavalion torjuvan syöpää. Tuohon en usko, koska syöpä syntyy usein aivan sattumanvaraisesti. Keton väitetään myös laskevan verenpainetta ,kolesterolitasoja ja hiljaista tulehdusta elimistössä. Tuovan keskittymiskykyä, elinvoimaa, paremman unen. Ketogeeninen dieetti kehitettiin alun perin 1920-luvulla lasten epilepsian hoitoon. Kaipa tällä joitakin terveysvaikutuksia on. Vähän niin kuin monella muullakin asialla, hyöyjä sekä haittoja.

Umph... nyt pitää mennä lepäilemään. On keskiviikko ilta. En yleensä nuku päivällä tai illalla, mutta nyt olen nukkunut. Liikaakin.

Olisi kiva kuulla, mitä mielipiteitä teillä rakkaat lukijat on ketoruokavaliosta?

Lohta ja vihanneksia.


4 kommenttia:

  1. Mukava kun miehesikin on innostunut pudottamaan painoa. Olen ollut vähähiilarisella ruokavaliolla, mutta en ketogeenisella. Minusta minä en toimi olemattomilla hiilihydraateilla, tai sitten en ole jaksanut jatkaa riittävän pitkään. En syö ylenpalttisesti hiilareita yleensäkään - en vehnää ja aika harvoin riisiä ja perunaakin. Kaipa se itselle sopiva tapa syödä löytyy kokeilemalla. Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos riitta k. Vähähiilihydraattinen ruokavalio olisi maltillinen vaihtoehto. Minäkään en ole syönyt laihduttamisen aikana riisiä, pastaa, perunaa tai yleensäkin valkoista viljaa. Eikä ole tehnyt edes mieli. Tällä hetkellä ikävöin kovin kaurapuuroa ja hedelmiä, mutta pitää malttaa mielensä.

      Poista
  2. Marja rakas, olet ihana, mitä teet miehesi eteen ja te yhdessä. Yhdessä aina parempi ja kivempi. <3 Tämähän toimii, ken tähän pystyy, mutta itse en ole päässyt eteenpäin, kun tuo väsymys on niin voimakas, että aina olen sortunut enkä kokenut ketoosia kaiken vaivan arvoiseksi. Tuo väsymys vaihe pitäisi ohittaa, mutta ei ole vaan löytynyt sisukkuuta, teiltä varmasti löytyy ja on mielenkiintoista jäädä seuraamaan.

    Muistan kyllä, että vastaavalla olen saanut nopeasti pudotettua painoa, kun olen jättänyt kaikki tärkkelykset pois, silti syönyt hedelmiä ja nauttinut vähän irtareitakin. :) Mutta onko tuo oma tyyli sitten terveellistä, niin sepä se.

    Mukavaa viikon jatkoa teille. <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos Tiia kommentistasi. Enpä tiedä, jatkanko minä pitkään ketodieettiä. Odotan, jos ketoositila tulisi. Sen jumalauta pitäisi tulla ja pian. Sinullakin on kokemusta tästä ruokavaliosta, ja sama täällä jatkuva, syvä väsymys turhauttaa. Ei tee niin kauheasti mieli hiilihydraatteja, ja saahan tässäkin syödä niitä melko paljon, etenkin sellaisia, joissa ei ole paljon hiilihydraatteja esimerkiksi parsakaalia ja salaatteja. Olisi ihanaa, jos minullakin toimisi tuo, että jättäisi vain tärkkelykset pois.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!